Tarina soturiksi kasvamisesta Osa 15. Kuljettua elämän tarinaa

Esther katsoi Iloa, he olivat kävelleet jo hetken kuljettaen kukkia eteenpäin. Ilo katseli kaupunkia auringon kultaisessa valossa. Esther kysyi lopulta 

> Pystytkö oikeasti rakastamaan kaikkea minkä näät?
> Pystytkö oikeasti vihaamaan kaikkea minkä näät? Ilo kysyi Estheriltä vuorostaan jatkaen
> vai etkö vain havannoi tai välitä siitä mitä näät? Mitä siis näät?

> Kerrotko minulle mitä luulet rakkauden olevan? Muutakin kuin kemiaa aivoissamme? Esther kysyi
Ilo hymyili ja katseli ylhäälle talon seinää jota aurinko kosketti valollaan

> Minulle Rakkaus on valinta nähdä mitä ikinä tahtoo nähdä, rakkaus on antamista ja saamista, vastaan ottamista, liikettä ja muutosta. Rakkaus antaa virheiden jäädä ja keskittyy pitämään toisen lähellään ja rinnallaan kaikista vaikeuksista tai tunteista huolimatta. Rakkaudella on lempeät tiet kohdata, sillä on oudot tavat ilmestyä ja ilmentää itseään. Se on iloa, lempeää ohjausta, luovimista läpielämän aallokoiden. Intohimoa, kuumaa palavaa kiihkoa, poltetta. Välillä se on kipua ja tuskaa. Anteeksi antoa, riuduttavaa, kiduttavaakin. Tiedätkö miksi ajattelen niin? >En > Koska toista rakastaa niin paljon ja teot joita on tehty ja tapahtumat jotka ovat tapahtuneet ovat saaneet sydämen tunteet sijoiltaan.
> Onko sinulle käynyt niin Esther?
> Kerran Esther vastasi, Ilo katsoi Estheriä kysyen kertoisitko minulle

> Kerran rakastuin niin palavasti etten ymmärtänyt itsekkään. Hänen nimensä oli Nicholas ja joka kerta hän sanoi että > Kaikki vain kuiskivat meistä ja minä vastasin aina että kuiskikoon, minä rakastan sinua. Hän kyseli minulta Rakastanko häntä nyt, viiden ja kymmenen vuoden päästä?

Miksi kyselet kysyin? Rakastan sinua nyt eikö se ole tärkeintä. Rakastan häntä edelleen, kuluneet vuodetkaan eivät ole vieneet tunteitani pois.

> Mitä Tapahtui? Ilo kysyi kun Estherin kasvot muuttuivat surullisiksi ja kyyneleet valuivat hänen kasvoilleen. Hän kertoi minulle kuolevansa, en tiedä mistä hän tiesi sen. Hän ei sanonut sitä koskaan suoraan. Kukaan ei kertonut minulle.
> Sydämesi ja sielusi on yhtä vapaat kuin nuo pääskyt tuolla taivaalla, hän sanoi ja katsoi minua yrittäen repiä näin minua irti itsestään.
> Elät tässä hetkessä anna minun olla luonasi, vastaathan kyllä sanoin hänelle. Hän vastasi
> Sydämeni halajaa läsnä oloasi vierelläsi ja suuni janoaa suudelmaasi joka tässä hetkessä muistuu tulen lailla mieleeni, silti minun on mentävä ja oltava yksin. Hänen silmiinsä oli tullut kylmyys, sanoistaan kadonnut ponnekkuus, kaukaisuus hänen sielunsa ja ruumiinsa välillä oli nähtävissä. Syleilin häntä, hän työnsi minut kauemmas.
> Olenko sinulle noin vasten mielinen kysyin ja hän kääntyi ja kerkesi ottaa kaksi askelta kysyin häneltä?
> Ketä pakenet minua vai itseäsi? Hän pysähtyi jatkoin
> Enkö ole rakkautesi arvoinen? Enkö rakasta sinua oikein? Kuinka kohtaammekaan vastoin käymiset, entä silloin kuin rakkautemme irtoaa meistä? Kun emme enää rakasta, mitä silloin? Hän kaatui polvilleen maahan hän itki. Kävelin hänen eteensä ja polvistuin alas katsomaan häntä. Hän katsoi minua ja kietoi minut syleilyynsä.
> Kuinka voisitkaan rakastaa väärin, rakastan sinua yli kaiken
> Todellako? Siitä hetkestä asti kun sinut ensikertaa näin.
> Miksi pakenet?
> Itseäni, tunteitani sinua kohtaan. Hän puristi minua sylissään tiukempaa kuin koskaan
> Minun on mentävä ja on parempi ettette seuraa minua
> Kuinka niin? En saanut häneltä vastausta Hän nousi ja käveli ohitseni lähdin seuraamaan häntä hänen sanoistaan huolimatta. Hän käveli ja minä seurasin, seurasin häntä torille siellä oli paljon ihmisiä. Näin keskellä puisen lavan ja hänen kävelevän suoraa kohti lavaa, omat askeleeni olivat vieneet minutkin lavan luo. Ymmärrykseni tuijotti vain häntä, Hän polvistui, käänsi kätensä taakseen ja katsoi suoraan minuun sanoen
> Vaikka sydämeni vaikenee tästä maailmasta, rakkauteni ei koskaan. Hän painoi päänsä alas. Mustaan huppuun pukeutunut mies painoi valtaisan terän hänen kaulansa läpi, korkean kaaren vauhdin saattelemana. Pää irtosi hartioista ja hänen silmänsä tuijottivat minua, se oli minulle liikaa ja minä pyörryin.
> Kuka hän oli ja mitä hän teki että hänet mestattiin?
> Isäni tuomitsi hänet siitä että hän rakasti minua ja siitä ettei hän ollut kukaan, hän oli kulkuri.
> Miksi ette paenneet, hän ei halunnut viedä kunniaani, kaikkea sitä mitä minulla jo oli ja minä rakastin häntä juuri siksi ettei hänellä ollut mitään, mikä pitäisi hänet paikoillaan. Hän kuoli kunniansa tähden ja rakkautensa tähden. Sinä iltana minä pakenin kotikaupungistani veljeni luo, en voinut jäädä sinne en sen jälkeen mitä minulle oli tehty.En sen jälkeen mitä olin nähnyt ja kokenut. 

