Tarina soturiksi kasvamisesta 12. Kaupunki

...Juuri silloin heidän eteensä laskeutui jättimäinen musta tiikeri hopeisilla raidoilla, jonka selässä kulki huputettuun viittaan sonnustautunut hahmo, joka laskeutui ratsunsa selästä ja kulki kohti Iloa. Sudet murisivat tuntemattomalle tulijalle ja Ilo kavahti pystyyn ja katsoi tulijaa kohti, hän laskeutui suden selästä ja kysyi
> Kuka olet? Näytä itsesi! Tulija pysähtyi ja laskeutui polvensa varaan ja laski huppunsa taakseen ja kumarsi. > Anteeksi että näin vaivaan, tahtoisin kysyä, oletko matkalla seuraavaan kaupunkiin? kysyi pitkä ja laiha mies > Olen vaikka se ei sinulle kuulukkaan, vastasi Ilo. Itseasiassa kuuluu, kaupunki on minun, mies vastasi ja nousi ylös täyteen mittaansa. > Kaupunki on sinun? Ilo sanoi ja nauroi, kysyen lopulta naurunsa loputtua > Eikös se ole kansalaisten, jotka siellä asuvat? kun he päättävät että eivät tahdo asua siellä he muuttavat pois. Mitä tarjoat kansalaisille jotta he pysyisivät siellä? Millainen hallitsija olet? Miksi odotat minua täällä?
> Odotan sinua täällä koska minua pyydettiin ohjaamaan sinut kaupunkiini, olit kuulemma eksynyt.
> Matkani oli vain hieman hidas ja löysin suteni samalla, tulin niin nopeaan kuin suinkin osasin kulkea 
>Ystäväsi pyysi minua huolehtimaan sinusta, hän saapui ennen sinua ja jatkoi matkaansa, hän pyysi kertomaan sinulle." Ole omaitsesi ihmisten keskellä tutustu ihmisiin ja juttele heille ennenkuin lähdet kaupungista tulen hakemaan sinut kolmen päivän päästä, sitten menemme yhdessä katsomaan mustaa virtaa" Hän sanoi että ymmärtäisit.
> Kiitos, tulen kanssasi, paljon kaupunkiin on vielä matkaa tahtoisin kävellä?  Olen väsynyt ja käveleminen virkistäisi mieltäni
> Kävellään vain, kerrotko kuinka tutustuit ystävääsi?
> Hän se minuun tutustui, onko sinulla jotain sanottavaa hänestä?
> Etkö pelkää häntä?
> En, miksi pelkäisin? hän on ollut minulle ystävällinen ja opettaa minua, miksi kysyt?
> Minä pelkään häntä
> Pelkäät häntä? Et kai luvannut huolehtia minusta koska pelkäät häntä?
> En, olin hänelle palveluksen velkaa.
> Kuinka hän palveli sinua?
> Hän opetti minut rakastamaan, siksi rakastan kaupunkiani, siellä asuvia ihmisiä, katso tuonne näetkö kaupungin valot?
> Näen, kuinka hän sen teki? Kuinka hän opetti sinut rakastamaan? Ilo kysyi ja pysähtyi ja katsoi miehen silmiin pimeydessä.
> Hän opetti minut antamaan ja vastaan ottamaan. Mies jatkoi kävelemistään kohti kaupunkiaan puhuen ja Ilo käveli vierellä askeleen hänen jäljessään kuunnellen
>  Hän opetti minut näkemään näkemättömän. Lahjoittamaan rakkauttani, tuntemaan syvää kiintymystä, olemaan romanttinen ja tekemään mukavia tekoja toisille, löytämään jokaisesta asiasta, esineestä, olennosta, jotain rakastamisen arvoista, hän opetti minut kuuntelemaan ja kohtelemaan toisia paremmin. Rakkautta ei voi estää, rakkaus on ja ylittää kaikki esteet, silloin kun se on rakkautta, aitoa rakkautta eikä valheellinen verho kahden välillä. Hän opetti kuinka olla rakkauden arvoinen, olemalla omaitsensä. Sen kuinka rakastaa toista vaikka toinen vihaisi sinua koko sydämestään sillä hetkellä. Rakastamiseen tarvitsee vain avointa mieltä ja näkemisen lahja, sillä Rakkaus on kaikkien oikeus eikä sitä keltään voi viedä kun sen on löytänyt.
Ja että rakkauden toteuttaminen on jo aivan eri asia ja sitä oppii arvostamaan vasta sitten kun ajatukset ovat muuttuneet rakastaviksi.

