lauantai 23. maaliskuuta 2013

2. Mietteitä lepotilassa


Tetan makasi sängyllä pienessä lepohuoneessa. Hän oli saanut sentään huoneen, jossa oli parveke ja mahdollisuus katsella näkymiä. Olisi voinut käydä niin, että olisi päässyt pelkkään betoni ihmeeseen, jonka mustuudessa masentuu vähemmästäkin. Tetan siis makasi sängyllään ja kerkesi miettimään omaa elämäänsä tukikohdassa, 3 vuotta sitten:

Hänen oli juuri saapunut keskukseen, hän oli ollut niin hukassa silloin, niin monin tavoin.
Hän halusi kostaa, mutta ei tiennyt miten. Hän ei silloin osannut puolustautua mutantoituneita vastaan tai osannut kuvitella sitä, kuinka voisi löytää veljensä. Ei se edelleenkään ollut niin helppoa, kun saattoi kuvitella, Tetan oli silti varma, ettei hänen veljensä ollut saanut tartuntaa, mutta luki mahdollisimman monen mutantoituneen Dna- koodit, jos siihen oli mahdollisuus. Aina hän voisi erehtyä ja Tetan halusi olla varma siitä, jos hän itse tappaisi oman veljensä.

Hän muisteli ensimmäistä päiväänsä koulutuksessaan, ryhmät jaettiin arpomalla. Tarvittiin sotilaita pitämään mutantoituneet poissa kaupungista huoltotöiden ajaksi, pääasiassa ne olivat eläimiä, jotka olivat jääneet muutoksen kouriin. Helvetinmoisia lihaa syöviä kaniini laumoja, kengurunloikin eteneviä rottia, bussin kokoisia käärmeitä. Niille kehiteltiin uusia nimiä sen mukaan, kun ymmärrettiin miten niitä oli helpoin tappaa, yleensä ampumalla päähän. Tämä oli työ, johon oli pakko sopeutua tai kuolla. Ja oli totuttava siihen ajatukseen, että saattaisi itse kuolla jonain päivänä ja että aina työskennellään tiimissä, tiiminä. Jos yksi sooloilee muut voivat kuolla, joskin tässä nykyisessä tapauksessa Tetan arvioi sooloilun olleen paras idea pitää muut hengissä. Ehkä liiankin riskialtis idea, Tetan ajatteli, hengittäen taas niin, että kylkiin koski.

Hän muisti Donin sanat kahden ensimmäisen viikon koulutuksen päätteeksi
> En halua antaa sinulle erikoiskohtelua siksi että olet nainen, vaan siksi että olet niin perkeleen hyvä työssäsi, Don sanoi.
> Ymmärrän sir, Tet sanoi

Tetan oli ylpeä, hän oli suoriutunut hyvin koulutuksen ensimmäisestä jaksosta. Hän pääsi kentälle ryhmän kanssa. He olivat suunnanneet pohjoiseen, hakemaan täydennyksiä lääkevarastoihin, he olivat tavanneet ensimmäisen ihmismutaation sillä reissulla.

Auto pysähtyi, sen pysäytti mies, tai ainakin häntä luultiin ensin mieheksi. Silloinen ryhmän lääkäri oli kuollut siihen paikkaan, kun hän oli mennyt lähelle tuota paskiaista, kysymään onko kaikki hyvin.

Tetan oli silloin sooloillut, hän ei ollut varmistanut muiden sijaintia, otti pirstalekranaatteja, viritti ne ja heitti kohti miestä sen enempää ajattelematta. Hän oli toiminut ilman käskyä ja lopputulos oli hyvin huono, joskin mutantti oli kuollut.

Donin naamaan oli iskeytynyt sirpaleita, ja kahden ryhmäläisen jalat olivat vaurioituneet pahoin. Oli onni, ettei mikään sirpaleista puhkonut Donin silmiä, sillä hän oli ainut, joka osasi reitin tukikohtaan, aikaisemmin kuolleen lääkärin lisäksi. Hänen naamansa oli yltäpäältä veressä ja se huuto oli sydäntä viiltävä, hänen pudotessaan polvilleen. Pidellen kasvojaan.

Tetan auttoi kantamaan haavoittuneet autoon ja katsoi Doniin, joka katsoi häntä veri valuen maastopuvulle, istuen hänen viereensä etupenkille. Bilbao toinen silloinen kokelas antoi hidastetta kaikille tyrehdyttämään verenvuotoa, silti nuo Donin veren punaiset kasvot ja vereen tahrautuneet hiukset valuivat verta. Tuo hiljaisuus ja hyytävän syyttävä tuijotus tapahtuneesta, sai kylmän väreet menenmään Tetanin selkää edelleen hänen muistellessaan. Se oli ollut hänen suurin virheensä koko uran aikana. Hän ajoi autoa vauhdilla, Donin osoittaessa suuntaa. He olivat kutsuneet apua, kilometri ennenkeskusta. Tet katsoi silloin Doniin, joka oli niin kalpea, nojasi kädellään penkkiin ja toisella kojelautaan pitääkseen itsensä ylhäällä. Hän ihaili Donin sitkeyttä siitä päivästä lähtien.