> En kaiken sen takia mitä olin rakastanut, ei enää ollut mitään rakastamisen arvoista. Ei ketään, ei mitään.

Ilo katsoi Estheriä sanoen > Kiitos että kerroit minulle tarinasi. He kävelivät jälleen hetken hiljaa, kunnes Ilo kysyi oletko nähnyt kukkiesi nauravan? Itse rakastan kukkien naurua, sitä kuinka kukat niityllä heiluvat tuulessa nyökytellen. Rakastan naurunryppyjä silmäkulmissa, rakastan sitä kuinka tuuli kulkee ihollani, kuinka se heiluttelee hiuksiani. Kuinka keveät askeleeni onkaan toisinaan. Olen opetellut viihtymään kehossani ja ympäristössäni, vaikka olenkin pelännyt toteuttaa itseäni, mikä minusta tuntuu jo itseasiassa todella kummalta.
Aika on rohkaissut minua olemaan oma itseni ja ajattelen että sinun aikasi on opetella rakastamaan uudelleen.
> Mitä näet? Mitä voisit rakastaa? Ilo kysyi ja hypähteli kevein askelin pyörähdellen, antoi sormiensa tuntea rapatun seinän rosoisuuden.
> Oletko sinä edes oikea ihminen? Esther kysyi
> Mitä tarkoitat? Tietysti olen oikea, Ilo vastasi ja haisteli oranssia gerberaa
> Miksi mieltäsi eivät paina murheet? Esther kysyi
> Miksi niiden pitäisi painaa? Minä itken kun minuun koskee, minä elän kipuni pois. Pelkäänkö murhetta, kipua ja tuskaa? Kyllä, mutta miksi murehtisin niitä, miksi tuntisin kipua tai tuskaa siitä mitä ei ole tapahtunut, siitä mitä voisi tapahtua? Sitä tiedä en miksi muut niin tekevät. Ehkä tein niin ennen, mutta kun mä kuljen ja teen asioita, miksi antaisin noiden minua alaspäin painavien ajatusten kulkea ajatuksissani? En tee niillä mitään, tiputan ne mielummin pois. jätän ne tulen polttamille sivuille, jotta saan pahan oloni pois, saatan huutaa, saatan kiukustua. Saatat nähdä minun toisen puoleni vilaukselta, mutten tahdo kulkea murheissa. Olen huomannut elämän kulkemisen muutenkin  haastavaksi, miksi kampittaisin vielä lisää itseäni?
> Nään sinussa jotain aitoa, lapsekasta riemua ehkä en tiedä kuinka kuvailisin sitä
> Olenko lapsi, Olen, jokaisena päivänäni, tahdon ihmetellä ja elää, niinhän lapset tekee
Ilo laski gerberan takaisin toisten joukkoon ja katsoi Estheriin. Pelkäät rakkauden koskevan sinuun niinkuin se kerran koski, silti rakastat häntä edelleen, eikö rakkaus silloin ole tavoittelemisen arvoista, kun se kantaa noinkin monen vuoden päähän. Ehkä kipuna ja kaipuuna, silti niin rakkaina muistoina? Rakkaudestaan ei koskaan tahdo erota, joten miksi en siis rakastaisi kaikkea ja kaikkia?
Miksi tahtoisin erota siitä mitä olen kokenut? Kaikesta siitä mikä on tehnyt minusta minut?
Myönnän että rakastaminen on välillä vaikeaakin, mutta kuka ei tahtoisi saada tuntea oloaan rakastetuksi? Miksi en rakastaisi?
 Ilo tanssi katua pitkin näkymättömän kavaljeerin kanssa, hyräillen sävelmää ja he saapuivat paikkaan jossa kukkia myytiin. Esther katsoi Iloa, joka hiljentyi istumaan kärryjen kulmalle, hiljaa hymyillen, pää hieman kallellaan katsellen kuinka lapset pallottelivat kadulla.
Esther mietti, ehkä pystyn antamaan anteeksi, ehkä pystyn rakastamaan sinua, olet kuin pikkusisko josta tahdon pitää huolta... 

Tarina soturiksi kasvamisesta osa 14. Aamun sarastaessa

Ilo heräsi säpsähtäen ylös kello ei ollut paljoakaan mutta aurinko oli noussut ja paistoi jo huoneen seinälle. Ilo puki ylleen keveät vaatteet ja otti miekan hän suuntasi sisäpihalle jonka eilen oli nähnyt ja hän käveli sille. Hän kumarsi näkymättömälle vastustajalleen ja rupesi miekkailemaan tiettyjä oppimiaan askel kuvioita ja harjoittamaan tasapainoaan. Sillä hän tiesi että kova ja nopea liike luo kovan vasta liikkeen ja hidas taas hitaan. Ilo ajatteli ja keskitti voimansa virtauksen, hän oli jatkuva liike joka soljui eteenpäin. Hän kannatteli miekkaa edessään kääntyillen, kunnes hän näki silmä kulmassaan liikettä ja samalla ote miekasta kirposi. Ja miekka tippui rämähtäen kiveykseen. Ilo tuijotti Enzoa joka käveli varjoista Ilon eteen ja nosti miekan sanoen > Vihollisen tullessa on parempi ettet tiputa miekkaa. > Tiedän, en vain odottanut että joku minua katselisi tähän aikaan. En ole tottunut siihen. Ilo sanoi  ja otti ojennetun miekan > En yhtään ihmettele miekkasi on painava, ehkä sinulle, minulle miekkani on kevyt Ilo sanoi ja pyörähteli muutaman kerran ympäri. > Miksi jouduin nostamaan sen ylös kaksin käsin ja sinä heilutat tuota miekkaa kuin jotain tikkua? Enzo kysyi
> Miekkani nimi on totuus, ja se miksi nostat miekan kaksin käsin tarkoittaa vain että sinun totuutesi painaa sinulle paljon ja minun totuuteni on kevyt, meillä jokaisella on totuutemme ja totuudella sen oma painoarvonsa.
> Tarkoitatko että miekkasi tietää miltä painaa sitä kantavan totuus? > Kyllä juuri sitä, Tahdotko kokeilla uudestaan? Ilo kysyi ja käänsi miekan kahvan miestä kohti. Enzo tarttui miekkaan ja nosti sitä tunnustellen painoa. Tämähän painaa ihan hirveästi? > Minulle totuus keventää mieleni Ilo sanoi ja katsoi Enzoa silmiin > Totuus mistä? Ilo hymyili ja kääntyi katsomaan aamu aurinkoa ja sanoi > Totuus elämästä > Mikä se on? Enzo kysyi Ilo kääntyi takaisin miestä kohti ja sanoi > Sinun pitää itse löytää omat totuutesi, minä tiedän vain omani > Sinulla on merkillinen miekka Ilo? Enzo sanoi ja antoi miekan takaisin Ilolle joka laittoi miekan tuppeensa. > Etkö enää harjoittele? Enzo kysyi kummaksuen > En tahdo että minua tarkkaillaan kun harjoittelen. > Sitten sinun pitää harjoitella tarkkailun kohteena olemista, sillä olet nyt kaupungissa ja täällä kaikki tarkkailevat kaikkea. Mikään ei jää huomaamatta, ole siis varautunut että sinua katsellaan, sillä jokaisella sanallasi ja teollasi on merkitystä. > Sinäkö tarkkailet minua? ja miksi minun tarkkailemisestani olisi jollekkin hyötyä? Minähän en ole kukaan. > Siksi juuri, he eivät tunne sinua ja teoistasi ja sanoistasi sinut opitaan tuntemaan, siksi sinua tarkkaillaan. Tutun annetaan kävellä ohi ja tuntematon herättää mielenkiinnon.
En tunne oloani kotoisaksi toisten katseiden alla, pelkäätkö sinä katseita joita niin rohkeasti toisiin luot? Ilo nyökkäsi > Mitä katse voikaan kertoa sinulle? Enzo kysyi ja läksi kävelemään Iloa ympäri katsoen häntä, Ilo lähti kävelemään kanssa he kiersivät kehää katsoen toisiaan. > Katseeni kertoo minulle ulkomuotosi, vaatteet jotka ovat ylläsi, kasvosi ja piirteesi, värit jotka nään syvyydet. Katse on tiedon väärti ja tiedon saannin lahja. Olemme olentoja jotka kommunikoivat toistensa kanssa, näkö auttaa tunnistamisessa kenen kanssa haluamme kommunikoida, kenen kanssa käytämme aistejamme? Tunteitamme? Se auttaa meitä luokittelemaan asioita, mihin ja miksi? Miksi luokittelemme hyvä ja pahan? Siksikö että tunnistamme kaiken huonon joka tekee meille huonoa ja saa vointimme huonoksi vaiko että tunnistamme hyvän ja saamme hyviä kokemuksia ja olomme paranee. Kerro minulle mikä on hyvää ja mikä pahaa kun näet sen? Minulle elämä on toistuvaa, kasvavaa ja raakaa, kypsää ja syötävää, ylikypsää ja pilaantunutta sekä hajoavaa ja ravitsevaa. Jokaisen hajoavan olen nähnyt ravitsevan uutta kasvua. Sen minä olen nähnyt silmilläni.
> Mitä sinä teet katseellasi? Enzo kysyi
>Tutkin, opin, nään, tarkkailen
> Katsotko hyveitä vai paheita? Mitä he voivat oppia sinulta vain katsomalla sinua? Enzo tuli lähemmäs jatkaen > Olet oman käytöksesi esimerkki ja muut päättävät pitävätkö he näkemästään vai eivät? Enzo oli jo aivan lähellä Iloa lopettaessaan.
> Mitä mieltä sinä olet Enzo pidätkö näkemästäsi? Esther kysyi ja katseet kääntyivät Estheriin
> Heräsin siihen kalahdukseen joka täältä kuului jokin aika sitten, Esther vastasi. > Se oli minun vikani Enzo sanoi ja katsoi Iloon > Olen tottunut nousemaan aikaiseen harjoitellakseni rauhassa ja hän säikäytti minut ja tiputin miekkani Ilo sanoi. Esther tuli veljensä vierelle ja katsoi häneen kysyen > Kerrotko hänelle kuinka pidät hänestä? > Pidätkö minusta? Ilo kysyi > Pidän ja ehkä enemmän kuin uskallan itsellenikään myöntää. > Oletko tosissasi? Olet ensimmäinen joka sen minulle on kertonut Ilo sanoi ja halasi Enzoa, Kiitos siitä, minäkin pidän teistä molemmista Ilo sanoi ja halasi vuorostaan Estheriä. Enkä tiedä kuinka kiittää teitä että saan olla täällä, olen niin kiitollinen
> Lupasin viedä sinut kaupungille eilen, eihän ole liian aikaista sinulle? Olisin jo valmis lähtemään, minun pitää viedä kukkia myynti kojulle Esther kysyi ja selitti > Valmiimmaksi en voi tulla Ilo sanoi ja katsoi Enzoa kysyen > Mitä sinä teet? > Minun on mentävä töihin, nähdään illalla.
> Nähdään. Enzo käveli portaisiin ja Ilo ja Esther kävelivät taloon lähteäkseen ulos.

Tarina soturiksi kasvamisesta osa 13. Ajatuksia yössä

He laskeutuivat porttien luona tiikerin selästä ja kävelivät kaupungin porteista sisään. Ilo katseli ympärilleen, hän tuijotti vuoroin ylös, alas ja sivuille, kaikkialla oli niin paljon nähtävää. Aistit terävöityivät ja kuuntelivat kaupungin öisen elämän ääniä samalla jatkaen kulkemista tiikerin vierellä. Enzo käveli samalle puolelle kuin Ilo ja sanoi > Yövymme sisareni luona, hän laittoi sinulle jo huoneen valmiiksi, jotta voit mennä nukkumaan heti kun sinua väsyttää. He nousivat mäkeä talojen ohi ylemmäs ja ylemmäs kunnes he pysähtyivät pienen talon eteen, joka oli hieman sivummalla ja kukkien ympäröimä. Sisareni rakastaa kukkia ja hän myy niitä. Ilo tunsi kuinka kukkien tuoksut sekoittuivat ja täyttivät hänen päänsä, tuoksu oli kaunis. Heitä vastaan ovelle tuli nainen, jolla oli paksut mustat hiukset letillä ja oranssi leninki päällään. > Tervetuloa nainen toivotti ja halasi veljeään.