> Rakastan sinua ja kaupunkiasi jo nyt Ilo sanoi ja käveli kevein askelin miehen ohi tämän pysähdyttyä,
> Rakastat minua jo nyt? Mies kysyi Ilo pysähtyi ja käänsi selkänsä kaupunkia kohden
> Enkö saakkaan rakastaa sinua? Sinulla kun on pehmeä ääni, olemuksestasi huokuu vakaumus ja tietoisuus sen takana, rakastat kaupunkiasi, rakastat elämääsi. Löysin sinusta rakastettavia piirteitä ja siksi rakastan sinua. Muuta en toivo kun että saan rakastaa sinua itsenäsi. Sitten Ilo kääntyi ja jatkoi matkaansa eteenpäin, mies jäi seisomaan paikoilleen, eläimet kävelivät miehen kohdalle, hänen tiikerinsä pysähtyi hänen rinnalleen ja kysyi > Miksi pysähdyit?   
> Minä yllätyin, vietkö meidät loppumatkan? mies kysyi ja taputti tiikerin hartiaa
> Vien tiikeri sanoi ja mies nousi tiikerinsä selkään, he tavoittivat Ilon ja hän pysähtyi
> Suteni eivät tule kaupunkiin, sanon niille pari sanaa ennen kuin tulen, mies nyökkäsi ja sudet tulivat heidän luokseen. Mies laskeutui tiikerin selästä ja katsoi kun Ilo jutteli susilleen.
> Menen kaupunkiin ja tiedän että odotatte minua täällä kolmanen päivän aamuna, kun jatkamme matkaa, menkää nyt ja tutkikaa, sen sanottuaan Ilo halasi susia ja ne läksivät omille teilleen kadoten pimeyteen. Ilo katsoi mieheen sanoen > Voimme mennä, en tiedä edelleenkään nimeäsi, olen Ilo ja sinä olet?
> Enzo, mies vastasi ja auttoi Ilon tiikerinsä selkään ja käveli itse vierellä loppumatkan kaupunkiin. 

Tarina soturiksi kasvamisesta 11. Kulkijat

Ilo käveli yhä syvemmälle metsään, hänellä oli outo olo aivan kuin joku katselisi häntä puiden joukosta. Pimeys hiipi metsän ylle ja Ilo jatkoi matkaansa polkua pitkin, hän ei ollut tavoittanut metsän reunaa ennen pimeää. Hän tiesi eksyneensä, koska oli kuullut tarinoita idästä tulleilta matkaajilta ja nämä olivat kulkeneet metsän läpi valoisana aikana, ennen pimeää. Ja he olivat kertoneet tarinoita että pimeässä metsässä asui jotain hyvin luonnotonta. Pelottavaa, hämyistä ja selkäpiitä karmivaa. 

Ilo tunsi ihokarvojensa nousevan pystyyn, tutustun tähän pelkoon Ilo ajatteli, silloin hän kuuli tuon äänen, aivan korvansa vierestä. Hengitys, se hyyti aivan jokaisen lihaksen ja jähmetti Ilon paikoilleen. Kuuma hengitys vasten hänen niskaansa, Ilo puristi tulikiviä nyrkissään. Hän tarvitsi valoa, jotta näkisi mikä hänen kimpussaan on. Hän aisti kuuman hengityksen ja askeleiden hiljaisen äänen, ne loittonivat hieman, niitä oli enemmän, ainakin kaksi. Ilo laskeutui alas ja löi tulta kuiviin lehtiin, jotka rahisivat olioiden liikkeistä. Tuli syttyi palamaan ja loi valoa niin että Ilo näki kaksi mustaa sutta, pitkät kielet valuivat niiden kidoista, ne näyttivät laihoilta vaikka olivatkin kookkaita. Ne kiersivät Iloa ja tulta tuijottaen häijyin silmin häntä. Ilo tarttui miekkaansa nosti sen eteensä ja puhui > Antakaa minun olla, menkää pois tai tuhoan teidät. Emme voi olemme sinun sutesi, olemme odottaneet sinua, sanoi toinen susi. > Minun suteni? En ole kuullutkaan teistä, joten kuinka voitte olla minun? 

> Kuinka olisimme tulleet kaupunkiin, kun meidät olisi sieltä ajettu pois tai tapettu? Emme yksin kertaisesti kuulu rajojen sisäpuolelle. Elämme rajoittamattomalla alueella, liikumme pitkiäkin matkoja ja monissa ympäristöissä. Hän näyttää tien ja minä opetan sinulle mitä tahdotkin luonnosta tietää. > Minunko tulisi niellä tämä tieto heti ja hyväksyä teidät noin vain, minun on ensin nähtävä millaisia te olette, nähtävä todellinen luontonne, ettette vain huijaa minua ja syö tilaisuuden tullen. Pelkäätkö meitä? Tähän asti hiljaa ollut susi kysyi, Ilo katsoi susiin jotka pysähtyivät > Haittaako se? Ilo kysyi ja laski miekkansa alas.