Tet muisti, kuinka hän oli seurannut toimenpiteitä mitä Donille tehtiin, hiljaa hurisevat koneet olivat pyörineet miehen pään ympärillä. Sirpaleet vedettiin ulos nopeasti, kääntö magnetismillä miehen kasvoista, ja voideltiin multiplasmalla, joka sulki haavat, sitten Don oli viety lepäämään. Tet oli säilönyt nuo sirpaleet muistuttamaan häntä voimasta ja sitkeydestä, koska hän itse halusi olla voimakas ja kestää kipua. Se oli helpommin sanottu kuin, tehty, sillä jokainen hengenveto ja liike koski luihin ja ytimiin.

Killereiden teho oli loppunut ja kipu oli yltynyt yltymistään, kaikkialle koski, häntä kehotettiin välttämään kaikkea turhaa liikkumista. Tet puristi tervettä kättään nyrkkiin, mitä hän voisi tehdä, jos hän ei liikkuisi hän tulisi hulluksi. Niimpä hän nousi sängyllä, hyvin hitaasti istumaan ja siitä hän nousi seisomaan. Ulkona oli vielä valoisaa, ryhmä palaisi huomenna iltapäivällä tehtävältä hakea, ruokatäydennyksiä.

Tetan käveli lyhyin askelin parvekkeelle. Käveli kaiteen luo ja katsoi tuota kaupunkia, jossa he asuivat. Katsoi sitten taivasta kohti, nähden vain tuon sähkön luoman kuvun, joka suojeli heitä mutantteja vastaan. Surinaa, paukahduksia, kolinaa, kaikkialla oli niin likaista. Ovi kävi, 

>Tetan et saisi liikkua, Meg vahti häntä.
> Minun oli saatava raitista ilmaa. Tulen hulluksi, jos vain makaan tuolla.
> Olet samanlainen pässinpää, kuin veljeni Meg sanoi tuli Tetanin viereen ja pisti tupakaksi.
> Palaako sinulla? Meg kysyi ja ojensi toppaa kohti Tetania
> Ei kiitos, en polta, Tet vastasi
> Olet onnekas, nämä maksavat maltaita nykyään. Onneksi saan näitä eräältä ihailijaltani, Meg sanoi imien syvän henkäyksen ja päästäen savun ulos huultensa välistä. Tetan tuijotti kaukaisuuteen.
> Mitä oikein ajattelit, kun teit sen? Meg kysyi
> Tein minkä? Tetan kysyi palaten tähän hetkeen
> Tapoit sen pedon tietysti, Meg sanoi ja kääntyi selin nojaamaan kaidetta.
> En ole varma, tuntui vain, että minun on tehtävä se tai muut voisivat kuolla.
> En ymmärrä teitä, haluatte kaikki tappaa miettimättä itseänne yhtään, mitä teille tapahtuu.
> Mistä olet saanut tuollaista päähäsi? Tetan kysyi
> Sehän on totta! Meg sanoi, imaisi jälleen tupakastaan ja jatkoi
> Vai oletko valmis siihen, että kätesi ja kylkiluusi murretaan ihan tuosta noin vain? Mutta jos siihen liittyy vähän ampumista ja verenvuotoa, niin innostutte. Adrenaliini täyttää suonenne niin olette valmiita sahaamaan vaikka päänne irti vai olenko väärässä?
> Selitän sinulle, Tetan sanoi
> Meidän on pakko ajatella tiimin parasta. Toimimme yhdessä, ettei tule tappoja. Ryhmähenki kärsii sellaisesta, kokemattomat sooloilijat, tappavat yleensä koko ryhmän. Siksi kokemattomia koulutetaan yhteisryhmissä, ja sieltä he saavat edetä miten parhaaksi näkevät, hakea ryhmään tai tulla valituiksi ryhmään.
> Miksi siis sooloilit? Meg kysyi ja kääntyi Tetaniin päin ja virnisti
> Koska en voinut muuta, Tetan sanoi
> Eli koit kiusauksen liian suureksi tappaa se otus, ettei se tappaisi ketään eli olen oikeassa.
> Ehkä niin sitten, Tetan sanoi ja katsoi Megiin, joka lopetteli sätkäänsä.
> Miksi itse sitten kursit meitä kasaan? Tetan kysyi kääntyen taas katsomaan kaupunkia.
> Se on toinen tarina Meg sanoi ja tumppasi tupakan Tetanin paljaaseen pakaraan, joka pilkisti sairaalakaavun avonaisesta selkä puolen aukosta.
> Miksi teit noin?
> On aika palata vuoteeseen, olet ollut jo jalkeilla turhan pitkään, Meg sanoi ja käveli sisään
> Saanko vaatteeni? Tetan kysyi kävellen perästä.
> Tuon ne huomen aamulla, käy vessassa, jos on tarvis, sitten menet takaisin sänkyyn, Meg sanoi ja katsoi Tetania vaativasti.
> Minä käyn ja menen sitten, Tetan vastasi
> Minä taas odotan ja varmistan, että menet sinne, tavallinen ihminen olisi ollut erimieltä tuosta tupakan tumppauksestani. Nyt tiedän että joko sinuun koskee älyttömästi tai et vain piittaa siitä mitä sinulle tehdään.
> Jos siitä jää arpi, saan luvan polttaa takamukseesi samanlaisen, Tetan sanoi ja meni vessaan. Palaten sieltä Megin odotellessa, Tetan katsoi naista sanoen
> Olet vaativa työssäsi, pidän siitä. Kuka tuo ilta ruuan?
> Hoitaja Jo, hän tulee kuudelta. Kiitos Tetan, tuon vaatteesi samalla, kun aamuruuan.
Tetan vaipui uneen, heräten vain syömään, sillä jalkeilla olo oli vienyt voimat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti