Tarina soturiksi kasvamisesta Osa 15. Kuljettua elämän tarinaa

Esther katsoi Iloa, he olivat kävelleet jo hetken kuljettaen kukkia eteenpäin. Ilo katseli kaupunkia auringon kultaisessa valossa. Esther kysyi lopulta 

> Pystytkö oikeasti rakastamaan kaikkea minkä näät?
> Pystytkö oikeasti vihaamaan kaikkea minkä näät? Ilo kysyi Estheriltä vuorostaan jatkaen
> vai etkö vain havannoi tai välitä siitä mitä näät? Mitä siis näät?

> Kerrotko minulle mitä luulet rakkauden olevan? Muutakin kuin kemiaa aivoissamme? Esther kysyi
Ilo hymyili ja katseli ylhäälle talon seinää jota aurinko kosketti valollaan

> Minulle Rakkaus on valinta nähdä mitä ikinä tahtoo nähdä, rakkaus on antamista ja saamista, vastaan ottamista, liikettä ja muutosta. Rakkaus antaa virheiden jäädä ja keskittyy pitämään toisen lähellään ja rinnallaan kaikista vaikeuksista tai tunteista huolimatta. Rakkaudella on lempeät tiet kohdata, sillä on oudot tavat ilmestyä ja ilmentää itseään. Se on iloa, lempeää ohjausta, luovimista läpielämän aallokoiden. Intohimoa, kuumaa palavaa kiihkoa, poltetta. Välillä se on kipua ja tuskaa. Anteeksi antoa, riuduttavaa, kiduttavaakin. Tiedätkö miksi ajattelen niin? >En > Koska toista rakastaa niin paljon ja teot joita on tehty ja tapahtumat jotka ovat tapahtuneet ovat saaneet sydämen tunteet sijoiltaan.
> Onko sinulle käynyt niin Esther?
> Kerran Esther vastasi, Ilo katsoi Estheriä kysyen kertoisitko minulle

> Kerran rakastuin niin palavasti etten ymmärtänyt itsekkään. Hänen nimensä oli Nicholas ja joka kerta hän sanoi että > Kaikki vain kuiskivat meistä ja minä vastasin aina että kuiskikoon, minä rakastan sinua. Hän kyseli minulta Rakastanko häntä nyt, viiden ja kymmenen vuoden päästä?

Miksi kyselet kysyin? Rakastan sinua nyt eikö se ole tärkeintä. Rakastan häntä edelleen, kuluneet vuodetkaan eivät ole vieneet tunteitani pois.

> Mitä Tapahtui? Ilo kysyi kun Estherin kasvot muuttuivat surullisiksi ja kyyneleet valuivat hänen kasvoilleen. Hän kertoi minulle kuolevansa, en tiedä mistä hän tiesi sen. Hän ei sanonut sitä koskaan suoraan. Kukaan ei kertonut minulle.
> Sydämesi ja sielusi on yhtä vapaat kuin nuo pääskyt tuolla taivaalla, hän sanoi ja katsoi minua yrittäen repiä näin minua irti itsestään.
> Elät tässä hetkessä anna minun olla luonasi, vastaathan kyllä sanoin hänelle. Hän vastasi
> Sydämeni halajaa läsnä oloasi vierelläsi ja suuni janoaa suudelmaasi joka tässä hetkessä muistuu tulen lailla mieleeni, silti minun on mentävä ja oltava yksin. Hänen silmiinsä oli tullut kylmyys, sanoistaan kadonnut ponnekkuus, kaukaisuus hänen sielunsa ja ruumiinsa välillä oli nähtävissä. Syleilin häntä, hän työnsi minut kauemmas.
> Olenko sinulle noin vasten mielinen kysyin ja hän kääntyi ja kerkesi ottaa kaksi askelta kysyin häneltä?
> Ketä pakenet minua vai itseäsi? Hän pysähtyi jatkoin
> Enkö ole rakkautesi arvoinen? Enkö rakasta sinua oikein? Kuinka kohtaammekaan vastoin käymiset, entä silloin kuin rakkautemme irtoaa meistä? Kun emme enää rakasta, mitä silloin? Hän kaatui polvilleen maahan hän itki. Kävelin hänen eteensä ja polvistuin alas katsomaan häntä. Hän katsoi minua ja kietoi minut syleilyynsä.
> Kuinka voisitkaan rakastaa väärin, rakastan sinua yli kaiken
> Todellako? Siitä hetkestä asti kun sinut ensikertaa näin.
> Miksi pakenet?
> Itseäni, tunteitani sinua kohtaan. Hän puristi minua sylissään tiukempaa kuin koskaan
> Minun on mentävä ja on parempi ettette seuraa minua
> Kuinka niin? En saanut häneltä vastausta Hän nousi ja käveli ohitseni lähdin seuraamaan häntä hänen sanoistaan huolimatta. Hän käveli ja minä seurasin, seurasin häntä torille siellä oli paljon ihmisiä. Näin keskellä puisen lavan ja hänen kävelevän suoraa kohti lavaa, omat askeleeni olivat vieneet minutkin lavan luo. Ymmärrykseni tuijotti vain häntä, Hän polvistui, käänsi kätensä taakseen ja katsoi suoraan minuun sanoen
> Vaikka sydämeni vaikenee tästä maailmasta, rakkauteni ei koskaan. Hän painoi päänsä alas. Mustaan huppuun pukeutunut mies painoi valtaisan terän hänen kaulansa läpi, korkean kaaren vauhdin saattelemana. Pää irtosi hartioista ja hänen silmänsä tuijottivat minua, se oli minulle liikaa ja minä pyörryin.
> Kuka hän oli ja mitä hän teki että hänet mestattiin?
> Isäni tuomitsi hänet siitä että hän rakasti minua ja siitä ettei hän ollut kukaan, hän oli kulkuri.
> Miksi ette paenneet, hän ei halunnut viedä kunniaani, kaikkea sitä mitä minulla jo oli ja minä rakastin häntä juuri siksi ettei hänellä ollut mitään, mikä pitäisi hänet paikoillaan. Hän kuoli kunniansa tähden ja rakkautensa tähden. Sinä iltana minä pakenin kotikaupungistani veljeni luo, en voinut jäädä sinne en sen jälkeen mitä minulle oli tehty.En sen jälkeen mitä olin nähnyt ja kokenut. 

> En kaiken sen takia mitä olin rakastanut, ei enää ollut mitään rakastamisen arvoista. Ei ketään, ei mitään.

Ilo katsoi Estheriä sanoen > Kiitos että kerroit minulle tarinasi. He kävelivät jälleen hetken hiljaa, kunnes Ilo kysyi oletko nähnyt kukkiesi nauravan? Itse rakastan kukkien naurua, sitä kuinka kukat niityllä heiluvat tuulessa nyökytellen. Rakastan naurunryppyjä silmäkulmissa, rakastan sitä kuinka tuuli kulkee ihollani, kuinka se heiluttelee hiuksiani. Kuinka keveät askeleeni onkaan toisinaan. Olen opetellut viihtymään kehossani ja ympäristössäni, vaikka olenkin pelännyt toteuttaa itseäni, mikä minusta tuntuu jo itseasiassa todella kummalta.
Aika on rohkaissut minua olemaan oma itseni ja ajattelen että sinun aikasi on opetella rakastamaan uudelleen.
> Mitä näet? Mitä voisit rakastaa? Ilo kysyi ja hypähteli kevein askelin pyörähdellen, antoi sormiensa tuntea rapatun seinän rosoisuuden.
> Oletko sinä edes oikea ihminen? Esther kysyi
> Mitä tarkoitat? Tietysti olen oikea, Ilo vastasi ja haisteli oranssia gerberaa
> Miksi mieltäsi eivät paina murheet? Esther kysyi
> Miksi niiden pitäisi painaa? Minä itken kun minuun koskee, minä elän kipuni pois. Pelkäänkö murhetta, kipua ja tuskaa? Kyllä, mutta miksi murehtisin niitä, miksi tuntisin kipua tai tuskaa siitä mitä ei ole tapahtunut, siitä mitä voisi tapahtua? Sitä tiedä en miksi muut niin tekevät. Ehkä tein niin ennen, mutta kun mä kuljen ja teen asioita, miksi antaisin noiden minua alaspäin painavien ajatusten kulkea ajatuksissani? En tee niillä mitään, tiputan ne mielummin pois. jätän ne tulen polttamille sivuille, jotta saan pahan oloni pois, saatan huutaa, saatan kiukustua. Saatat nähdä minun toisen puoleni vilaukselta, mutten tahdo kulkea murheissa. Olen huomannut elämän kulkemisen muutenkin  haastavaksi, miksi kampittaisin vielä lisää itseäni?
> Nään sinussa jotain aitoa, lapsekasta riemua ehkä en tiedä kuinka kuvailisin sitä
> Olenko lapsi, Olen, jokaisena päivänäni, tahdon ihmetellä ja elää, niinhän lapset tekee
Ilo laski gerberan takaisin toisten joukkoon ja katsoi Estheriin. Pelkäät rakkauden koskevan sinuun niinkuin se kerran koski, silti rakastat häntä edelleen, eikö rakkaus silloin ole tavoittelemisen arvoista, kun se kantaa noinkin monen vuoden päähän. Ehkä kipuna ja kaipuuna, silti niin rakkaina muistoina? Rakkaudestaan ei koskaan tahdo erota, joten miksi en siis rakastaisi kaikkea ja kaikkia?
Miksi tahtoisin erota siitä mitä olen kokenut? Kaikesta siitä mikä on tehnyt minusta minut?
Myönnän että rakastaminen on välillä vaikeaakin, mutta kuka ei tahtoisi saada tuntea oloaan rakastetuksi? Miksi en rakastaisi?
 Ilo tanssi katua pitkin näkymättömän kavaljeerin kanssa, hyräillen sävelmää ja he saapuivat paikkaan jossa kukkia myytiin. Esther katsoi Iloa, joka hiljentyi istumaan kärryjen kulmalle, hiljaa hymyillen, pää hieman kallellaan katsellen kuinka lapset pallottelivat kadulla.
Esther mietti, ehkä pystyn antamaan anteeksi, ehkä pystyn rakastamaan sinua, olet kuin pikkusisko josta tahdon pitää huolta... 

Tarina soturiksi kasvamisesta osa 14. Aamun sarastaessa

Ilo heräsi säpsähtäen ylös kello ei ollut paljoakaan mutta aurinko oli noussut ja paistoi jo huoneen seinälle. Ilo puki ylleen keveät vaatteet ja otti miekan hän suuntasi sisäpihalle jonka eilen oli nähnyt ja hän käveli sille. Hän kumarsi näkymättömälle vastustajalleen ja rupesi miekkailemaan tiettyjä oppimiaan askel kuvioita ja harjoittamaan tasapainoaan. Sillä hän tiesi että kova ja nopea liike luo kovan vasta liikkeen ja hidas taas hitaan. Ilo ajatteli ja keskitti voimansa virtauksen, hän oli jatkuva liike joka soljui eteenpäin. Hän kannatteli miekkaa edessään kääntyillen, kunnes hän näki silmä kulmassaan liikettä ja samalla ote miekasta kirposi. Ja miekka tippui rämähtäen kiveykseen. Ilo tuijotti Enzoa joka käveli varjoista Ilon eteen ja nosti miekan sanoen > Vihollisen tullessa on parempi ettet tiputa miekkaa. > Tiedän, en vain odottanut että joku minua katselisi tähän aikaan. En ole tottunut siihen. Ilo sanoi  ja otti ojennetun miekan > En yhtään ihmettele miekkasi on painava, ehkä sinulle, minulle miekkani on kevyt Ilo sanoi ja pyörähteli muutaman kerran ympäri. > Miksi jouduin nostamaan sen ylös kaksin käsin ja sinä heilutat tuota miekkaa kuin jotain tikkua? Enzo kysyi
> Miekkani nimi on totuus, ja se miksi nostat miekan kaksin käsin tarkoittaa vain että sinun totuutesi painaa sinulle paljon ja minun totuuteni on kevyt, meillä jokaisella on totuutemme ja totuudella sen oma painoarvonsa.
> Tarkoitatko että miekkasi tietää miltä painaa sitä kantavan totuus? > Kyllä juuri sitä, Tahdotko kokeilla uudestaan? Ilo kysyi ja käänsi miekan kahvan miestä kohti. Enzo tarttui miekkaan ja nosti sitä tunnustellen painoa. Tämähän painaa ihan hirveästi? > Minulle totuus keventää mieleni Ilo sanoi ja katsoi Enzoa silmiin > Totuus mistä? Ilo hymyili ja kääntyi katsomaan aamu aurinkoa ja sanoi > Totuus elämästä > Mikä se on? Enzo kysyi Ilo kääntyi takaisin miestä kohti ja sanoi > Sinun pitää itse löytää omat totuutesi, minä tiedän vain omani > Sinulla on merkillinen miekka Ilo? Enzo sanoi ja antoi miekan takaisin Ilolle joka laittoi miekan tuppeensa. > Etkö enää harjoittele? Enzo kysyi kummaksuen > En tahdo että minua tarkkaillaan kun harjoittelen. > Sitten sinun pitää harjoitella tarkkailun kohteena olemista, sillä olet nyt kaupungissa ja täällä kaikki tarkkailevat kaikkea. Mikään ei jää huomaamatta, ole siis varautunut että sinua katsellaan, sillä jokaisella sanallasi ja teollasi on merkitystä. > Sinäkö tarkkailet minua? ja miksi minun tarkkailemisestani olisi jollekkin hyötyä? Minähän en ole kukaan. > Siksi juuri, he eivät tunne sinua ja teoistasi ja sanoistasi sinut opitaan tuntemaan, siksi sinua tarkkaillaan. Tutun annetaan kävellä ohi ja tuntematon herättää mielenkiinnon.
En tunne oloani kotoisaksi toisten katseiden alla, pelkäätkö sinä katseita joita niin rohkeasti toisiin luot? Ilo nyökkäsi > Mitä katse voikaan kertoa sinulle? Enzo kysyi ja läksi kävelemään Iloa ympäri katsoen häntä, Ilo lähti kävelemään kanssa he kiersivät kehää katsoen toisiaan. > Katseeni kertoo minulle ulkomuotosi, vaatteet jotka ovat ylläsi, kasvosi ja piirteesi, värit jotka nään syvyydet. Katse on tiedon väärti ja tiedon saannin lahja. Olemme olentoja jotka kommunikoivat toistensa kanssa, näkö auttaa tunnistamisessa kenen kanssa haluamme kommunikoida, kenen kanssa käytämme aistejamme? Tunteitamme? Se auttaa meitä luokittelemaan asioita, mihin ja miksi? Miksi luokittelemme hyvä ja pahan? Siksikö että tunnistamme kaiken huonon joka tekee meille huonoa ja saa vointimme huonoksi vaiko että tunnistamme hyvän ja saamme hyviä kokemuksia ja olomme paranee. Kerro minulle mikä on hyvää ja mikä pahaa kun näet sen? Minulle elämä on toistuvaa, kasvavaa ja raakaa, kypsää ja syötävää, ylikypsää ja pilaantunutta sekä hajoavaa ja ravitsevaa. Jokaisen hajoavan olen nähnyt ravitsevan uutta kasvua. Sen minä olen nähnyt silmilläni.
> Mitä sinä teet katseellasi? Enzo kysyi
>Tutkin, opin, nään, tarkkailen
> Katsotko hyveitä vai paheita? Mitä he voivat oppia sinulta vain katsomalla sinua? Enzo tuli lähemmäs jatkaen > Olet oman käytöksesi esimerkki ja muut päättävät pitävätkö he näkemästään vai eivät? Enzo oli jo aivan lähellä Iloa lopettaessaan.
> Mitä mieltä sinä olet Enzo pidätkö näkemästäsi? Esther kysyi ja katseet kääntyivät Estheriin
> Heräsin siihen kalahdukseen joka täältä kuului jokin aika sitten, Esther vastasi. > Se oli minun vikani Enzo sanoi ja katsoi Iloon > Olen tottunut nousemaan aikaiseen harjoitellakseni rauhassa ja hän säikäytti minut ja tiputin miekkani Ilo sanoi. Esther tuli veljensä vierelle ja katsoi häneen kysyen > Kerrotko hänelle kuinka pidät hänestä? > Pidätkö minusta? Ilo kysyi > Pidän ja ehkä enemmän kuin uskallan itsellenikään myöntää. > Oletko tosissasi? Olet ensimmäinen joka sen minulle on kertonut Ilo sanoi ja halasi Enzoa, Kiitos siitä, minäkin pidän teistä molemmista Ilo sanoi ja halasi vuorostaan Estheriä. Enkä tiedä kuinka kiittää teitä että saan olla täällä, olen niin kiitollinen
> Lupasin viedä sinut kaupungille eilen, eihän ole liian aikaista sinulle? Olisin jo valmis lähtemään, minun pitää viedä kukkia myynti kojulle Esther kysyi ja selitti > Valmiimmaksi en voi tulla Ilo sanoi ja katsoi Enzoa kysyen > Mitä sinä teet? > Minun on mentävä töihin, nähdään illalla.
> Nähdään. Enzo käveli portaisiin ja Ilo ja Esther kävelivät taloon lähteäkseen ulos.

Tarina soturiksi kasvamisesta osa 13. Ajatuksia yössä

He laskeutuivat porttien luona tiikerin selästä ja kävelivät kaupungin porteista sisään. Ilo katseli ympärilleen, hän tuijotti vuoroin ylös, alas ja sivuille, kaikkialla oli niin paljon nähtävää. Aistit terävöityivät ja kuuntelivat kaupungin öisen elämän ääniä samalla jatkaen kulkemista tiikerin vierellä. Enzo käveli samalle puolelle kuin Ilo ja sanoi > Yövymme sisareni luona, hän laittoi sinulle jo huoneen valmiiksi, jotta voit mennä nukkumaan heti kun sinua väsyttää. He nousivat mäkeä talojen ohi ylemmäs ja ylemmäs kunnes he pysähtyivät pienen talon eteen, joka oli hieman sivummalla ja kukkien ympäröimä. Sisareni rakastaa kukkia ja hän myy niitä. Ilo tunsi kuinka kukkien tuoksut sekoittuivat ja täyttivät hänen päänsä, tuoksu oli kaunis. Heitä vastaan ovelle tuli nainen, jolla oli paksut mustat hiukset letillä ja oranssi leninki päällään. > Tervetuloa nainen toivotti ja halasi veljeään.

Enzo katsoi Iloa ja sisartaan esitellen heidät >Tässä on sisareni Esther, Esther tässä on Ilo > Hei mukava tutustua, Ilo sanoi ja Esther vastasi kiitos samoin, näytän sinulle huoneesi niin pääset lepäämään. Enzolla on aikainen aamu voit viettää aikaa kaupungilla kanssani huomenna. Voimme käydä torilla ja kierrellä missä haluat naapurin tytär Nora myy kukkiani kun minulla on muuta työtä. > Enhän ole vaivaksi? Et olet mukava virkistys niin saman kaltaisiin päiviin. Näytän sinulle mielelläni kaupunkia, yritä levätä kunnolla kaupunki on paljon isompi kuin mistä tulet. > Mitä minun varalleni on järjestetty, mitä hän sanoi teille että olette minulle niin ystävällisiä, hänhän ehti tänne ensin? > Kyllä ehti, hän on kunnioittamamme vieras ja ystävä ja näin ollen hänen ystävänsä ovat meidän ystäviämme hänen pyynnöstään. > Pyydän olkaa kuin minua ei olisi, älkääkä yrittäkö miellyttää minua, sillä olen jo onnellinen kun saan yösijan se riittää minun miellyttämiseeni. Tai kun totta puhutaan minulla on aivan hirveä nälkä, söin viimeksi lähes päivä sitten sen jälkeen olen valmis levolle. 

> Tottakai, ajattelinkin että olisit nälkäinen ja siksi katoinkin jo valmiiksi. > Olet ajattelevainen > Pakko olla veljeni hän haastaa minua koko ajan haastamaan itseäni ja miettimään valmiiksi ja tekemään valmiiksi. Hän ajatteli että pidät siitä että huoneesta näkisit aamulla kaupungin, siksi sijoitin sinut päädyn huoneeseen, joka on avara ja ilmava. Onko täällä paljon vierailijoita kun täällä on huoneita näin paljon? Aina välillä, Enzokin asuu täällä hän vei yläkerran kaikkine papereineen, hän rakastaa piirtämistä. Ja ne asiapaperit ja kirjat, hyvä kun hänet löytää sieltä. Tästä menee portaat ylös, voit huommenna käydä katsomassa jos tahdot. He kävelivät hetken hiljaa Esther katsoi Iloa tutkaillen ja sanoi sitten > Et ole normaali vierailija, he ovat yleensä miehiä, mikä sai sinut tienpäälle? Kannat mukanasi asetta ja olet pukeutunut kuin soturi. Se on harvinaista naiselle, siksi sinua katsotaan uteliain silmin, en ole ennen tavannut kaltaistasi. Harjoittelen vasta olemaan mikä olen, vasta kuollessani voin sanoa kuka minä olin. Kuulin kerran sanat: Viisas sodatta kulkee, vailla vallanhimoa, ymmärtää pienuuden, ymmärtää suuruuden, ymmärtää kulkunsa tiellä pään.

Sellainen soturi haluan olla, Ilo sanoi ja katsoi Estheriin, minäkin olen kuullut monia sanontoja tahdotko kuulla kun autan sinua riisumaan nuo panssarit. > Anna tulla vain. Esther oli hetken hiljaa ja aloitti sitten > Sotaisin se, joka rauhaa vain rakentaa antamatta olla omalla painollaan. Rauhallisin se, joka soturin tietä kulkee, hän ymmärtää sodan, joten hän vaalii rauhaa ja ymmärtää sen merkityksen. Siksi pelkän rauhan tunteva voi yllyttää kansan sotaan, koska hän on näkemättä sodan kauhuja. Siispä rauhaton se rauhan soturi, joka sodalla rauhaa rakentaa ja rauhallinen soturi, joka sodan jälkeen rauhansa saa. > Rauha on mielen malttia, mielen rauhaa, siinä vaaditaan malttia työstää liikkeellä, hioa, hioa tarkkaan jotta pinnasta tulee kaunis ja tasainen, puhdistaa, lakata työstäminen käyttöä varten. Käyttö taas on kunnossa pitoa, puhdistamista, kuntoa toimia ja huolen pitoa. 

Miekan tiellä kulkijat voivat sanoa: Miekka ei ratkaise kumpi voittaa vaan käyttäjä joka osaa käyttää oikein miekkaansa ja itseään, hän on hionut taitojaan, kunnostanut itseään, lakannut ajattelemasta ja jokainen liike on hänen käsiensä jatke, jalkojensa ja kehonsa tasapainoa, jatkuvaa liikettä. Kun hän tietää tämän ja on harjoitellut, hän luottaa itseensä ja taitoihinsa. Jokainen hänen liikkeensä on hiottu käyttöä varten ja juuri siksi hän välttää taistelua, koska hän tietää mitä tuhoa jokainen hänen liikkeensä toisessa tuottaa. Joten oletko sinä hionut taitojasi? > Minulla on varmuutta sanoa etten ole valmis taisteluun, en ole käyttänyt miekkaani, enkä nähnyt mitä se tekee. Olen vain kuullut tarinoita, nähnyt arpia ja paranevia haavoja. Tiedät siis osan, keksinkin mihin vien sinut huomenna jos haluat oppia jotain miekan tiestä? > Mielelläni, Ilo sanoi ja laski miekan pöydälle. Hän sanoikin että aloitit vasta matkasi, tahdoin vain tietää millainen luontosi on. Luontoni? Oletko rehellinen vai et? Miksi en olisi rehellinen. Tiedäthän että toisinaan on parempi olla vastaamatta joihinkin kysymyksiin, kaupungissamme on myös epärehellisiä ja he käyttävät tietoja jotka saavat sinua vastaan. Kumpi sinä olet? Voit olla rauhassa meidän luonamme olemme veljeni kanssa suulaita, rehellisiä ja tahdomme sinulle kaikkea hyvää. Mennään syömään.

Ilo söi runsaasti ja hänen olonsa oli raukea ja kylläinen, Enzo liittyi heidän seuraansa ja käveli ikkunan eteen, veljeni mikä sinulla on, olet niin hiljaa? > Minulla, minä olen vain väsynyt, tänään oli rankka päivä, olen valmis nukkumaan, enkä jaksa enää miettiä mitä kaikkea tänään tapahtui, Enzo vastasi hajamielisesti katse harhaillen.  > Sinun on syötävä, muuten kuihdut pois, Esther sanoi ja katsoi kun Ilo nousi pöydästä > Kiitos ruuasta minä menen jo nukkumaan. Kiitos teille molemmille. > Sinulle on puhtaita vaatteita oven vieressä olevassa kaapissa ja käymälä on kaksi ovea ennemmin huonettasi. Kiitos ja hyvää yötä, Ilo sanoi vielä ennenkuin vetäytyi nukkumaan. Enzo katsoi siskoaan. > Kerro minulle? Esther sanoi > Hän hämmentää minua, Enzo sanoi ja nyökkäsi käytävää kohti johon Ilo oli kadonnut > Hänkö laittoi sinut hiljaiseksi? Esther kysyi ja katsoi veljeään jatkaen toisella kysymyksellä, > Mitä hän sinulle sanoi? Minäkin tahdon kokeilla. > Hän sanoi rakastavansa minua, ennenkuin edes tuntee minut. > Ja nyt olet hämilläsi voiko hän tehdä niin? Vai myitkö jo sydämesi hänelle? Esther kysyi ja katsoi veljeään suoraa silmiin. En tosiaankaan tiedä, > voi suloista pikku veljeäni, hämmennyt niin kovasti tunteistasi. Käy huommenna töissäsi ja tutustu häneen illalla ja syö nyt jotain. Hänen sanansa tekivät sinuun lähtemättömän vaikutuksen. Rakkaus on sinun mielensopukoissasi, luulisi sinun jo tietävän mitä se on. > Niin minä luulinkin tämä on jotain erilaista, jotain hyvin erilaista ja se himmentää edelliset tunteet alleen, eiliseen, aivankuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan, Enzo sanoi ja söi leipää. Esther katsoi veljeään, hän ei ollut nähnyt häntä ikinä niin eksyksissä. Ajatellen omassa mielessään tämä voi olla vakavaakin. He söivät hetken hiljaa, Enzo katosi käytävään ja Esther jäi korjaamaan ruuat pois ja samalla hän ajatteli. Kuka tuo Ilo oikein oli? ja mitä hän saattoi haluta hänen veljestään? Huomenna hän ottaisi siitä selvää, se oli varmaa, hänen  veljeään ei vietäisi kuin pässiä narussa. 

Tarina soturiksi kasvamisesta 12. Kaupunki

...Juuri silloin heidän eteensä laskeutui jättimäinen musta tiikeri hopeisilla raidoilla, jonka selässä kulki huputettuun viittaan sonnustautunut hahmo, joka laskeutui ratsunsa selästä ja kulki kohti Iloa. Sudet murisivat tuntemattomalle tulijalle ja Ilo kavahti pystyyn ja katsoi tulijaa kohti, hän laskeutui suden selästä ja kysyi
> Kuka olet? Näytä itsesi! Tulija pysähtyi ja laskeutui polvensa varaan ja laski huppunsa taakseen ja kumarsi. > Anteeksi että näin vaivaan, tahtoisin kysyä, oletko matkalla seuraavaan kaupunkiin? kysyi pitkä ja laiha mies > Olen vaikka se ei sinulle kuulukkaan, vastasi Ilo. Itseasiassa kuuluu, kaupunki on minun, mies vastasi ja nousi ylös täyteen mittaansa. > Kaupunki on sinun? Ilo sanoi ja nauroi, kysyen lopulta naurunsa loputtua > Eikös se ole kansalaisten, jotka siellä asuvat? kun he päättävät että eivät tahdo asua siellä he muuttavat pois. Mitä tarjoat kansalaisille jotta he pysyisivät siellä? Millainen hallitsija olet? Miksi odotat minua täällä?
> Odotan sinua täällä koska minua pyydettiin ohjaamaan sinut kaupunkiini, olit kuulemma eksynyt.
> Matkani oli vain hieman hidas ja löysin suteni samalla, tulin niin nopeaan kuin suinkin osasin kulkea 
>Ystäväsi pyysi minua huolehtimaan sinusta, hän saapui ennen sinua ja jatkoi matkaansa, hän pyysi kertomaan sinulle." Ole omaitsesi ihmisten keskellä tutustu ihmisiin ja juttele heille ennenkuin lähdet kaupungista tulen hakemaan sinut kolmen päivän päästä, sitten menemme yhdessä katsomaan mustaa virtaa" Hän sanoi että ymmärtäisit.
> Kiitos, tulen kanssasi, paljon kaupunkiin on vielä matkaa tahtoisin kävellä?  Olen väsynyt ja käveleminen virkistäisi mieltäni
> Kävellään vain, kerrotko kuinka tutustuit ystävääsi?
> Hän se minuun tutustui, onko sinulla jotain sanottavaa hänestä?
> Etkö pelkää häntä?
> En, miksi pelkäisin? hän on ollut minulle ystävällinen ja opettaa minua, miksi kysyt?
> Minä pelkään häntä
> Pelkäät häntä? Et kai luvannut huolehtia minusta koska pelkäät häntä?
> En, olin hänelle palveluksen velkaa.
> Kuinka hän palveli sinua?
> Hän opetti minut rakastamaan, siksi rakastan kaupunkiani, siellä asuvia ihmisiä, katso tuonne näetkö kaupungin valot?
> Näen, kuinka hän sen teki? Kuinka hän opetti sinut rakastamaan? Ilo kysyi ja pysähtyi ja katsoi miehen silmiin pimeydessä.
> Hän opetti minut antamaan ja vastaan ottamaan. Mies jatkoi kävelemistään kohti kaupunkiaan puhuen ja Ilo käveli vierellä askeleen hänen jäljessään kuunnellen
>  Hän opetti minut näkemään näkemättömän. Lahjoittamaan rakkauttani, tuntemaan syvää kiintymystä, olemaan romanttinen ja tekemään mukavia tekoja toisille, löytämään jokaisesta asiasta, esineestä, olennosta, jotain rakastamisen arvoista, hän opetti minut kuuntelemaan ja kohtelemaan toisia paremmin. Rakkautta ei voi estää, rakkaus on ja ylittää kaikki esteet, silloin kun se on rakkautta, aitoa rakkautta eikä valheellinen verho kahden välillä. Hän opetti kuinka olla rakkauden arvoinen, olemalla omaitsensä. Sen kuinka rakastaa toista vaikka toinen vihaisi sinua koko sydämestään sillä hetkellä. Rakastamiseen tarvitsee vain avointa mieltä ja näkemisen lahja, sillä Rakkaus on kaikkien oikeus eikä sitä keltään voi viedä kun sen on löytänyt.
Ja että rakkauden toteuttaminen on jo aivan eri asia ja sitä oppii arvostamaan vasta sitten kun ajatukset ovat muuttuneet rakastaviksi.

> Rakastan sinua ja kaupunkiasi jo nyt Ilo sanoi ja käveli kevein askelin miehen ohi tämän pysähdyttyä,
> Rakastat minua jo nyt? Mies kysyi Ilo pysähtyi ja käänsi selkänsä kaupunkia kohden
> Enkö saakkaan rakastaa sinua? Sinulla kun on pehmeä ääni, olemuksestasi huokuu vakaumus ja tietoisuus sen takana, rakastat kaupunkiasi, rakastat elämääsi. Löysin sinusta rakastettavia piirteitä ja siksi rakastan sinua. Muuta en toivo kun että saan rakastaa sinua itsenäsi. Sitten Ilo kääntyi ja jatkoi matkaansa eteenpäin, mies jäi seisomaan paikoilleen, eläimet kävelivät miehen kohdalle, hänen tiikerinsä pysähtyi hänen rinnalleen ja kysyi > Miksi pysähdyit?   
> Minä yllätyin, vietkö meidät loppumatkan? mies kysyi ja taputti tiikerin hartiaa
> Vien tiikeri sanoi ja mies nousi tiikerinsä selkään, he tavoittivat Ilon ja hän pysähtyi
> Suteni eivät tule kaupunkiin, sanon niille pari sanaa ennen kuin tulen, mies nyökkäsi ja sudet tulivat heidän luokseen. Mies laskeutui tiikerin selästä ja katsoi kun Ilo jutteli susilleen.
> Menen kaupunkiin ja tiedän että odotatte minua täällä kolmanen päivän aamuna, kun jatkamme matkaa, menkää nyt ja tutkikaa, sen sanottuaan Ilo halasi susia ja ne läksivät omille teilleen kadoten pimeyteen. Ilo katsoi mieheen sanoen > Voimme mennä, en tiedä edelleenkään nimeäsi, olen Ilo ja sinä olet?
> Enzo, mies vastasi ja auttoi Ilon tiikerinsä selkään ja käveli itse vierellä loppumatkan kaupunkiin. 

Tarina soturiksi kasvamisesta 11. Kulkijat

Ilo käveli yhä syvemmälle metsään, hänellä oli outo olo aivan kuin joku katselisi häntä puiden joukosta. Pimeys hiipi metsän ylle ja Ilo jatkoi matkaansa polkua pitkin, hän ei ollut tavoittanut metsän reunaa ennen pimeää. Hän tiesi eksyneensä, koska oli kuullut tarinoita idästä tulleilta matkaajilta ja nämä olivat kulkeneet metsän läpi valoisana aikana, ennen pimeää. Ja he olivat kertoneet tarinoita että pimeässä metsässä asui jotain hyvin luonnotonta. Pelottavaa, hämyistä ja selkäpiitä karmivaa. 

Ilo tunsi ihokarvojensa nousevan pystyyn, tutustun tähän pelkoon Ilo ajatteli, silloin hän kuuli tuon äänen, aivan korvansa vierestä. Hengitys, se hyyti aivan jokaisen lihaksen ja jähmetti Ilon paikoilleen. Kuuma hengitys vasten hänen niskaansa, Ilo puristi tulikiviä nyrkissään. Hän tarvitsi valoa, jotta näkisi mikä hänen kimpussaan on. Hän aisti kuuman hengityksen ja askeleiden hiljaisen äänen, ne loittonivat hieman, niitä oli enemmän, ainakin kaksi. Ilo laskeutui alas ja löi tulta kuiviin lehtiin, jotka rahisivat olioiden liikkeistä. Tuli syttyi palamaan ja loi valoa niin että Ilo näki kaksi mustaa sutta, pitkät kielet valuivat niiden kidoista, ne näyttivät laihoilta vaikka olivatkin kookkaita. Ne kiersivät Iloa ja tulta tuijottaen häijyin silmin häntä. Ilo tarttui miekkaansa nosti sen eteensä ja puhui > Antakaa minun olla, menkää pois tai tuhoan teidät. Emme voi olemme sinun sutesi, olemme odottaneet sinua, sanoi toinen susi. > Minun suteni? En ole kuullutkaan teistä, joten kuinka voitte olla minun? 

> Kuinka olisimme tulleet kaupunkiin, kun meidät olisi sieltä ajettu pois tai tapettu? Emme yksin kertaisesti kuulu rajojen sisäpuolelle. Elämme rajoittamattomalla alueella, liikumme pitkiäkin matkoja ja monissa ympäristöissä. Hän näyttää tien ja minä opetan sinulle mitä tahdotkin luonnosta tietää. > Minunko tulisi niellä tämä tieto heti ja hyväksyä teidät noin vain, minun on ensin nähtävä millaisia te olette, nähtävä todellinen luontonne, ettette vain huijaa minua ja syö tilaisuuden tullen. Pelkäätkö meitä? Tähän asti hiljaa ollut susi kysyi, Ilo katsoi susiin jotka pysähtyivät > Haittaako se? Ilo kysyi ja laski miekkansa alas.

> Olen nimeltäni tieto ja hän on nimeltään taito, ensin puhunut susi sanoi ja laskeutui kumarruksen tapaiseen, toinenkin susi teki samoin. > Minun nimeni on Ilo, Ilo sanoi ja kumarsi susille. Tieto tuli lähemmäs ja laskeutui tulen luo katselemaan tulta, Ilo kasasi hiekka kehän tulen ympärille ja lisäsi lehtiä ja muutaman kuivan oksan kasaan ja istuutui hänkin tulen luo, Taito jäi kauemmas laskeutuen sekin makuulle.

> Kertokaa minulle miksi säikytätte matkamiehiä jotka kulkevat tästä läpi? Ilo kysyi > Mekö heitä säikytämme? Taito kysyi ja nousi jalkeille ja läksi kävelemään tulta ympäri samalla puhuen. > Voi sinua lapsi, et tiedäkkään mitä tämä metsä pitää sisällään. Me olemme ehkä kauhistuttavan näköisiä, isoine kitoinemme, hampainemme ja kokomme puolesta. Olemme jossain määrin uhkaavia ärsytettyinä, silti vältämme kohtaamista kaikin tavoin kuin se on mahdollista. > Toisin sanoen emme hae hankaluuksia, tieto sanoi ja sulki silmänsä. 

Taito käveli Ilon viereen ja istuutui siihen jatkaen jutustelua > Te olette säikkyjä luonnostanne, oksan rasahdus saa teidät säikkymään ja melkein suunniltanne, pelkäätte pahinta ja toisaalta silloin pahin tulee luoksenne, sillä se haistaa pelkonne kaukaa ja syö teidät. On sinun onnesi että tulimme luoksesi ensin. Pahin mikä se on? Ilo kysyi ja katsoi sutta silmiin, niin pelottava asia joka pakottaa olemaan pelkäämättä, elämään vailla pelkoa, koska muuten se tulee ja syö elävältä. > Miltä tuo pahin näyttää oletteko nähneet sen? > Vain varjon varjojen joukossa, se on taudeista pahin ja se leviää monien keskuudessa, kutsumme sitä nimellä Luulo.

> Luulo, epätietoisuus, harha? Täälläkö se vaeltaa? Pimeydessä ja syö elävältä? Kuinka tullaan syödyiksi elävältä? > Oletko nähnyt eläviä kuolleita? hengettömiä kuoria, joiden silmissä ei ole elämän paloa, sellaisia jotka eivät näe ympärilleen ja puhuvat koko ajan, lakkaamatta? Sellaisia jotka vain laahautuvat paikasta toiseen, tuijottavat tiedostamatta eteensä. Sellaisia joille elämällä ei ole enää väliä, ei mitään merkitystä. Luulo on vienyt heiltä kaiken ja syönyt elävältä, he ovat olematta olemassa, heidän kehonsa on paikalla, mieli on viety jonnekkin muualle. He eivät enää ole tietoisesti läsnä hetkessä heidän ympärillään. 

> Olen Ilo vastasi ja kysyi > Voiko mielen löytää uudelleen? Ilo kysyi ja katsoi sutta, joka vastasi hänelle. > Voi, se on vain vaikeaa.

> Meidän tulee jatkaa matkaa, Tieto sanoi ja nousi, Taito katsoi Iloon nyökäten, hyvä on viekää minut pois metsästä, niin voitte kulkea mukanani. Ilo sammutti nuotion ja piteli käsiään susien selkien päällä, jotka opastivat häntä ulos metsästä. Sormet lomittuivat tuuhean karvan sekaan ja hän tunsi olentojen lämmön, hengityksen ja askelluksen keinumisen. Hän tunsi olevansa sokea pimeässä, kaikkialla oli hiljaista joten hän kysyi > Onko kaikki hyvin kun on niin hiljaista? > Nouse selkääni, ratsasta minulla niin pääsemme nopeammin täältä pois, Taito sanoi ja laskeutui alas. Ilo nousi suden selkään ja kietoi kätensä suden kaulan ympärille ja painoi päänsä vasten turkkia, jotta heidän oli helpompi kulkea pienemmistä raoista puiden lomassa,  he etenivät nopeasti, vaivattomammin mitä Ilo oli ajatellut ja hän näki jo valon pilkahduksia, metsän laita oli lähellä, toisaalta myös jokin muukin oli heidän lähellään. 

He jatkoivat matkaansa metsästä avoimelle pelolle kohti kaupunkia, Ilo tunsi rauhoittuvansa nähdessään tähdet ja tunsi myös susien levottomuuden katoavan. Ilon silmät ummistuivat, vaikka hän taisteli unta vastaan, lopulta uni voitti ja hän nukahti suden selkään ja tämä kantoi häntä seuraavan kaupungin laitamille ja sudet juttelivat kahden kesken > Hän on nuori ja opetettavissa, se on hyvä asia ja hän nukkuu sikeästi. Pidä sinä vartiota. Kuka nyt kahden suden ja soturin kimppuun hyökkäisi pimeässä yössä? Tieto sanoi ja juuri silloin.

Tarina soturiksi kasvamisesta 10. Alku ja lähteminen

Ilo ja muukalainen söivät jutellen keskenään
> Haastan sinut lähtemään liikkeelle, tekemään asioita ja kasvattamaan kokemustasi, muukalainen sanoi ruokansa yli ja katsoi Iloa silmiin. > Aloittamaan matkani ja olemaan soturina? Ilo sanoi ja näytti lannistuneelta ja kysyi >  Joko nyt, miksi nyt?  Tähän muukalainen vastasi > Oletpa sinä utelias, se on hyvä asia. Muukalainen söi hetken ja katsoi Iloon kysyen > Miksi ei nyt? Mikä on tekosyysi olla aloittamatta? vai onko kyseessä tiedon puute, mihin tahdot vastauksen?
> En tiedä kuinka aloittaisin? Ilo vastasi tuijottaen muukalaisen ohi ikkunasta ulos > Lähde liikkeelle, liiku paikasta toiseen parhaaksi katsomallasi tavalla. Ilo katsoi muukalaista > Entä kun en tiedä mikä se on?
> Sinun on vain kokeiltava, jokaisella on oma tapansa, toisen tapa käy toiselle ja oma tapasi käy sinulle ja löydät sopivimman vain kokeilemalla ja muista sekin riippuu vain ympäristöstäsi mikä toimii. Olet tunteita herättävä olento jolla on päämääränä hankkia tietoutta, jotta voit sitä jälleen toisille opettaa, olet myös paljon muuta ja siitä sinun on itse otettava selvää.
> Ja vain itse kokeilemalla tulen sen ymmärtämään, Ilo sanoi ja söi viimeisen palan ruuastaan muukalaisen sanoessa > Juuri niin, olet jo varsin viisas siinä suhteessa että ymmärrät ettei sinun tarvitse kokeilla kaikkea itse vaan poimia päältä parhaimmat ja toteuttaa niitä.
> Valita siis keksityistä asioista itselleni sopivin, ja sen löydän kokeilemalla. Mistä tiedän sen olevan oikea? Ilo kysyi ja muukalainen vastasi > Se herättää sinussa tunteita, hyvin voimakkaita tunteita ja tunnet olevasi kotona, se on tavallaan sinä ja tulet ymmärtämään sen kun koet sen. On myös parempi että olet tunteidesi kanssa ystävä ja kuuntelet heitä ja silti päätät itse mitä tiedolla teet, koska sinä tulet herättämään kaikenlaisia tunteita ja on hyvä että tiedät kuinka voit tyynnyttää tai saada ne syttymään paremmin.
> Tieto on sanoja ja sanat tietoa, tietoisuus on järjestettyä tietoa ja alitajuisesti järjestäytynyttä tietoa. Sanoilla me kommunikoimme ja sanoilla voimme tehdä tuota kaikkea. Sanat ovat kuitenkin monitulkintaisia
> Harkitse ne siis tarkoin mitä puhut, millaisia sanoja käytät tai selitä sanasi. Sanat ovat taikasi, huomaa kuinka rakastat niitä ja saa niiden olemus heräämään henkiin itsessäsi, ole siis nuo sanat ja herätä itsesi eloon. Luot itse oman palosi itsessäsi, joten lähde sinä edeltä minä tulen perästäsi katsomaan minne asti olet mennyt, kunhan olen lopettanut oman ruokani.

Ilo nousi ja katsoi muukalaista minne menen, jotta tiedät missä olen? > Päätä itse, kyllä minä sinut löydän
> Lähden itään päin ja löydät minut seuraavasta kaupungista, Ilo sanoi ja muukalainen sanoi hänelle
 > Elämä on suunnittelijastaan kiinni, joten etsi elämän palosi ja virtaa vuolaana, täytä tyhjät ja tyhjennä täydet, anna itsestäsi ja lahjoita kokemuksia. Pyri vastavuoroisuuteen ja toisaalta toisinaan ole saituri joissain asioissa ja toisissa ole antelias. Onnea matkaasi ja ole omaitsesi. 

Ilo lähti kevein askelin kävelemään itään vievää tietä pitkin, jättäen taakseen vanhan kotinsa ja asteli varmoin askelin uuteen elämäänsä, joka oli vielä hänelle itselleenkin suuri arvoitus. Hän tahtoi oman seikkailunsa ja juuri nyt se oli avautumassa hänen silmiinsä. Hän käveli kaupungin porteista ulos ja kuuli kuinka portit sulkeutuivat hänen takanaan. Hän oli yksin suuressa maailmassa ja tämä oli haaste jonka hän osasi.

Yksin oleminen, hän rakasti omaa seuraansa, koska silloin hän ei ollut kukaan muu kuin hän itse. Oma aito itsensä ja sitähän muukalainen oli hänelle sanonut. Ilo kiipesi polkua synkkään kuusi metsään, jossa valoa oli vähän. Hänen matkansa oli alkanut.

Tarina soturiksi kasvamisesta osa 9. Elämästä ja kuolemasta

Ilo istui mäntypuiden seassa ruohikossa, kun muukalainen palasi hänen luokseen. Muukalainen tuli hiljaa, Ilo katsoi häntä sanomatta sanaakaan ja laski katseensa alas. Muukalainen laskeutui istumaan hänen viereensä ja laski katseensa heidän edessään olevaan kuolleeseen lintuun. > Kehoaankaan ei saanut mukaansa kun elämä haihtui, muukalainen sanoi ja tähän Ilo sanoi vain > Löysin sen tunti sitten.

He olivat tovin hiljaa ja sitten Ilo puhkesi puhumaan. > Kuolema on tapahtuma, jossa elämä kaikkoaa jonnekkin, häviää, minne sitä tiedä en? ja jokainen meistä kuolee ajallaan, silloin kuin on sen aika.
Olen peloton kuolemaa kohtaan, vaikka olen pelännyt niin montaa asiaa. Kuolema on loppuni, ainakin tässä kehossa. Olen tietoinen kuoleman olemassa olosta, hiukan surullinen, haikea, aina silloin kun jokin minua koskettanut asia tai olento kuolee. Tiedän että kuolema on välttämätön osa elämää, koska miksi muuten lisääntyä? ja kun ei kuole eikä lisäänny niin sitten vain on? Eli pitää lisätä jotta voi vähentyä ja pitää vähentyä jotta voi lisätä.

Ilo piti hetken tauon ja jatkoi > Kuolleet ovat uuden elämän kasvupaikan ravinteet, joten kuollut luo elämää ja elävä voi synnyttää elävää tai kuollutta. Ajattelin näitä puita, niiden neulaset tippuvat maahan raviten puuta muuttumalla takaisin maaksi, josta ne imevät ravinteita. Puut tuottavat siemeniä, joista osa maatuu maaksi ja osasta kasvaa puu. Elämä ja kuolema ovat sidoksissa toisiinsa ja tuo luominen sisältää tuhoamisen, jotta uutta voi tulla tilalle. Se on lisäämistä ja poistamista, kokeilua rakenteen toimivuudesta. Kuka siis on luonut meidät?

Muukalainen vastasi hänelle > Meidän isämme ja äitimme kokeilun halun jatkumossa, ja olemme ottaneet elävän muodon tuon kokeilun tuloksena. Kasvaneet elämässämme olevaisina olentoina tähän hetkeen asti, jota elämme. Me olemme niinkuin nuo puut jotka tiputtaa lehtensä tai säilyttämme niitä useamman vuoden. Sama tapahtuu ajatusrakenteillemme, tiputamme pois asioita joita emme enää tarvitse ja tilalle tulee uutta. Tuo muutos on joko hidasta tai nopeaa, riippuen siitä millaisia olemme. 

> Minussa siis kuolee pelon ajatuksia, jotta ne voivat olla eläviä pelottomuuden ajatuksia? Ilo sanoi kysyen
> Tavallaan niin on, ne muuntuvat toiseen muotoonsa ajatusrakenteesi muuttuessa, muukalainen vastasi ja
katsoi Iloon kysyen > Mitä ajattelit tehdä tuolle linnulle?
> Lähdetään, jokin elävä käyttää sen ravinnokseen. Joko tuollaisenaan tai sitten kun se on maatunut takaisin maaksi. Olen jo tarpeeksi miettinyt elämää ja kuolemaa tälle kerralle.

He nousivat ja lähtivät jatkamaan matkaa eteenpäin ja niin kuollut jäi yksin metsään, jossa se muuntuu jälleen eläväksi osaksi luonnon kiertokulkua. 

Tarina soturiksi kasvamisesta 8. ajattelemista ja arvoja

Ilo säntäsi pitkin katuja eteenpäin hän oli vauhti, hän oli tuulevire, joka hulmusi hiuksissaan. Hän oli ilo, hän oli aurinkoinen hymy, heleä ja seesteinen. Kuin aamukaste, virvoittava ja viileä, silti lempeä ja sydäntä kasvattava, kukoistava oma itsensä. Ajattelematta, olemalla vain tuo hetki, jokainen liike tiedostamattomassa tietoisuudessaan ja kevein askelin hänen jalkansa häntä eteenpäin kuljettivat. Hän kirmasi tuossa auringon kultaamassa aamussa, pysähtyen lopulta suuren muurin vierelle.

Hän näki muukalaisen, joka soitti jotain, jota ilo ei nähnyt, silti hän kuuli sen. Ilo katsoi muuria ja sitten muukalaista, hänen kummastuksekseen muurista irtosi palasia jotka murenivat hiekaksi. Ne liikkuivat ylhäältä alaspäin, pienen pieniä murusia ne jäivät liikkumattomina hiekalle makaamaan. Kylmän väreet kulkivat Ilon selkää pitkin ja hän tuli muukalaisen viereen ja laski käden hänen käsivarrelleen > Pyydän lopeta, älä pura sitä puolestani. Muukalainen lopetti ja käänsi katseensa Iloon, joka puhui. > Sinä osaat purkaa asioita, sinä osaat niitä koota, sinä ymmärrät paljon ja luulen että ymmärrät että kun kerron sinulle että minun on saatava itse purkaa itse pystyttämäni, muuten pystytän sen uudelleen ja vieläkin lujempana, minun on itseni ylitettävä itseni, jotta voin ymmärtää itseäni ja tänään se tarkoittaa purkamista, vanhan tuhoutumista, aikansa eläneen muuntumista toiseen käyttöön. Jokaisen naulan poistamista yksi kerrallaan, raskasta työtä joka täytyy fyysisesti kokea ja tehdä, jotta tietoisuus pääsee laajenemaan.

> Oletko koskaan katsonut muuriasi kunnolla? muukalainen kysyi ja katsoi Iloa lempeästi hymyillen,
> En Ilo vastasi totuuden mukaisesti ja katsoi nyt muuria, siinä se oli Muuri > Kuuntele sitä? Kuuntele muurin sanoja, Ilo katsoi muukalaiseen ja tämä nyökytti päätään. Ilo painoi korvan vasten muuria ja kuuli oman äänensä kuiskivan muurissa: ...tänään se tarkoittaa purkamista, vanhan tuhoutumista, aikansa eläneen muuntumista toiseen käyttöön. Jokaisen naulan poistamista yksi kerrallaan, raskasta työtä joka täytyy fyysisesti kokea ja tehdä, jotta tietoisuus pääsee laajenemaan... Ilo näytti säikähtäneeltä ja kysyi > Miksi se toistaa sanojani? > Mitä luulet? ja miksi juuri tämä on sinun muurisi? Mistä tiedät ettei se ole vaikka leipurin muuri, kuulisitko silloin hänen äänensä? Ilo käveli muurin viertä ja tunnusteli sitä käsillään > Muuri on juuri sellainen kuin sen ajattelee olevan, ajattelin sen olevan vahva, läpi pääsemätön, korkea ja kuinka väärässä olinkaan. Ilo nauroi hän sulki silmänsä ja kuvitteli ja lausui itselleen. Muurini, murene tieltäni, häviä edestäni
väisty, muuta muotosi takaisin maaksi ja pysy nyt jalkojeni alla ja kannattele minua minne ikinä menenkin. Ilo katsoi eteensä muuri oli hävinnyt ja edessä kasvoi tiheä risukko, niin tiheä ettei hän nähnyt edes valoa sen läpi. En pääse etenemään Ilo sanoi > Pääsethän et vain odottanut tätä kohdallesi. Istu alas niin kerron

Sinun tulee olla kuin metsuri, ajatustesi ja tekojesi kanssa, koska niitä kasvaa noin tiheään kuin sinulla.
Opettelet tänään karsimaan. Huolla ensin karsinta välineesi, jotta voit käydä työhön. Sinulla on vastuu kaikesta mille annat arvon ja vasta tuon arvon annon ja arvottamisen jälkeen elämäsi voi olla täyttä, muuten se on vain ontto kelo puu. Kaikuen niin kuin siihen huudetaan, toistaen vain toisten sanoja, pelkkä kuollut kuori. Arvottaminen voi olla vaikeaa, se on kuin kasvatus työ lopputuloksen näkee vasta vuosien jälkeen ja kaikella tuolla mitä kasvatat on oma päämääränsä ajatuksensa elää niinkuin tahtovat. Muukalainen käveli puides luo ja kosketti sormillaan lähimmän oksan lehtiä kysyen > Arvostatko odottamista? Kaikella on aikansa ja paikkansa ja hidas kasvaminen tarkoittaa ainakin puissa vahvempaa ja tiiviimpää kokonaisuutta. Suoruutta. Kaikki olemme erilaisia, niinkuin nämä puut. Kaukaa ne näyttävät niin samanlaista ja läheltä huomaat kuinka erilaisia ne ovatkin. Ilo katsoi muukalaiseen joka näytti hieman surulliselta tuon puun taimen vierellä. Muukalainen huomasi Ilon tuijottavan häntä, joten hän jatkoi > Siispä tutkaile tarkoin, sillä sinä pääset valitsemaan, kenen hengen armahdat ja toisaalta päätät myös kenen henki ei ole säästämisen arvoinen, vaikka se olisi vain puu. Sillä on oma merkityksensä tässä elämässä.
> Kaikella on merkitystä, sillä jonain päivänä tuo säästämäsi puu tulee tarjoamaan varjon kulkijalle tai peittämään päivän lähellä asujalta. Minkä puun jätät? Mitkä oksat karsit? Siinä suuri vastuu, tulisi nähdä sielun silmin tulevaan ja nähdä mitä tästäkin taimesta tulee?. Kaikkia ei vain voi jättää elämään, koska kukaan ei silloin nauttisi tästä puusta, koska silloin se kasvaisi lävitse pääsemättömän tuuhean risukon kätköissä, kaikki olisivat samanlaista pientä. Isoksi ei voi kasvaa pienten joukossa, on oltava oma tila olla. pienet kasvavat suuremmiksi suurten lomasta ja ison kaatuessa ne ottavat hänen paikkansa. Ollen suuria oman aikansa ja missä kasvammekaan ihmisinä, me pystymme valitsemaan oman paikkamme olla ja niin tulee sinunkin valita paikkasi jossa kasvat. Sinun on raivattava tiesi tiheikköjen läpi aurinkoon, omaan tilaasi, löydettävä oma tiesi elää ja olla sellainen kuin oikeasti itse olet ja se käy vain itsensä ylittämisen kautta. 
 Ilo katsoi muukalaista ja sitten tiheikköön ja tuumaili ääneen
> Karsin siis tietoa ja ajatuksia siis minun tulee terävöidä mieleni kassaraa, sahaa, kirvestä jne. työ välineitä joilla karsin tuota tiedo ja ajatusten risukkoa. Karsin, jotta pystyn kulkemaan, karsin, jotta tulee siistiä, karsin että minulla on enää kaikki tarpeellinen ja karsin vielä että minulla on enää välttämättömimmät. Kaikkein tärkeimmät ja kaikkein arvokkaimmat ajatukseni, kasvatan niitä omanaikansa minkä ne tarvitsevatkaan ollakseen käyttö kelpoisia ja hyödyllisiä. Työstän niistä tarvitsemani rakkaudella ja käytän niitä, annan niiden jokaisen pitää arvonsa, olen vaalimaton, ja annan rakkauteni kaikille, sillä jokainen niistä on rakkauteni arvoinen, koska arvostan niitä. Muukalainen tuli ja laski käden Ilon olalle > Olet arvosi ansainnut, sinulla on silti vielä paljon opittavaa. Karsi nyt ajatuksesi niin seuraan sinua toiselle puolelle. Kuinka karsin niitä?

Poista heikoimmat ja sairaat oli ne sitten isoja tai pieniä, myös kuivat ja taantuvat ja kehitys kelvottomat,  ja säästä vahvimmat, terveet, kasvuisat, kehittyvät ja elävät. Niin silloin olet jo loistavalla alulla. Käy työhön tulen katsomaan sinua kuinka edistyt!

Tarina soturiksi kasvamisesta 7. Sykettä ja sidottu sopimus

Ilo kuuli kuinka hänen oveensa koputettiin. > Kuka siellä? Ilo kysyi ja sai vastauksensa > Tuletko mukaan vai nukutko siellä kokopäivän? Tahdon näyttää sinulle jotain! Ilo vaihtoi vaatteensa ja läksi ovesta ulos.
> Tulithan sinä viimein, aurinko on jo nousemassa, tule! Ilo seurasi muukalaista ja he kävelivät läheiselle kedolle, muukalainen edellä hymyhuulillaan ja ilo seuraten perässä tiputtaen unisuutensa pois kahlatessaan kosteassa ruohossa.

> Mitä tahdoit näyttää minulle? Ilo kysyi  > Istu tuohon kivelle niin minä kerron, muukalainen vastasi napakasti. Ilo kiipesi ja istui ison kiven lohkareen päälle jalat roikkuen reunalta alaspäin. Näät vielä taivaalla tähtiä, ja näet jo auringon kajastavan taivaanrannassa puiden takana. Puhun sinulle tänään vastakohdista, läheisyydestä ja kaukaisuudesta. Aurinko on samanlainen kappale kuin nuo tähdet tuolla noin, se on vain meitä niin paljon lähempänä, että sokaistumme sen voimasta. Uskallamme ja voimme siis tutkia voimaa etäältä, vastavuoroista toimintaa, vastakohtia. Aurinko luhistuu kokoon ja laajenee, vastavuoroisesti. Sama kuuluu ihmiselämään. Elämän vastavuoroisuus kuuluu, koska vastakohdat korostavat toisiaan ja saavat elämän tuntumaan elämältä ja saavat sen liikkeelle. Riippuen myös katsomis vinkkelistä, kun katsomme surullisina maailmaa näämme surullista, iloisina lisää iloisia asioita jne. Ja mitä tahdotkaan elämältäsi sinun tulee nähdä se siltä kantilta ymmärtäen sen vastapuolenkin merkitys elämässäsi. Et voi valita vain toista, sillä saat ne molemmat Ilon vastapuoli on ilottomuus, tänään olit iloton kun tulin sinut niin aikaisin herättämään. Olit hieman hämmästynyt ajastani tulla ja silti lähdit hämmästymättömästi matkaani. Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Jokainen tunne kulkee lähekkäin vastaparinsa kanssa.

> Yö ja päivä, yöttömyys ja päivättömyys, Ilo sanoi ja katsoi käyskentelevää muukalaista, joka askelsi kädet seläntakana edestakaisin kiven edessä puolella jolla Ilo istui. Hetken he olivat hiljaa, Ilo maisteli sanaa vastakohdat ja vastavuoroisuus, kunnes muukalainen puhkesi jälleen puhumaan.
> Minut, niinkuin sinutkin on sidottu omaankehoon tämän elämäni ajaksi, se on minun kehoni ja rakastan sitä sellaisena kuin se on > Siinä on siis jotain jota et rakasta, Ilo sanoi > Se kohta ei ole saanut rakkauttani osakseen eli olen siitä tietoinen että minun pitäisi rakastaa sitä ja olen jättänyt sen rakastamatta, eli en ole kehittynyt rakastamaan sitä kohtaa, se on rakkaudeton tällä hetkellä. Sinun osasi ovat olleet rakastamattomia, koska et ole edes tiennyt rakastaa kehosi osia, sitten on vielä rakkaudettomuus, joka jättää kaiken kylmäksi, kun ei ole taitoa jota käyttää. Rakastaminen on taito ja jokaisella asialla neljäpuolta
1.Kehitystiedoton, Kehittymätön, joka ei vielä tiedä mitä ei tiedä 2.Tietoinen ja kehityskykyinen, hänellä on vielä puutteelliset taidot, joita pitää opetella 3.Kehittynyt kehittäjä omaa taidon ja käyttää sitä 4.Kehittymis kyvytön

Olen tietoinen ja kehityskykyinen sanoi Ilo ja nousi seisomaan kivellä > Kerro sitten minulle jotain? muukalainen sanoi ja nojautui kiveä vasten kuulemaan ja katselemaan auringon nousua.
> Jokainen työ, jokaisen lihaksesi työ on tärkeä, otetaan sydämesi esimerkiksi. Tunnet kuinka se pumppaa rinnassasi, liikuttaen vertasi, huokuen sinuun elämää. Jokainen syke on vastavuoroinen toiminto, mikä siis käynnistää tuon sykkeen? sähkö missä sinun sähkösi on? Sinun elämänsähkösi, joka pitää sinut liikkeessä? ja vastavuoroisessa liikkeessä tarvitaan jännitettä, on hetken kestävää perustasoa, korkeapiikki perustason yläpuolella ja toinen alapuolella ja riippuen jännitteistä kuinka suuria on nuo liikkumat. Toinen jännite luo aina toisenkin, siksi kun toinen palautuu toinen on voimakkaampi vetäen toiseen suuntaan ja siksi elämä on aaltoliikettä, sydämensykettä. Kun elämä on jännitteetön niin elämä ei liiku ja on "kuollutta". Luo siis elämääsi jännitteet ja jännitys.> Sitä minun tulee kokeilla, luoda jännitteitä. Muukalainen katsahti Iloon ja pyöritteli sormensa ympärille ruohon kortta ja sanoi>  Olet ehkä viisaampi kuin mitä luulin ja tämä on sitten kohteliaisuus. Katsoen jälleen iloon muukalainen kysyi > ja kun tiesit tämän miksi et ole tehnyt niin aijemmin? luonut elämääsi jännitettä? > Minua on pelottanut, Ilo vastasi.
>Hmm, nuo pelkosi, nuo suunnattomat voimavarasi, pelottomuutesi kohdata kaikki silmästä silmään. Vastakohtaisuus hyvä ystäväni, olet ollut eloton, joten tehdään sinusta elävä jälleen kerran. Muukalainen myhäili ja naureskeli itsekseen hänellä oli suunnitelma Ilolle. Ilo tuijotti nousevan auringon säteitä, kuinka teen sen, luon jännitteitä? Ilo istui jälleen kivelle.

> Anna niiden tulla ajallaan, omalla painollaan ja ole murehtimatta, koska kaikella on syy ja seuraus, olet siis valmis muuntautumaan ja kehittymään, muukalainen sanoi > Niin Ilo vastasi ja > Se on hyvä alku, pistämme sinut ensin liikkeelle ja sinun on pysyttävä liikkeellä, pystythän siihen? Otat vastuun omasta liikkumisesta ja liikkeellä pysymisestäsi niin lupaan kulkea kanssasi tämän matkan. > Kyllä se käy, otan vastuun liikkumisesta, otan vastuun omasta elämästäni. Muukalainen ojensi kätensä Ilolle, joka ojensi omansa hänelle. > Se oli lupaus ja sitoumus, pidä omapuolesi sopimuksesta ja minä pidän omanpuoleni, muukalainen sanoi ja päästi irti kädestä ja nojasi jälleen lohkareeseen sanoen. > Kerrohan nyt siitä pelostasi

> Itse asiassa  olen jännittäjä, jännitän esiintymistä ihmisten edessä ja siksi tahdon miellyttää heitä etteivät he suuttuisi minulle. Yritän välttää raivoa, joka kohdistuu minuun, koska koen etten ole sen arvoinen. > Minkä arvoinen sitten olet kun et kohtaa asioita silmästä silmään sellaisina kuin ne ovat ja kerro totuutta jonka tiedät sydämessäsi. > Alhainen, arvostamaton, mitään sanomaton, turha. Pelkään täydellistä epäonnistumista > Minkä arvoinen koet oikeasti olevasi? > Rakkauden, vapauden, uskon, omien päätöksieni arvoinen, oman elämäni arvoinen, vastuun arvoinen. Kanna arvoja sydämessäsi ja toimi niiden mukaan vaikka kuinka koskisi, koskemisesta tiedät olevasi elossa. Tiedät miltä tuntuu jännityksettömyys ja jännityksellisyys, voitko ohjata sen uudeksi tunteeksi, voiton tahdoksi, elämän innoksi, kertomisen voimaksi, näyttämisen haluksi, joksikin toiseksi? > Voin ja kokeilen sitä. > Ole miellyttämätön toisia kohtaan, sopivasti sopimaton ja ympäristösi tulee tottumaan sinuun, kerro sydämesi totuus ja vain se, ja ota toisista huokuva raivo haasteeksi, tyynnytä se sanoillasi, koska sanoillasi olet sen raivoon saanutkin. > Entä miksi en voi olla jännityksetön? > Sinun kuuluu jännittää jotta valmistaudut hyvin. Otat asian mieleesi, pidät sen oikeassa arvossaan ja kerrot siitä oman näkemyksesi. Ilman sinun jännittyneisyyttäsi, yleisö kuulee vain sanoja. Jännityksessä on tunnelma ja se on hyvää, ja tuo jännitys kanavoidaan tulemaan esiin monin eritavoin. Hallitse siis jännityksesi ja käytä sitä hyvin se on polttopuu sinun tuleesi. Esiinny ja pyri epätäydellisiin onnistumisiin, niin sinulla on paljon helpompi elää. Sen sanottuaan muukalainen kääntyi kohti kaupunkia ja sanoi
> Tule perässä sitten kun koet että on aika tulla, löydät minut erään muurin luota, joka olisi purettava. Muukalainen läksi. Ilo istui kivellä aikansa ja katseli luontoa ympärillään

Jokainen noista kasveista ja kaikesta oli omaitsensä, niillä ominaisuuksilla jollaisia ne olivat, niitä ne olivat oppineet käyttämään, hänkin oppisi, siitä hän oli aivan varma. Hän hyppäsi kiveltä ja läksi juoksu jalkaa kapeaa polkua pitkin takaisin kaupunkiin, auringon lämmittäessä hänen selkäänsä.

Tarina soturiksi kasvamisesta 6. Elämä opettaa

Ilo tarttui puiseen harjoitus miekkaan ja kokeili sen painoa kädessään, kuljetti sitä ilman halki. Muukalainen antoi Ilon totutella hetken, ennen kuin nousi ylös ja kysyi > Oletko valmis? Ota vahva asento ja ote.  Ilo tarttui kahvaan, nostaen miekan muukalaista kohti, ottaen leveän ja tukevan asennon, muukalainen katsoi huvittuneena Iloa, josta ilo kimpaantui, hän tahtoi näyttää ettei kaatuisi nyt vaan osoittaisi kykynsä, joten hän hyökkäsi kohti muukalaista lyödäkseen tätä. Muukalainen väisti ja Ilo oli juosta päin seinää, pysähtyen ihan sen viereen. Muukalainen kommentoi hänelle > Malta mielesi ja lopeta vihasi, se sokaisee sinut, et edes nää eteesi saati sinne mihin olet menossa > Olen vihainen sinulle, Ilo sanoi ja hyökkäsi jälleen, miekat löivät vastakkain > Hyvä, kerro miksi? > Pidät minua pilkkanasi ja kiusaat minua, ilo sanoi ja kiersi kehää, muukalaisen ympärillä. Muukalainen antoi iskujen sarjan vastaukseksi ja peruutti sitten kertoen > Opetan sinua omalla tavallani, sinun on itsesi oivallettava jotta opit itse ja kun tiedän että sinua ärsyttää tiedän että teet ainakin jotain korjataksesi tuon tilanteen.

Kerro kuinka olen tarkkaavainen? Ilo kysyi, > Kerro mitä näet, muukalainen sanoi ja Ilo kertoi heidän molempien kiertäessään kehää ja katsoen toisiinsa  > Sinut ja oudon virnistyksesi, pidät miekkaa toisessa kädessä > Muuta? > Painosi on taaemmalla jalallasi ja tarkkailet ympäristöäsi, minä tarkkailen sinua. He katsoivat toisiaan silmiin, jolloin muukalainen veti harjoitusmiekalla maahan, hiekan kahiseva ääni suuntasi Ilon katseen ja huomion siihen kohtaan, jossa miekka oli ollut hetki sitten ja nyt se tuntui hänen omalla kaulallaan. > Odota odottamatonta, minkään ei tulisi viedä aivan koko huomiotasi kun taistelet, muuten sinulla voi olla vain hetki, muutama sekunti elinaikaa. Muukalainen laski miekan pois Ilon kaulalta jatkaen puhettaan kävellen kauemmas. > Nää missä vastustajasi on tai kun hän on näkymättömissä, tiedosta se muuten, käytä kaikkia aistejasi, antaudu hetken vietäväksi, tunne ja koe itsesi ja reagoi sen mukaan, miettimättä, koska tiedät tarvittavan. Muukalainen antoi miekkansa kulkea alhaalla ilo piti omaansa edessään. Muukalainen lähestyi ja ojensi miekan tarkoituksella Ilosta sivuun ja ilo yritti ylettää pysäyttämään iskun onnistumatta, miekka oli liian kaukana.

>  Kiitos tästä taistelusta muukalainen sanoi ja kumarsi, Ilo teki samoin sanoen > Et voi lopettaa noin vain. > Voin ja lopetan muukalainen sanoi ja istui alas perustellen > Koska et selvästikkään tiedä missä rajasi kulkee. Rajani? > Et voi säntäillä joka suuntaan vain ehtiäksesi. Sinun tulee tietää rajasi > Siis kuinka pitkälle yllän ja mitä aluetta puolustan Ilo sanoi ja katsoi muukalaiseen.
> Täsmälleen, koska kun tiedät rajat ja alueen jonka sisällä toimit pystyt keskittymään ja olemaan vahvempi. Muuten taistelusi ovat turhia, etkä edes tiedä mitä tai ketä vastaan taistelet. Sohit vain sokkona ilmaan. Ilo huokasi raskaasti sanoen sitten olen sanaton, istuen muukalaisen viereen, muukalainen katsoi hetken häntäpäin ja sanoi > Vasta kun tiedät omat rajasi ja alueen niin sinun on helpompi nähdä myös toisten rajat ja alueet joilla he toimivat. > Mistä sitten tiedän omat rajani? Ilo kysyi, muukalainen vastasi hänelle kysymyksellä > Minkä puolesta taistelet Ilo? Aate, jonka vuoksi taistelet, jota puolustat, jota rakastat? Joka tuo sinulle iloa ja se innostaa sinua? mikä on syvin sisimpäsi? ja jonka puolesta olet jopa valmis uhraamaan henkesi? Tiedätkö sen ajatuksen minkä vuoksi elät? miksi taistelet? Periaatteesi? Mikä on sinulle tärkeintä koko maailmassa? Ilo tuijotti maata puntaroiden ajatuksiaan ja muukalainen jatkoi > Sinun Elämäsi tärkein henkilö olet sinä itse ja kerro minulle nyt mikä on elämäsi tärkeimmän henkilön tärkein ajatus? > Minun elämäni? vastaan tietoisuus: Tahdon tietää, tahdon ymmärtää, tahdon kokeilla ja kokea. Olla tietoinen itsestäni ja ajatuksistani, omasta minuudestani, tahdon laajentaa tietämystäni ja olla edelleen iloinen, innostua asioista. Muukalainen katsoi häneen sanoen > Annan sinulle sitten vihjeen, Tiedolla ei ole väliä, vaan sillä kuinka tietoon reagoit ja mitä sillä teet.

> Mikä on sinun tärkein asiasi? Ilo kysyi muukalaiselta ja muukalainen vastasi katsoen Iloa silmiin > Auttaminen > Olen avustasi kiitollinen Ilo sanoi ja  katsoi taivaalle pilviin.
> Puhutaan vielä sinun tietoisuudestasi. Tiedolla on totuutensa, osatotuudet, osia asioita ei ole edes selvitetty ne vain ovat. Kaikella on selitys, me vain emme tiedä sitä ja kukin meistä ymmärtää asian omien kokemustensa pohjalta, kaikkea emme tule koskaan ymmärtämään ja kun tämän ymmärrät ja hyväksyt niin elämäsi on tuleva olemaan paljon helpompaa. Sitten voimme tarkastella sitä millainen väline tieto sinulle on? mitä teet tiedolla ja mitä tieto tekee sinulle? kuinka jäsentelet sen? millaista tietoa keräät? löydätkö tärkeimmät asiat vai karsitko ne sittenkin turhina pois. Tiedosta on pakko karsia pois jotain, koska täyttä on vaikea täyttää. Siksi tietoisuuttaan on laajennettava, ja tietoa karsittava, jätettävä turha pois ja keskityttävä tärkeimpään kohtuudella. Millainen väline tieto sinulle on? ja kuinka lajittelet sen, hyvää, pahaa, tieto on vaan tietoa. Se kuinka ihmiset sitä käyttävät voi olla hyvää taikka pahaa ja sekin riippuu siitä perimmäisestä ajatuksesta jota ihminen on sen hetkisellä elämänsä taipaleella saatujen tietojen ja käsitystensä pohjalta tehnyt. 

> Tahdon kehittyä ihmisenä paremmaksi ja viisaammaksi, Ilo sanoi > Entä sitten kuin olet viisas, mitä sitten ja mistä tiedät olevasi "Tarpeeksi" Viisas. Silloin kuin voin opettaa jotain toiselle, tietysti harkiten kenelle opetan, koska oppiminen on matka, matka on menestys ja kun opetan elämäni matkalla jollekkin jotain olen jo menestynyt ja kun opetan useammalle niin olen, antanut tietoni ja viisauteni muillekkin. Olen siis viisas kun olen matkalla ja opetan, niin kuin sinä teet minulle. Oppiminen on ja voi olla vastavuoroista ja silloin kaikkein hedelmällisintä, kun antaa itsensä olla opetettavissa. Elämä opettaa ja itse opittuna ja oivallettuna, niistä tulee tietoa, jonka voi jälleen opettaa jollekkin toiselle.
Muukalainen katsoi iloon hymyillen ja sanoi > Kaikkea tietoa on lukematon määrä, joten millaisen tietoisuuden valitset? > Tietoa on kerättävä laaja-alaisesti niin ettei takerru vain yhteen katsanto kantaan vaan yhdistää monen alan tietotaitoja, löytäen ne parhaimmat asiat sieltä ja tuo ne yhteen, koska monet alat ruokkivat toinen toisiaan ja tuovat lisää tietoa ja taitoa. Tärkeintä on siis kuinka tietoa hyödynnetään jotta hyvä tieto ja taito lisääntyy ja pysyy käytettävänä, käytännöllisenä ja helpon yksinkertainena vaikka olisi kuinka monimutkaista tahansa.

>Maailmassa on siis tietäjiä, joilla on tietoa, ymmärrystä, mielikuvitusta, kokemusta ja he tahtovat jakaa tietonsa toisten kanssa. He tuntuvat irrottavan asioita toisistaan, karsivan vanhaa ja uutta, jotta voisivat löytää perimmäiset ajatukset. On taitajia, jotka tekevät asioita ja heillä on kokemus ja into valmistaa, tehdä, kokeilla ja toimivat ikään kuin yhteenliittäjinä, jotka liittävät uusia ja vanhoja asioita yhteen eli taito lisää ja tieto karsii. > Voi se olla toisinkinpäin, sitä ei ole sidottu tapahtumaan vain yksi suuntaisesti, se on kaksisuuntainen voima ja jokaisella voimalla on yhtäsuuri vastavoima Muukalainen sanoi. > Kuinka se siis toimii? kun ne vetävät samalla voimalla kumpaankin suuntaan? Ilo  kysyi 

Kerron siitä sinulle huomenna niin käsitellään sitten jotain pelkoasi samalla

Tarina soturiksi kasvamisesta 5. Uutta vai vanhaa?

Ilo tunsi kaatuvansa, jalat pettivät alta, silmänräpäys ja hän makasi selällään kadulla. Hän katsoi muukalaiseen, jonka hahmo katsoi häntä hänen yllään. > Mitä tein väärin? Ilo kysyi ja tarttui muukalaisen ojennettuun käteen. Hän näki muukalaisen toisessa kädessä harjoitusmiekan ja sanoi > Sinä...? > Kaadoin sinut, muukalainen sanoi. Miksi? > Ilo kysyi ja istui kiveykselle. Muukalainen katsoi iloa ja kysyi > Annoinko luvan lopettaa? > Minä lopetan, koska et selittänyt miksi kaadoit minut? Ilo sanoi kiivaasti nousten seisomaan ja katsoi muukalaista silmiin. Muukalainen naurahti ja hymyili Ilolle, en ehtinyt ja tiedä ettet sitä aina saakkaan.

> Huomasin sinun harhailevan ajatuksiisi ja jäävän sinne, et ollut enää tässä hetkessä, etkä sen enempää tarkkaavainen mitä ympärilläsi tapahtuu, olenko oikeassa? > Olet Ilo sanoi ja kysyi mistä tiesit? Asentosi väsyi, katosit kehostasi ja tietoisuus kehostasi katosi sen mukana, olit poissa nyky hetkestä, voitko kuvitella olevasi puoliksi tässä hetkessä ja puoliksi ajatuksissasi? > Kyllä > Havainnoi siis ympäristösi ja ajatuksesi, sen jälkeen jatkat sitä vuorotellen. Pidä niitä tasapainossa, ole tietoinen ja tarkkaavainen ympäristöstä ja ajatuksistasi. Mitä muuten ajattelit? muukalainen kysyi ja viittasi Iloa istumaan takaisin kiveykselle. He istuivat ja Ilo kertoi >  Ensin vahvuutta ja sitten pelkoa > Ajatuksesi taisi jäädä kesken kun kadoin sinut, muukalainen sanoi > Niin, kävin läpi pimeän pelkoani, joka on nyt ystäväni ja tiedän siitä enemmän kuin se minusta. Muukalainen nojasi käsiinsä ja katsoi taivaalle sanoen > Kerrohan minulle Ilo mitä muuta sinä pelkäät? Tai pelkäsit eihän sinun entinen nimesi muuten olisi ollut säikky, ellet pelännyt?


Pelkään kuolevani tulipalossa, sitä että tuli ympäröi minut, polttaa ihoni, lihani, nokeaa ja kärventää keuhkoni, polttaa minut läpeensä, sulattaa kasvoni, en tahdo tulipaloa. Tahdon elää, enkä sitä että tuli polttaa kaiken, en tahdo sen syövän minua elävältä. Muukalainen katsoi Iloa sanoen > Sinussakin on tulta sisälläsi, sinun on vain löydettävä se ja tiedä että tulipalojen jälkeen uudet versot puskevat maasta esiin, tuli on se joka purkaa vanhaa pois ja sitten saat uutta tilalle. Vanha on purettava uudentieltä, säilytä vanhaa vain kun se on kunnollista, kestävää, voit uudistaa sen ja aivan oikeasti tarvitset sen. Muuten anna sen mennä, hävitä, palaa pois, kadota. Ruokit omien ajatustesi tulta, intosi tulta, rakkautesi tulta niin monta kuin keksit. Tulta, joka voi polttaa sinut, joten pelottaako sinua? >Vähän, Ilo vastasi, katsoen muukalaista. > Ole itse elämäsi tuli, elävä ja hallittu tuli. Niin opit tuntemaan sisäisen tulesi. > Hallitsen itseni, kuinka? > Sinun on tiedettävä omat rajasi, ne laajenevat tietojesi ja taitojesi, kokemustesi laajetessa. Kohtaa ja kokeile, elämäsi on sinua varten, tekemistä varten. Muukalainen antoi ilon ajatella hetken hänen sanojaan ja sanoi sitten > Sinulla on varmaan monia muitakin ajatuksia peloista, muukalainen sanoi ja Ilo nyökkäsi. > Sovitaan näin, käydään yhdessä läpi pelkojasi, yksi kerrallaan ja harjoitellaan samalla. > Sovittu, Ilo sanoi ja hymyili.

Ota nyt harjoitus miekkasi niin  kokeillaan mitä olet oppinut tänään...

Tarina soturiksi kasvamisesta 4. Vahvuus ja Pelko

He tulivat pois ruokailemasta jälleen torille. > Aloitamme harjoittelun ja muurin murtamisen, Muukalainen sanoi. Ilo tarttui harjoitus miekkaan, > Jätä ne siihen testaamme ensin vahvuuttasi ja päättäväisyyttäsi, Ota vahva asento ja seiso siinä hiljaa kunnes sanon että voit lopettaa, ilo otti asennon ja hiljeni Muukalainen vielä sanoi > Kaikki antavat sinun olla vahva ja sinä olet vahva!

Vahvuus ilo ajatteli ja korjasi hiukan asentoaan, levittäen jalkojaan olkien leveydelle auki, vetäen selkänsä ryhdikkäämmin suoraksi, rentoutti kädet sivuilleen ja päästi polvet lukosta, pieneen koukkuun. Hän veti keuhkot täyteen ja keskittyi hengittämiseen katsoi hetken muukalaista ja nosti sitten katseensa suoraan vastapäiseen taloon. Ajatukset pyrkivät mieleen, Olenko vahvempi kuin tuo seinä? Millä vahvuutta mitataan?

Seinä on vahva, kun se seisoo paikoillaan tukevasti, sortumatta, kannatellen toisia kerroksia ja kattoa. Seinissä on tukirakenteet ja seinälaudat, koristelaudat, kaikki tuo on kivijalan päällä. Entäs mitkä on minun kivijalkani ja tukirakenteeni? Koristelauta on varmaan ammatti, jollaisia kaikilla tuntuu olevan ja jollaisia ilmankin voi elää. Toisilta saatu todistus pätevyydestä, eikö itse tiedä parhaiten mihin on pätevä, tähän on kyllä vastattava ei. Ei aina tiedä. Koristelaudat houkuttelevat luokseen ja lähelleen, niistä tunnistetaan, arvioidaan, himoitaan ja kopioidaan. Nimikyltit ja ammattivaakunat, suuntaavat tarvitsevia luokseen, Vahva ei sellaisia tarvitse, koska kaikki tietävät ilmankin, missä vahva on ja asuu. Vahvat tunnistetaan. Vahvat ammattilaiset tunnetaan ja heidän luokseen ohjataan. Onko minulla leimaa tai koristelautaa ja mitä se mahtaa kertoa?

Kivijalka on tasapainoinen ja tasattu sen päällä on rakennus tasapainossa. Jalka on tasainen ja tiiviistä kivistä tehty, rakenne joka pitää painoa. Seinien tukirakenteessa on Parruja, suoria, ehjiä, paksuja ja pitkiä, jämeriä. Tukipuut yhdistämässä parrut toisiinsa, liittäen, vahvistaen.

Ihmisen kivijalka on omatasapaino, arvot, totuudet, peruskivet joille elämäänsä rakentaa. Parrut: Liikkuminen, hengittäminen, syöminen ja juominen, tekeminen, perustarpeet. Tukipuut on ystävyyssuhteita ja auttamista, jotka ovat luonasi vaikeimpinakin aikoina ja kestää sinua. Ja elämäsi painoa.

Vahva lämpiää sisältäpäin, hänellä on oma sisäinen takka ja hän eristää kylmän ulos. Hänet on eristetty toisten surujen sateelta, toisten ajatusten tuulilta ja hänellä on luukut ikkunoiden edessä kun rajuilma vallitsee. Vesi tulee sisään johdetusti tai kannettuna sisään ovesta ja vahva hallitsee kenet hän päästää sisään, kenen ajatuksia hän tahtoo ajatella, vahva tarjoaa suojaa. Vahvalla on kirkkaat ja monikerroksiset ikkunat, tuuletus mahdollisuuksineen ja valo loistaa niistä pimeyteen. Käykö vahvan taloon murtovarkaat ja mitä ne sieltä veisivät? Lukot pystyy avaamaan vain sisältäpäin ja vahva korjaa taloaan ja pitää siitä huolta, vahva öljyää saranansa etteihän kitise vieraiden tullessa ja mennessä. Hän vaihtaa lamput ja on todellinen oman elämänsä huoltomies.

Sitten Ilo käänsi ajatuksensa itseensä. Mistä tiedän millainen taloni on? Olenko energia tehokas vai vienkö sitä liikaa. Ovatko lamppuni edes ehjät tai onko taloni edes valmis? Kuinka vahva olen?

Muukalainen sanoi ympärilläni olevan muurit, kuinka korkeat ne on ja onko muureilla edes kattoa?

Kun tulee sade hukunko muurieni sisälle? Valitettavasti ehkä hukkuisin, kuolisin sisältäpäin, joka kerta sateen tullessa. Vähenisin, kävelisin liejussa kunnes en enää jaksaisi kävellä ja olisin enää paikoillani odottaen sitä viimeistä iskua lannistuneena. Kuinka siis murennan muurit ympäriltäni? Ja kuinka rakennan vahvan talon?

Olen kantanut kiviä ympärilleni, enemmän kuin on tarvis, olen ollut epätasapainossa. Rohkeuteni on ollut pienen pieni paino ja pelkoni on taas ollut suuren suuri ja vetänyt minut maahan. > Minun on siis lisättävä rohkeuteni painoa, koska silloin voin tavoittaa tasapainon. Mistä tiedän sitten olevani tasapainossa? Enkä uhkarohkea menossa maatakohden? Pitääkö minun sittenkin pelätä vähemmän, jotta pelkojeni paino arvo tippuisi? Mitä minä siis pelkään? Miten miksi millä tavalla?

En tiennyt että tulen suremaan pelkojeni tähden, niin minun on silti tehtävä, jotta luovun peloistani ja ne voivat mennä. En tahdo säilyttää niitä. Luovun peloistani ja saatan ne katoamaan palapalalta, jotta teen tilaa vahvuudelle, joka voi kasvaa. Ymmärrän nyt että hallitsen pelkoani ja rohkeuttani, kun annan niiden tulla ja mennä, annan niille tilaa ja tulla omina itsenään tunteina.

Olen pelännyt pelkoani, pelontuntua, olen paennut itseäni pääsemättä minnekkään, jumissa tuossa mudassa, jumissa tuossa tunteessa. Hassua kuinka kevyeltä askeleet tuntuvat kun oivaltaa asioita, oivaltaa tuntea, tuntemisen ilosta. Tunteet kasvattavat, tunteet opettavat, tunteet ovat ystäviä, joiden paino arvon sinä ihan itsepäätät. Tunteet tuovat ajatuksia, joista itse valokoit mitä itse ajattelet ja mitä ajattelet sitä myös olet.

Lukot avataan sisältäpäin ja ne myös lukitaan sisältäpäin. Lukitsin sisääni pelon ja unohdin päästää sen pois, unohdin avata oven uudelleen tai en vain kyennyt siihen, koska olin kekittynyt ruokkimaan pelkoa, se kasvoi hellässä huomassani, kasvamistaan ja kasvamistaan. Ihme etten itse kasvanut ihmisenä, kun pelko vei lähes kaiken ravinnon ja valtasi tilan, mieleni talosta. Se söi lähes kaikki ajatukset ja eli yltäkylläistä elämäänsä, minun kustannuksellani ja minut oli ahdistettu nurkkaan. Pelko oli jo niin vahva ja iso että se kutsui jopa omia ystäviään käymään kotiini, toisia pelkoja tietysti, eihän se muita tuntenut ja ne puhuivat minua pelottavista asioista, kunnes saivat kyllikseen ja lähtivät. Ja tuo pelko, joka asui luonani ahdisti minut nurkkaan ja piteli minua siellä etten voinut liikkua, kun se itse sillä välin piteli valoja päällä, lämmitti itselleen ruokaa ja eli yltäkylläistä elämäänsä.

Epäonnekseni, ennen nukkumaan menoa, oli sulkenut luukut ikkunoista, joten kukaan ei nähnyt sisäistä ahdinkoani, jota kävin. He näkivät vain että valot ovat päällä, he eivät nähneet kuinka pelko käänsi kylkeään ja söi ajatuksia jotka kiusasivat minua. Kaikki tämä sen takia että suljin oven ja unohdin avata, jotta se pääsisi pois. Eräänä yönä siis kävelin ovelle, kun pelko ei nähnyt minua ja avasin oven, jotta pimeän pelko pääsee lähtemään omaan kotiinsa ja juoksin avaamaan luukut. Kiersin taloani, kävin jokaisen pikkukolonkin läpi enkä löytänyt pimeän pelosta enää minkäänlaista jälkeä. Se oli hävinnyt, olin elänyt sen kanssa niin monta vuotta pimeydessä, pelossa eläen elämätöntä elämää, kun pelko taas eli, tajusin etten pitänyt puoliani ja elänyt kunnolla sen kanssa. Katselin hetken pimeyteen ja suljin oven. Olin hieman surullinen, koska ymmärsin vasta nyt kuinka paljon tilaa minulla olikaan, tutkailin itseäni, jotta tietäisin kuka olen ja tänäänkin päivällä, pidän oveni auki avoimin mielin ja valppaana, sitten illan tullen muistan tarkastaa että kaikki vieraat ovat lähteneet ja vasta sitten suljen oven. Koska sitten saan olla omaitseni, itsessäni ja levätä ja rauhoittua. Joinakin iltoina nään ovea sulkiessani, valokaistaleen reunassa, kuinka pimeänpelko tervehtii minua pimeydestä. Vilkutan sille takaisin ja suljen oven. Pimeän pelko on väärin ymmärretty ystävä, se on tunne, jota pelkäsin kun olin pieni. Ja tuo pelko on ystäväni ja ystävän kanssa on helppokulkea myös pimeydessä.

Tarina soturiksi kasvamisesta 3. Tietäjä

Ilo seisoi hetken teltan ovella odottaen, että silmät tottuvat pimeään ja sanoi sitten > Tulin hakemaan tulikiviä, jotta voin sytyttää tulen. > Istu alas sanoi ääni ja tietäjä nousi seisomaan tuolilta. Ilo istui penkille ja tietäjä käveli hänen ympärillään ja sanoi > Minun on tiedettävä voinko luottaen antaa tulikivet vastuullesi. > Etsin totuutta, ilo sanoi, johon tietäjä > Et sinä totuutta etsi, totuus on jo mukanasi, tietäjä hiljeni ja katsoi iloa suoraan silmiin. Olen lähdössä matkalle, iloa sanoi ja laski katseensa jatkaen > Soturin matkalle. > Siinä rehellinen vastaus, joten rehellisen vastauksen saat myös takaisin.

> Tulit hakemaan tulikiviä? Tietäjä sanoi ja katsoi iloa. Ilo katsoi häneen ja nyökkäsi, nähden tietäjän pitävän jotain käsissään. > Tuli kivet luovat lämpöä, ne ovat vihaa ja rakkautta, ne ovat tulta ja molempia sinun on hallittava, koska muuten ne sokaisevat sinut tai polttavat sinut elävältä. Viha on taistelua aina, joko toisten kanssa tai sitten itsesi. Ja annan neuvon, koe viha ja luovu siitä, ja vältä taistelua, koska taistelut haavoittavat. Rakkaus on eheyttävää tulta ja sitä tulee käyttää ja jakaa, silti varo sitäkin, se nimittäin on ovela, hallitsemattomampi, joten valitse tarkoin milloin tulesi ja kenen kanssa sen jaat. Kipinät ovat kaikille, sinä valitset maan ja paikan, jolle sen sytytät. Valitse siis tarkoin, koska molempia tulia syttyy palamaan ja ne kulkevat yhdessä kaikkialle, ne ovat kuin kaksoset. Tulikivet ovat elementti, jossa sinä olet sytyttäjänä ja hallitset sitä.

> Entä ne muut elementit? Ilo kysyi, > Sinähän olet utelias, maa ja sen vilja on ravintoasi, Sinä olet elämäsi maa, ajatustesi maa ja niiden kasvupaikka. Sisuksesi on sulaa, niinkuin sielusi sisin ja sisälläsi liikkuva veresi. Maa on vakaa tai suuttunut, Oletko nähnyt maan rakoilevan ja syöksevän sisimpänsä ulos? Olen ollut vakaa, ilo vastasi.

> Sisimpäsi on silti liikkeessä koko ajan ja tiedän, että tulet murtumaan ja liikuttumaan, sinä tulet suuttumaan, raivoamaan ja eheytymään jälleen, olet maa ja maa muuttuu koko ajan. Ulkoa ja sisältäpäin.

> Vesi on juomaasi, kulkeva kirkas vesi, sinä olet maa ja sinussa on vettä. Suru on kuin vesi, se eheyttää janoisen ja mikään ei kasva ilma vettä, ilman kyyneleitä ja surua et sinäkään kasva mieleltäsi.

> ja sitten ilma, joka täyttää keuhkojasi, se on kuin tietoa joka täyttää mielesi, oppia joka pyörii tuulen lailla ja sinä valitset minkä tiedon annat maaperässäsi puhaltaa. Tyhjennä mielesi ja keuhkosi, laajenna sitten tietouttasi, anna tiedon tulla ja kulkea vapaana, vapaana kuin tuuli. Voit kuulla tiedon, voit hengittää sitä, se täyttää sinut kun hengität sen sisään ja se lähtee kun hengität sen ulos.

Ilo aikoi jo nousta ja tietäjä painoi hänet vielä alas, kerron sinulle vielä hieman tulesta, malta mielesi ja kuuntele. Tiedän että olet innoissasi kouluttautumassa soturiksi, se on hidastie, se edellyttää että kuuntelet, näät, haistat, maistat, tunnet, aistit kaikkea ympärilläsi olevaa. Maltat mielesi ja tavoita sen mitä varten lähdit matkallesi.

> Jaa siis tultasi toisille, kun he ovat kanssasi, lämmitä heitä, kun heidän on kylmä. Ruoki tultasi ilmalla, anna palaa maassasi ja sammuta se vedellä hallitaksesi sitä. Pelkkä suru ei riitä silloin kun öljysi palaa, silloin sinun on sammutettava, tukahdutettava ja peitettävä se maalla, jotta voit surra sen. Nostata hiekkamyrsky, se peittää öljyn, eikä se silloin voi syttyä uusista kipinöistä.

> Mitä se öljy on? Ilo kysyi. > Siihen minä en sinun kohdallasi osaa vastata, muutakuin että se on jotain mikä saa rakkautesi/ vihasi liekkeihin, eikä sammuta sitä vaan ruokkii holtittomasti . Tulet sen itse tietämään, tässä tulikivesi, tietäjä sanoi ja laskin Tummansinisen samettipussin Ilon käsiin ja laskeutui alas, sulki ilon kämmenet tulikivien ympärille ja katsoi iloa silmiin sanoen

> Luotan sinuun, että olet oma itsesi, pidät omista ajatuksistasi ja elät niiden mukaan, tunnet tunteita ja lahjoitat ne näin maailmalle. Ja viime kädessä, kun mikään muu ei auta, niin tuo totuus esiin ja taistele taistelu totuuden puolesta vaikka se satuttaisikin, sinua, vastapuoltasi tai/ ja lähimmäisiäsi. Olet soturinpolulla ja muista mieti tarkoin, kun viet totuudella toiselta hengen ja vielä tarkemmin kun säästät sen ja jätät totuuden kertomatta. Jaa armoasi tarvittaessa, muuten jaa totuutta ja tuo valheet esiin päivän valoon. Minulla ei ole muuta kerrottavaa. Tietäjä päästi irti ilon käsistä ja nousi ylös. Ilo nousi ylös ja kiitti

> Kiitos ajastasi ja tulikivistä, sitten ilo lähti teltasta ja käveli tuli kivet kädessään muukalaisen luo

Tiesin että saat ne, pistä ne vyöllesi tarvitset niitä pimeän tultua. Mennään syömään muukalainen sanoi.

Tarina: Soturiksi kasvamisesta osa 2. Valmisteluja

Ilo säikähti hereille, uni unohtui ja sydän hakkasi, hän pukeutui ja puikki portaat alas, hän ajatteli mennä ulos katselemaan kukkia ja säikähti jälleen nyt koska häntä puhuteltiin 
> Huomenta Ilo muistatko kuinka tyyni ja rento kehosi oli kun nukuit, ilman muistiakaan yhdestäkään huolesta? Tavoita se olotila aina säikähdettyäsi muukalainen sanoi. Ilo katsoi muukalaista silmiin kysyen
> Menemmekö nyt sepän luo? ja minne oikein katosit eilen?

> Malta hieman, kiireinen mieli tippuu tasapainostaan ja unohtaa mitä hänen pitää tehdä. Ripaus malttia hengessä, saa liikkeesi tasoittumaan ja ajatuksesi selkenemään. Malta keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja muodosta noista keskittymisistä itsellesi tie ja valitse suunta, jota kohti kuljet, muuten kierrät vain kehää. Voit istua aikasi tien risteämässä, silloin näet kuinka muut ohittavat sinut ja luulevat vain hengeksi joka kummittelee tien ristillä ja pelottelee ohi kulkijoita, nouse siis nyt ja lähde tielle. Ilo katsoi muukalaista kysyen > Oletko tosissasi? Muukalainen nousi ja lähti ilon perässä ulos puhellen hänelle

> Olet kasvattanut itsesi suojaksi muurin eikö totta? etkä ole tyytyväinen, saati sitten onnellinen tai iloinen,  jollainen luontosi oikeasti on. Siksi sinun on ylitettävä muuri, jonka olet rakentanut tai rikottava se murentamalla ja kannatan itse murentamista, jolloin muurit ovat poissa, joiden suojaan olet piiloutunut niin pitkään vanhasta tottumuksesta. Mikä siis on valitsemasi ase?
> En tiedä varmaksi, vastaan silti miekka, ilo sanoi. Muukalainen katseli aamun sarastusta hetken hiljaa ennenkuin puhkesi uudelleen puhumaan. > Eikä mikä tahansa miekka vaan totuuden miekka, oletko valmis tapaamaan sepän? Ilo katsoi olkansa yli ja vastasi > Olen minä valmis kohtaamaan hänet. Muukalainen jatkoi puhettaan > Sinun on ymmärrettävä että seppä on aina ystävä ja riitaantuminen ei kannata hänen kanssaan, koska hän on ainut joka pystyy sinulle miekkoja valmistamaan, niitä korjaamaan ja huoltamaan. Miekka taas suojaa sinua. > Seppä on aina ystävä, Ilo toisti sanoja maistellen.

Kului enää hetki ja he saapuivat sepän pajalle. Muukalainen kulki edeltä sanomaan > Tulimme, koska hän tarvitsee miekkansa. > Kerro siis nimesi, seppä sanoi > Nimeni on ilo ja tulin hakemaan totuuden miekan.
> Hetkinen, tein sen montavuotta sitten, se on roikkunut seinälläni, täällä näin seppä sanoi ja haki miekan. Ojensi sen iloa kohti, ole tämän miekan arvoinen ja käytä sitä vain taistellaksesi. Äläkä ole vihainen kun käytät sitä, muuten voit satuttaa viattomiakin. Muukalainen on näköjään oppaanasi olet siis hyvissä käsissä.

> Saisinko myös haarniskan? Ilo kysyi. Seppä katsoi muukalaiseen ja sitten iloon > Metalli haarniska on sinulle liian äänekäs ja painava, sen takia en voi sitä sinulle antaa. Menkää nyt tästä nahkurin luo joka teki tupen miekkaasi, luulen että hänellä on jotain sinulle sopivampaa, joka suojaa lapsen sydäntäsi. Hyvää matkaa sinulle ilo ja tässä teille viellä puumiekat harjoittelua varten seppä sanoi ja antoi ne muukalaiselle.
He kiittivät ja lähtivät nahkuria kohti, muukalainen katsahti miekkaa kohden ja kysyi > Tunnetko miekan painon? Tunnen ilo vastasi, Totuus painaa kaikille eri verran ja sinulle se painaa niin että jaksat kannatella sitä. Tarvitset vielä harjoittelua ennenkuin pystyt käyttämään sitä. Nyt voit alkaa totutella sen painoon, kantaa sitä kaikkialle mukanasi minne ikinä menetkin. Tiedäthän että miekka on kätesi jatke, joka vedetään esiin vasta kuin on aivan pakko. > Ymmärrän, ilo sanoi ja he saapuivat nahkurin luo.

> Tunnen tuon tupen se on kätteni tekemä, tein sen montavuotta sitten miekalle jota ei tultu hakemaan. Luulin tehneeni turhaatyötä. > Ette tehnyt, se on kaunis ja suojaa totuutta, ilo sanoi ja katsoi nahkuriin. > Kerroppas sitten miksi sinulla kesti niin kauan? > Minä ilo aloitti ja vaikeni koska ei tiennyt mitä vastaisi. Jolloin muukalainen jatkoi > Hän ei nähnyt minua, pyydän anteeksi tökeryyttäni, minun virheeni en tiennyt. Kuljet hänen kanssaan nahkuri sanoi. >  Niin kuljen ja seppä kertoi sinulta löytyvän jotain sopivaa hänen käytettäväkseen haarniskan sijasta. Mikä on nimesi, joka kannat totuuden miekkaa?

> Nimeni on ilo > Sitten minulla on sinulle sopivat suojat, tein  nämä loppuun tänään  nahkuri sanoi ja laittoi pöydälle käsisuojat ja paidan tein eilen, kokeile niitä nahkuri sanoi ja ojensi ne kohti iloa. Ilo laski miekan nahkurin pöydälle ja työnsi suojat käsiinsä ja veti paidan ylleen ja kiristi sivulta nyörejä, kun nahkuri hävisi nurkan taa mitään sanomatta. Ilo katsoi muukalaiseen joka kohautti olkiaan. > Tämä on sitä varten että voit kantaa miekkaa selässä ja nahkuri hyöri miekan ympärillä ja kiinitti tupen valjaisiin jonka Ilo nosti selkäänsä. Aurinko panssarissasi tuo voimaa ja nahka taipuu kehosi mukana, eikä ole kylmä kuin rautainen haarniska, seppä teki oikein kehottaessaan teidät tänne. Odotas vielä hetki minulla on sinulle vielä yksi lahja nahkuri sanoi ja nosti pöydän alatasolta kengät pöydälle. Tarvitset näitä, koska olet lähdössä pitkälle matkalle, jotta kylmyys ei käy jalkoihisi. Ilo nosti kengät kainaloonsa ja kiitti. Nahkuri katsoi muukalaiseen sanoen

> Menkää seuraavaksi torille, hän saa tulikivet sieltä tietäjä on tänään paikalla. > Kiitos muukalainen sanoi ja he jatkoivat ilon kanssa matkaa kohti toria. Mihin tarvitsen tulikiviä? Ilo kysyi kummastuneena ääneen
> Sytyttämiseen, muukalainen vastasi näetkö tuon sinisen teltan tuolla puolen toria? > Näen minä? Kuinka niin? Ilo kysyi > Koska menet tapaamaan tietäjää yksin, hän antaa sinulle tulikivet, minä odotan tässä, muukalainen sanoi ja laski harjoitus miekat kiviselle portaalle.Ilo ojensi uudet kenkänsä jo alas istuneelle  muukalaiselle ja  kääntyi. > Nähdään kohta, ilo sanoi ja lähti kohti telttaa torin poikki. Hän saapui teltalle ja katsoi hetken teltan kangasta, kuulostellen oliko joku sisällä, kunnes meni sisään.

Tarina: Soturiksi kasvamisesta osa 1. Tutustuminen

Katso tarkkaan, näätkö hänet, hänet joka elää omassa varjossaan. Unohtaen olla omaitsensa ja liikkuen jopa toistenkin varjoissa, näätkö hänet? Tuon pienen, kasaan kyyristyneen maailman pakoilijan? Hänen nimensä on säikky ja hän pelkää. Hän pakenee ja piiloutuu, niin hän on aina tehnyt kun häntä pelottaa, hän piiloutuu itseensä ja lopulta piilotti myös itsensäkin itseltään. 

Hän piiloutuu koska ei osaa puolustautua, koska kukaan ei ollut opettanut sitä hänelle, eikä hän itse ymmärrä että se häneltä puuttuu. Hän välttee riitoja ja piiloutuu silloin, kun ei muutakaan osaa tehdä ja katselee maailmaa sieltä itsestään, turvallisesta piilostaan.

Tullen vain esiin silloin kun kaikki oli hänen mielestään hyvin ja erään päivän iltana, kun hän istui syömässä, hänen pöytäänsä istui muukalainen. > Tulen kaukaa sanoi muukalainen, säikky yritti pienentyä ja hävitä pöydän alle. Muukalainen huomasi tämän ja sanoi säikylle > Nouse ylös että näen sinut nuorukainen ja tule lähemmäs. 

Säikky nousi ja käveli lähemmäs muukalaista, säikyn katse lakaisi lattiaa. Katso minuun muukalainen sanoi ja säikky nosti katseensa kohti muukalaisen silmiä, he katsoivat toistensa silmiin ja näkivät toistensa sieluihin tai ainakin muukalainen näki säikyn sieluun.

Muukalainen hymyili säikylle ja sanoi > Tiedätkös, sinussa on ainesta suureksi soturiksi, koska sinulla on oikea soturin sydän, näin sen sinun sielustasi. Kerrohan minulle miksi siis piileskelet ja mitä sinä oikein pelkäät?

>Maailma on vaaroja täynnä ja pelkään kuolevani, pelkään haavoja kun ne eivät paranekkaan, säikky vastasi. > Muukalainen kääntyi pöydän ääreen ja taputti penkkiä sanoen > Istuhan tähän viereeni ja säikky istui > Katso nyt kasvojani ja kerro mitä näät, muukalainen sanoi. > Sinun kasvosi, säikky sanoi ja katsoi hetken muukalaista kasvoihin ja käänsi sitten katseensa pois.

>Ne pelottavat sinua, eikö totta? Muukalainen kysyi > Kyllä säikky vastasi ja katsoi jälleen muukalaisen kasvoja joilla näkyi elämä ja elämän mukanaan tuomat arvet. Muukalainen kiitti ruuasta joka laskettiin hänen eteensä pöydälle ja katsoi jälleen säikkyyn päin kertoen. > Arvet ovat kertomuksia käymistäni taisteluista, taisteluista rakkaiden asioiden puolesta. Niitä on turhapelätä arpiani tai taisteluita joita olen käynyt. 

> Ettekö te pelkää niitä kauhuja joita olette kokeneet? säikky kysyi > Kyllä meistä jokainen pelkää, tiedän vain pääseväni pelkoni ylitse kun annan kaikkeni, jonka sillä hetkellä pystyn. Pelko on tavallaan ystävä, joten kannattaa tutustua omaan pelkoonsa. Katso sitä silmiin ja tuijottaa sitä tiukasti silmiin, jatka vain katsomista, pelko nimittäin antaa periksi ennen sinua, kun jatkat tuijottamista, lopulta pelko hyväksyy sinut ja sinä pelkosi, joten voitte olla ystäviä ja pelkosi kävelee kanssasi.

> Kuinka tiedät tuollaista? säikky kysyi  johon muukalainen vastasi, > Olen kokenut elämää toisin kuin sinä, joka olet vielä soturin alku. Kerro minulle nimesi niin kerron sinulle omani. > Minä olen säikky, säikky sanoi > Se voi olla entinen nimesi, sieluusi oli kirjoitettu jotain muuta, joten tunnetko uuden nimesi? Kerronko sen?

> Kerro säikky sanoi. Muukalainen painoi kätensä säikyn sydämelle, katsoi hänen silmiinsä. Nimesi on Iloinen sydän, olet tiennyt sen iät kaiket, miksi et ole käyttänyt oikeaa nimeäsi? Kanna sitä ylpeydellä, joka nimellesi kuuluu. Kutsun sinua lyhemmin Iloksi ja sitten muukalainen aloitteli syömistään, muttei kerennyt kuin iskeä haarukan ruokaan kun , uudelleen nimetty ilo jo sanoi

> En osaa suojautua, puolustautua tai suojella itseäni

> Autan sinua siinä, koska tiedän sinun tietäneen sydämessäsi kuka oikeasti olet ja näytät tarvitsevan oppaan matkasi alkuun saamiseen. Syökäämme siis nyt ja nauttikaamme ruuasta ja levätään. Huomenna nimittäin saat valita suosikki aseesi ja käymme sepän pakeilla ehkä löydämme myös haarniskan tuon hintelän kehosi suojaksi. Turhaan pelkäät, koska opastan ja suojelen sinua nyt. Syö nyt ja nuku yösi levollisin mielin, koska huomenna aloitamme koulutuksesi.

> Entä jos pakenen?, ilo kysyi, tähän muukalainen hymyili ja sanoi >Et sinä pakene, tarvitset minua matkallesi, muutenhan et olisi katsonut minua silmiin.>  Et muuten kertonut nimeäsi, kun minä olen ilo niin kuka sinä olet?  Muukalainen  katsoi Iloon ja sanoi > Minä olen sinun pelkosi ja tulen auttamaan sinua matkallasi soturiksi, syö nyt ja nuku levollisesti minä varjelen untasi. 
Muukalainen kääntyi ruokansa ääreen ja söi, samoin teki ilo, hän söi jo jäähtyneen ruokansa, muukalainen oli hävinnyt jonnekkin, sitä ilo hämmästeli jonkin aikaa ennekuin meni nukkumaan. 

3. Kuka tarvitsee lääkäriä?

Tet seisoi jälleen parvekkeella, tuijottaen eteensä hän odotti ryhmäläisiä tulevaksi. Aika, joka oli sanottu palaamiselle oli tullut ja mennyt. Hän oli herännyt aikaisin, koska ei ollut saanut enää nukutuksi.

> He tulevat kohta, Tetan hoki itselleen, he tulevat kohta, he ovat kunnossa...

Tet tiesi, että yleensä, jos ajoista oltiin myöhässä niin jotain oli mennyt pieleen.

Huoneen ovi kävi, Tetan ajatteli sen olevan Meg, mutta kääntyi kuullessaan raskaat askelten äänet.

> Don missä muut ovat? Miksi ette palanneet, kun vasta nyt?

Don käveli ilmeettömänä sisään istui sängynlaidalle, katsoi sitten Tetiin ja painoi päänsä alas.

> Näytätte siltä, kuin olisit tullut helvetin perseestä, Tetan sanoi ja käveli Donin viereen ja laski käden hänen hartialleen.

> Al kuoli ja Guty ja Fen taistelevat hengestään sairaalassa, muut ovat kunnossa.

> Entä te sir? Tet kysyi ja katsoi miehen likaista naamaa ja katsetta, joka ei katsonut mihinkään.

> Minun ei olisi pitänyt lähteä vajaalla miehistöllä, Don sanoi

> Don mitä tapahtui? Tetan kysyi ja käveli Donin eteen ja katsoi hänen silmiinsä.

> Se oli väijytys, ne odottivat meitä, en ole ennen nähnyt sellaista. Ne odottivat, pysähdymme ja sitten...

> Mitä tapahtui? Tetan kysyi ja Don katsoi häneen.

> Oletko kunnossa? Eikö sinun pitäisi olla alhaalla antamassa raporttia ja lääkärin tarkastuksessa?

> En päässyt heidän mukaansa, heidät vietiin teholle, raportti voi odottaa, Don sanoi

> Joten tulit siis tänne? Tetan sanoi. Don käänsi päätään ja nousi ylös sanoen

> Niin, tulin. Tetanin katse pysähtyi kaulalla olevaan punaiseen kohtaan

> Don, ole aloillasi, Tetan sanoi ja otti pari askelta lähemmäs miestä, ojensi kätensä miehen kaulaa kohti kääntäen kauluksen syrjään. Tetan näki hartiaan ja kaulaan uponneen palan.

> Mitä nyt? Don kysyi

> Sinäkin tarvitset hoitoa, Don nosti kättään kohti kaulaan ja Tetan tarttui käteen.

> Älä, Tetan sanoi

> En tunne sitä, Don sanoi

> Olet shokissa, Tule niin mennään takaisin sairasosastolle, Tetan sanoi ja avasi oven. He kävelivät käytävän päähän keskushissille ja menivät sisään. He olivat 20. kerroksessa ja Tetan painoi keltaista nappia, joka vei heidät maan alle kaksi kerrosta. Don peilasi kaulaansa hissin peilistä ja sanoi

> Helvetti se näyttää pahalta.

> Älkää katsoko sitä peiliä enää, Tetan sanoi ja katsahti Doniin

> Mitä sitten? Don kysyi ja katsoi Tetaniin kysyen

> Onko kätesi kipeä? Katsoen hänen kipsattua kättään kantositeessä, ei käsi niinkään, kylkiluut ovat pahemmat, vaikka niitä paikattiin titaanilaatoin, Tetan vastasi.

> Moni ei olisi edes jalkeilla sellaisen höykytyksen jälkeen moneen viikkoon, Don sanoi

> Tiedätkös, sinäkään et saisi olla jalkeilla, Tetan sanoi

> Sittenhän meitä on kaksi, Don sanoi ja otti kädellään kiinni hissin kaiteesta.

> Näytät kalpealta, Tetan sanoi ja katsoi Donia jatkaen

> Et saa pyörtyä, en jaksa kannatella sinua yhdellä kädellä kauaa.

> Miksi edes lähdimme sairasosastolle? Etkö olisi voinut kutsua lääkärit ylös, Don kysyi

> He eivät saisi sinua kuntoon siellä, enkä antaisi teidän kuolla ilman taistelua, Tetan vastasi.

> Kuolemiseni ei ole sinun päätettävissäsi, Don sanoi ja tarttui toisella kädellään Tetanin käsivarteen ja jatkoi katsoen häntä silmiin.

> Ymmärrän kyllä huolesi sillä tiimimme on ainutlaatuinen, se on vain nyt huonossa jamassa.

> Totta, parempiakin päiviä on nähty, Tetan sanoi

> En tiedä kuinka tässä käy, joten kerron miksi annoin sinun jäädä ryhmääni.

Mietin silloin annanko sinun jäädä vaiko en, mietin sitä hyvin tarkkaan. Se kuinka hoidit meidät pois silloin siltä alueelta tukikohtaan oli ratkaiseva tekijä. Se että ymmärsit mitä teit ja miten se vaikutti tekemiseesi, olet harvoja jotka ovat opetettavissa, kovan koulun säännöin. Ymmärrät sodan ja sen vaatimukset. Olet ansainnut arvostukseni, kunnioitan sinua Tetan.

> Minäkin kunnioitan sinua Don, sitkeyttäsi, johtajuuttasi, sitä kuinka ymmärrät meidät yksilöinä, sen ettemme ole pelkkää massaa, joka on uhrattavissa. Don nosti otteensa käsivarresta olkapäälle.

> Onko kaikki hyvin? Tetan kysyi ja katsoi Donin silmiin

Don suuteli häntä hetken ja katsoi sitten Tetanin silmiin, päästäen irti olkapäästä

ja kääntyi nojaamaan seinään. Tetan katsoi häntä hämmentyneenä, Don sinnitteli pysyäkseen pystyssä. 

Hikipisarat nousivat hänen otsalleen, Tetan selviytyi hämmennyksestään ja katsoi Donia, joka puhkesi puhumaan hänelle hymyn tapainen kasvoillaan

> Olen pahoillani äskeisestä, ollen silti iloinen että tein sen, Don sanoi ja virnisti

> Et jätä jäähyväisiä senkin paskiainen! Ja painoi sormellaan Donin rintaan. Hissin ovet avautuivat

> Tulkaa auttamaan! Tetan huusi ja laittoi jalkansa oven väliin, ettei ne sulkeutuisi.

Don katsoi häntä, silmät ummistuivat ja avautuivat vaivalloisesti. Tetan tarttui miestä vyöstä, pidellen häntä seinää vasten ylhäällä.