> Olen nimeltäni tieto ja hän on nimeltään taito, ensin puhunut susi sanoi ja laskeutui kumarruksen tapaiseen, toinenkin susi teki samoin. > Minun nimeni on Ilo, Ilo sanoi ja kumarsi susille. Tieto tuli lähemmäs ja laskeutui tulen luo katselemaan tulta, Ilo kasasi hiekka kehän tulen ympärille ja lisäsi lehtiä ja muutaman kuivan oksan kasaan ja istuutui hänkin tulen luo, Taito jäi kauemmas laskeutuen sekin makuulle.

> Kertokaa minulle miksi säikytätte matkamiehiä jotka kulkevat tästä läpi? Ilo kysyi > Mekö heitä säikytämme? Taito kysyi ja nousi jalkeille ja läksi kävelemään tulta ympäri samalla puhuen. > Voi sinua lapsi, et tiedäkkään mitä tämä metsä pitää sisällään. Me olemme ehkä kauhistuttavan näköisiä, isoine kitoinemme, hampainemme ja kokomme puolesta. Olemme jossain määrin uhkaavia ärsytettyinä, silti vältämme kohtaamista kaikin tavoin kuin se on mahdollista. > Toisin sanoen emme hae hankaluuksia, tieto sanoi ja sulki silmänsä. 

Taito käveli Ilon viereen ja istuutui siihen jatkaen jutustelua > Te olette säikkyjä luonnostanne, oksan rasahdus saa teidät säikkymään ja melkein suunniltanne, pelkäätte pahinta ja toisaalta silloin pahin tulee luoksenne, sillä se haistaa pelkonne kaukaa ja syö teidät. On sinun onnesi että tulimme luoksesi ensin. Pahin mikä se on? Ilo kysyi ja katsoi sutta silmiin, niin pelottava asia joka pakottaa olemaan pelkäämättä, elämään vailla pelkoa, koska muuten se tulee ja syö elävältä. > Miltä tuo pahin näyttää oletteko nähneet sen? > Vain varjon varjojen joukossa, se on taudeista pahin ja se leviää monien keskuudessa, kutsumme sitä nimellä Luulo.

> Luulo, epätietoisuus, harha? Täälläkö se vaeltaa? Pimeydessä ja syö elävältä? Kuinka tullaan syödyiksi elävältä? > Oletko nähnyt eläviä kuolleita? hengettömiä kuoria, joiden silmissä ei ole elämän paloa, sellaisia jotka eivät näe ympärilleen ja puhuvat koko ajan, lakkaamatta? Sellaisia jotka vain laahautuvat paikasta toiseen, tuijottavat tiedostamatta eteensä. Sellaisia joille elämällä ei ole enää väliä, ei mitään merkitystä. Luulo on vienyt heiltä kaiken ja syönyt elävältä, he ovat olematta olemassa, heidän kehonsa on paikalla, mieli on viety jonnekkin muualle. He eivät enää ole tietoisesti läsnä hetkessä heidän ympärillään. 

> Olen Ilo vastasi ja kysyi > Voiko mielen löytää uudelleen? Ilo kysyi ja katsoi sutta, joka vastasi hänelle. > Voi, se on vain vaikeaa.

> Meidän tulee jatkaa matkaa, Tieto sanoi ja nousi, Taito katsoi Iloon nyökäten, hyvä on viekää minut pois metsästä, niin voitte kulkea mukanani. Ilo sammutti nuotion ja piteli käsiään susien selkien päällä, jotka opastivat häntä ulos metsästä. Sormet lomittuivat tuuhean karvan sekaan ja hän tunsi olentojen lämmön, hengityksen ja askelluksen keinumisen. Hän tunsi olevansa sokea pimeässä, kaikkialla oli hiljaista joten hän kysyi > Onko kaikki hyvin kun on niin hiljaista? > Nouse selkääni, ratsasta minulla niin pääsemme nopeammin täältä pois, Taito sanoi ja laskeutui alas. Ilo nousi suden selkään ja kietoi kätensä suden kaulan ympärille ja painoi päänsä vasten turkkia, jotta heidän oli helpompi kulkea pienemmistä raoista puiden lomassa,  he etenivät nopeasti, vaivattomammin mitä Ilo oli ajatellut ja hän näki jo valon pilkahduksia, metsän laita oli lähellä, toisaalta myös jokin muukin oli heidän lähellään. 

He jatkoivat matkaansa metsästä avoimelle pelolle kohti kaupunkia, Ilo tunsi rauhoittuvansa nähdessään tähdet ja tunsi myös susien levottomuuden katoavan. Ilon silmät ummistuivat, vaikka hän taisteli unta vastaan, lopulta uni voitti ja hän nukahti suden selkään ja tämä kantoi häntä seuraavan kaupungin laitamille ja sudet juttelivat kahden kesken > Hän on nuori ja opetettavissa, se on hyvä asia ja hän nukkuu sikeästi. Pidä sinä vartiota. Kuka nyt kahden suden ja soturin kimppuun hyökkäisi pimeässä yössä? Tieto sanoi ja juuri silloin.