> Pysy hereillä! Et jätä meitä näin! Tulkaa nyt auttamaan! Tetan huusi

Kaksi miestä tuli paarien kanssa ja he nostivat Donin niille. Mies lääkäri nimeltään Colt saapui paikalle

> Mitä täällä riehutaan, Colt kysyi ja katsoi Tetaniin, joka seisoi hissin vierellä

> Hänen kaulassaan on palanen, en tiedä mikä se on, Tetan sanoi

> Miksi hän tuli luoksesi? Eikä odottanut täällä tarkistusta? Miksi hän ei kertonut, että häneenkin osui? Colt kysyi ja loi syvän katseen Tetaniin.

> Luulen ettei hän tiennyt häneen osuneen, hän ei tuntenut sitä. Luulen hänen olleen shokissa, Tetan vastasi ja katsoi Coltia silmiin, joka kääntyi sitten lähempänä olevan miehen puoleen

> Laittakaa hänelle happinaamari ja ketamiinia, leikkaussaliin viisi, Kardof tulen kohta perässä Colt sanoi miehelle ja kääntyi sitten Tetanin puoleen

> Sam on kahviossa, mene hänen luokseen, ilmoitamme, kun leikkaus on valmis, sitten Colt hävisi ovien toiselle puolen. Tetan käveli kohti kahviota, outo tunne muljahti vatsanpohjalla.

> Sam kuulin tapahtuneesta, oletko kunnossa?

> Kuka sinulle kertoi, että palasimme? sinunhan ei pitäisi olla liikkeellä?

> Don tuli luokseni, hän joutui juuri leikkaukseen. Hänen kaulassaan on palanen jotain. Sam, kerro minulle tarkkaan mitä tapahtui? Tetan istui tuolille Samin viereen

> Leikkaukseen? Don? Selviääkö hän? Sam kysyi ja katsoi Tetanin silmiin epäuskoisena

> Hän jätti minulle hyvästit hississä, en tiedä siitä selviääkö hän. Tetan sanoi ja jatkoi koska ei saanut Samia sanomaan mitään vain tuojottamaan eteensä.

>  Don kertoi, että pysähdyitte, vastoin sääntöjä? Hän ei kertonut minulle miksi? Sam kerro minulle miksi vaikenette?

> En koe tämän olevan minun asiani kertoa tätä sinulle, mutta kun vaadit, en voi kieltäytyäkkään.

> Pysähdyimme, koska tiellämme oli mutantoitunut ihminen, joka puhui. Olimme juuri ajamassa ohi, kun se huusi, haluavansa tavata sinut. Don pysäytti auton, hän aikoi ampua mutanttia, sitten mutantti toisti sanomansa. Katsoi Doniin ja sitten ympäröiville kallioille, joilla nousi mutantteja.

Kukaan ei vastannut hänelle, eikä sanonut mitään siitä oletko kyydissä vai et. Ei sanonut yhtään mitään. Hän antoi komennon hyökätä kimppuumme ja sinut pitäisi tuoda elävänä hänen luokseen. Saimme hänestä kuvan, se on kehitettävänä ja sitten skopioni hyökkäsi kimppuun ja iski katon läpi. Muitakin tuli kimppuumme, en pysty kertomaan enempää, voit lukea raporttini, jos tahdot. Sam tämä riittää minulle, Tetan sanoi ja nousi tuolilta

> Sinun ei pitäisi liikkua, Sam sanoi ja katsoi Tetaniin, joka jatkoi matkaansa käytävään.

> Minun on pakko, Tetan sanoi ja jatkoi matkaansa.

Tetan meni naisten vessaan, käveli pöntön viereen, polvistui pöntön ääreen ja oksensi rajusti.

> Et kuulosta terveeltä, Megan sanoi levittäen huulipunaa huulilleen peilin edessä

> Sain huonoja uutisia, Tetan sanoi ja kääntyi pöntöltä kohti Megania

> Olet yhtä itsepäinen, kuin aasi, Meg sanoi jatkaen

> Etsin sinua, etkä voinut jättää edes viestiä minne menit, ettei minun tarvitse etsiä sinua kaikkialta tästä talosta, Megan kääntyi Tetaniin päin. Katsellen, kun Tetan pyyhki suupielet paperiin, sulki pöntön, painaen sitten seinän nappia, joka käynnisti huuhtelun. Katsoi kuinka Tetan käveli peilin ääreen hänen vierelleen, katsoen häneen.

> En olisi lähtenyt, mutta Don, hän tarvitsi lääkäriä. Hän on leikkauksessa, Tetan kertoi samalla, kun pesi kättään, kuivaten sen sitten mustanvalon alla.

> Näytät siltä, että tarvitset itsekkin kohta lääkäriä, Meg sanoi ja katsoi Tetanin kättä, joka tärisi huomattavasti. Tetan katsoi Megiä,

> Minuun koskee etkö tajua, tarvitsen killereitä tai menetän muutakin, kun eilis illan ruokani.

> Tajuan, mitäs rasitat itseäsi turhan rajusti. Seuraa minua, niin annan sinulle kaipaamasi killerit.

Tetan lähti seuraamaan Megania. Megan katsoi taakseen Tetaniin kysyen

> Oletko vielä mukana?

> Megan hän romahtaa kohta, Jo sanoi ja kiersi Tetanin käden hartiansa yli ja tarttui Tetanin vyötäisiltä, Jo loi tuiman katseen Meganiin.

> Olet lääkäri ja sinun on autettava häntä, et voi kiusata heitä, kun mielesi tekee, Jo sanoi

> Hän itse kerjäsi tätä, hoidatko sinä hänet? Heitä hänelle pari killeriä, niin eiköhän hän siitä tokene, hän on rasittanut itseään varoituksistani huolimatta, Meg sanoi, katsoi Tetaniin ja sitten Jo:ta

> Mene sinä vain Meg. Minä hoidan hänet. Meg hävisi käytävään. Jo kuljetti Tetanin läheiseen huoneeseen ja pisti hänet lepäämään sängylle. Tämä on minun huoneeni, lepää täällä, Meg on pahalla päällä, poikaystävä jätti hänet aamulla. Häneltä loppuivat myös tupakat, joten hänellä on myös vieroitusoireita, sillä hän polttaa, kuin korsteeni. Jo laski Tetanin sängylle istumaan

> Kiitos Tetan sanoi ja katseli naisen kiireetöntä toimintaa

> Tässä vettä ja killeri, sinulla on varmasti kovat kivut, avustin leikkauksessasi. Kylkiluusi olivat pahasti vaurioituneet, se titaanilaatta upotettiin pallonivelruuvein kylkiluihisi, jotta pystyt hengittämään. Eikö Meg määrännyt sinulle mitään lääkkeitä?

> Ei hän määrännyt, Tetan vastasi ja otti killerin juoden vettä päälle siemauksen.

> Hän sanoi, että tilaani pitää tarkkailla ja lääkkeet estävät näkemästä, jos saan oireita, Tetan sanoi

> Olet siis pärjännyt ilman lääkkeitä tähän asti? Jo kysyi

> Kyllä, kipu on lähes sietämätöntä, Tetan sanoi

> Ja silti olet liikkeellä? Jo kysyi ja katsoi Tetania, joka kävi pitkälleen sängylle

> Olen liikkeellä, koska minun on pakko, ystäväni ovat leikkauksessa,

menen katsomaan heitä heti, kun leikkaus päättyy ja saan luvan mennä katsomaan heitä.

Lepää täällä, kunnes voit mennä katsomaan heitä, koska en saa sinua varmaan palaamaan lepo asuntoosi.

> Et Tetan sanoi ja  katsoi Jo:ta 

> Voi nukkua aivan rauhassa, Tulen herättämään sinut heti, kun pääset katsomaan heitä.

> Hyvä on, kunhan et anna minun nukkua kahta tuntia pidempään, Tetan sanoi ja sulki silmänsä.
Vaipuen aika nopeasti syvään uneen, josta Jo tuli hänet herättämään. Tetan vavahti hereille ja katsoi Jo:ta
> Voit mennä katsomaan heitä. He ovat heräämössä, Fen ja Guty saavat vielä liotinta myrkyn takia ja Don pääsi juuri leikkauksestaan.
> Kiitos Jo, Tetan sanoi ja nousi sängyltä.

Tetan käveli heräämöön, katseli ympärilleen, Fen, Guty, Don, olivat heräämön ainoat olijat, mikä oli vain hyvä asia ettei muita ollut paikkailtavana. Tetan käveli ensimmäisen sängyn vierelle ja laski käden Fenin kädelle. Jatkoi matkaansa seuraavan sängyn luo ja laski taas kätensä, nyt Gutyn kädelle. Viimeisen sängyn vierelle käveltyään Tetan katsoi Donia ja säikähti vierelleen kävellyttä Colt:ia.

> Toipuuko hän? Toipuvatko he Tetan kysyi ja kääntyi katsomaan toisia ja sitten Coltia kohti.

> En osaa sanoa, miten heille käy, tein parhaani, Donin pitäisi herätä kolmenkymmenen minuutin päästä, Guty ja Fen he tarvitsevat pitemmän ajan liotuksessa, jotta kaikki myrkyt lähtevät heidän elimistöstään. Tetan seisoi hiljaa sängyn vieressä, Colt laski käden hänen hartialleen sanoen

> Kiitos Colt, Tetan sanoi ja katsahti mieheen.

> Antaisin sinun olla täällä pidempäänkin, mutta minun olisi tutkittava sinun leikkausarpesi, koska olet rasittanut itseäsi tänään. Tetan nyökkäsi

> Mille kätesi tuntuu? Colt kysyi ja katsoi 

> Se on kömpelö, harmittavan kömpelö, Tetan sanoi ja käveli Coltin perässä, tutkimus sermin taa, jossa oli paremmin valoa. Tetan nosti paitansa ylös. Colt paineli kahdella sormenpäällä leikkausarpea, sanoen samalla

> Se on ihan ok, ei repeämiä, eikä tulehdusta, voit laskea paitasi ja tule tarkistuttamaan se parin päivän päästä tai jos huomaat siinä muutoksen.

> Minä tulen Tetan sanoi ja laski samalla paidan.

> Ja yritä olla rasittamatta itseäsi, hengität aika pinnallisesti, sinuun koskee varmaan aikalailla. Kuulin, ettet ole saanut kipulääkitystä, haluatko että määrään sinulle viikon kuurin? Colt kysyi

> En halua, olen selvinnyt ilman, pyydän sitten jos on tarvetta, Tetan vastasi

> Niinkuin tänään päivällä, Donin tapauksen jälkeen, Colt sanoi ja katsoi Tetanin

> Niin, Tetan nyökkäsi 

> Hyvä on sitten, lopettelen tältä päivältä, yövuoro saapuu kohta, Colt sanoi vilkaistuaan kelloa.

> Oletko syönyt tänään? Tuleko kanssani juomaan lasin mehua ja syömään jotain pientä, Colt kysyi ja katsoi Tetaniin, sitten kahviota kohti, jossa Sam edelleen istui

> Voin tulla mukaasi, Tetan sanoi ja he kävelivät viereiseen kahvioon.

> Sam voisi luulla ettet ole liikkunut tänään ollenkaan, Tetan sanoi ja istui miehen viereen.

> Colt tekisitkö hänelle kanssa pari voileipää? Colt nyökkäsi jääkaapilta.

> Näin teidät heräämössä, voivatko he jo paremmin? Sam kysyi

> Voivat, Tetan sanoi ja katsoi Samin käsissä olevan kuvan.

> Onko tuo se kuva siitä mutantista? Tetan kysyi ja katsoi Samiin, on Sam sanoi ja ojensi kuvan Tetanille. Onko sinulla tietoa kuka se voisi olla? Sam kysyi. Tetan katsoi kuvaa

> Oletko tosissasi, hänkö määräsi kimppuunne hyökkäysen? Tetan kysyi

> Tunnistatko hänet? Colt kysyi katsoen kuvaa olan takaa, jatkaen sitten leipien tekoa

> Tunnistan, Tetan sanoi, nousi ja käveli ovelle ja sitten takaisin pöydän ääreen.

> Hän on veljeni, Tetan sanoi

> Et ole tosissasi? Sam sanoi ja nousi hänkin tuoliltaan jatkaen.

> Veljesi, jota olet etsinyt on mutantti, joka etsii sinua? Mutantti, joka ...

> Sam rauhoitu, kysymys kuluu miksi hän etsii minua? Hän tietää, että olen ihminen, hän tietää että olen täällä, hän tiesi, että ryhmämme oli menossa hakemaan lääketäydennystä, Tetan sanoi
> Varsinainen kysymys kuuluukin kuka kertoi hänelle ja mitä tarkoitusta varten juuri sinä?

Ovatko he seuranneet meitä vai onko joukossamme myyrä? Jos on, niin kuka se on? Ja miksi? Sam sanoi

> Syökää Colt sanoi ja ojensi leipälautaset pöydälle ja istuivat takaisin pöydän ääreen, Colt istui vastapäätä heitä kysyen.

> Kuka veljesi oli ja mitä hän teki?

> Hän oli tutkija, Tetan sanoi

> Jos sanot, että hän keksi mutanttiviiruksen, niin annan pidättää sinut heti, Sam sanoi

> Ei se ihan niin ole, hän oli toisella puolella maapalloa, ennen yhteyksien katkeamista. Hän kertoi olevansa tutkimassa, ensimmäisiä mutantoituneita, sillä mantereella, joita oltiin otettu kiinni ja niillä tehtiin testejä.

> Miksi hän siis etsii sinua? Colt kysyi

> Ehkä hän ymmärsi, ettei voisi lopettaa viruksen leviämistä, ja teki siitä oman mutaation, teki sille vasta-aineen ja pisti sitä itseensä, Tetan ehdotti

> Tuo kuulostaa aika kaukaa haetulta? Et ole tosissasi, hullukaan ei tekisi sellaista, Sam sanoi

> Veljeni tekisi, tunnen hänet, Tetan vastasi

> ja hän etsii sinua, koska liityt siihen jotenkin? Sam kysyi

> En keksi muuta selitystä, Tetan sanoi ja söi lepäänsä.

> Totta sinä olet hullu, hänkin luultavasti on. Saanko siis tutkia vertasi? Sam kysyi ja katsoi Tetaniin

> Kyllä se käy jos siitä on apua, Tetan sanoi

> Et ota hänestä tippaakaan verta kolmeen päivään, Colt sanoi, Sam ja Tetan katsoivat Coltia

> Hänen pitää levätä, hänen verensä tuskin pitää hänet tolpillaan, on ihme että hän on sinnitellyt näinkin pitkään jalkeilla, Colt sanoi ja katsoi Tetaniin.
> Mikä veressäni on vikana? Tetan kysyi

> Sitä on liian vähän, Colt sanoi ja katsoi Tetaniin

> Miten niin liian vähän? Tetan kysyi

> Olit vuotaa kuiviin, kun leikkasimme sinua, Colt sanoi, katsoi Tetaniin ja jatkoi 

> Tarvitset lepoa, heräämössä on kaksi vuodetta vapaana, jos tahdotte levätä siellä toisten seurana.
> Odotan että he heräävät, sinä voit nukkua Sam sanoi ja katsoi Tetaniin.
> Odotan, että Don herää, lepään sitten, Tetan sanoi ja katsoi ensin Sam:iin ja sitten Colt:iin
> Kyllä se käy, teillä on ollut rankkaviikko, Colt sanoi, nousi pöydän äärestä ja katsoi heräämöön.
> Menen jo heidän luokseen, Tetan sanoi, nousi ja käveli takaisin heräämöön, hän istui viereiselle sängylle ja katsoi Donia.
> En tiedä kuuletko minua, Colt sanoi sinun heräävän kohta, Tetan sanoi puhuen yksin ääneen Donille
> En tiedä mitä sanoa, toivoin vain ettet kuole, hetken hiljaisuus
> En siis tainnut kuolla, ellet sitten  ole enkeli? Don sanoi hiljaa silmät kiinni maaten sängyllä. Tetan nousi ja käveli Donin luo, tarttuen hänen käteensä.

> Kehtaatkin vitsailla siinä, Olet heräämössä, Fen ja Gutykin ovat täällä, sinun pitää levätä Sir, Tetan sanoi. Don avasi silmänsä ja puristi Tetanin sormia
>  Taidat olla todellinen, näin mitä hulluinta unta, Don sanoi ja Tetan katsoi ovelle, josta Sam ja Colt tulivat.
> Hän heräsi juuri, Tetan sanoi ja katsoi takaisin Doniin.
> Sam ja minä jäämme nukkumaan tänne seuraksenne, yrittäkää levätä, Tetan sanoi ja päästi irti miehen kädestä ja käveli takaisin sängylle, jolle hän kävi pitkäkseen. Se mitä Don, Sam ja Colt puhuivat katosi jonnekkin tajunnan rajamaille häviten utuun...