Enzo katsoi Iloa ja sisartaan esitellen heidät >Tässä on sisareni Esther, Esther tässä on Ilo > Hei mukava tutustua, Ilo sanoi ja Esther vastasi kiitos samoin, näytän sinulle huoneesi niin pääset lepäämään. Enzolla on aikainen aamu voit viettää aikaa kaupungilla kanssani huomenna. Voimme käydä torilla ja kierrellä missä haluat naapurin tytär Nora myy kukkiani kun minulla on muuta työtä. > Enhän ole vaivaksi? Et olet mukava virkistys niin saman kaltaisiin päiviin. Näytän sinulle mielelläni kaupunkia, yritä levätä kunnolla kaupunki on paljon isompi kuin mistä tulet. > Mitä minun varalleni on järjestetty, mitä hän sanoi teille että olette minulle niin ystävällisiä, hänhän ehti tänne ensin? > Kyllä ehti, hän on kunnioittamamme vieras ja ystävä ja näin ollen hänen ystävänsä ovat meidän ystäviämme hänen pyynnöstään. > Pyydän olkaa kuin minua ei olisi, älkääkä yrittäkö miellyttää minua, sillä olen jo onnellinen kun saan yösijan se riittää minun miellyttämiseeni. Tai kun totta puhutaan minulla on aivan hirveä nälkä, söin viimeksi lähes päivä sitten sen jälkeen olen valmis levolle. 

> Tottakai, ajattelinkin että olisit nälkäinen ja siksi katoinkin jo valmiiksi. > Olet ajattelevainen > Pakko olla veljeni hän haastaa minua koko ajan haastamaan itseäni ja miettimään valmiiksi ja tekemään valmiiksi. Hän ajatteli että pidät siitä että huoneesta näkisit aamulla kaupungin, siksi sijoitin sinut päädyn huoneeseen, joka on avara ja ilmava. Onko täällä paljon vierailijoita kun täällä on huoneita näin paljon? Aina välillä, Enzokin asuu täällä hän vei yläkerran kaikkine papereineen, hän rakastaa piirtämistä. Ja ne asiapaperit ja kirjat, hyvä kun hänet löytää sieltä. Tästä menee portaat ylös, voit huommenna käydä katsomassa jos tahdot. He kävelivät hetken hiljaa Esther katsoi Iloa tutkaillen ja sanoi sitten > Et ole normaali vierailija, he ovat yleensä miehiä, mikä sai sinut tienpäälle? Kannat mukanasi asetta ja olet pukeutunut kuin soturi. Se on harvinaista naiselle, siksi sinua katsotaan uteliain silmin, en ole ennen tavannut kaltaistasi. Harjoittelen vasta olemaan mikä olen, vasta kuollessani voin sanoa kuka minä olin. Kuulin kerran sanat: Viisas sodatta kulkee, vailla vallanhimoa, ymmärtää pienuuden, ymmärtää suuruuden, ymmärtää kulkunsa tiellä pään.

Sellainen soturi haluan olla, Ilo sanoi ja katsoi Estheriin, minäkin olen kuullut monia sanontoja tahdotko kuulla kun autan sinua riisumaan nuo panssarit. > Anna tulla vain. Esther oli hetken hiljaa ja aloitti sitten > Sotaisin se, joka rauhaa vain rakentaa antamatta olla omalla painollaan. Rauhallisin se, joka soturin tietä kulkee, hän ymmärtää sodan, joten hän vaalii rauhaa ja ymmärtää sen merkityksen. Siksi pelkän rauhan tunteva voi yllyttää kansan sotaan, koska hän on näkemättä sodan kauhuja. Siispä rauhaton se rauhan soturi, joka sodalla rauhaa rakentaa ja rauhallinen soturi, joka sodan jälkeen rauhansa saa. > Rauha on mielen malttia, mielen rauhaa, siinä vaaditaan malttia työstää liikkeellä, hioa, hioa tarkkaan jotta pinnasta tulee kaunis ja tasainen, puhdistaa, lakata työstäminen käyttöä varten. Käyttö taas on kunnossa pitoa, puhdistamista, kuntoa toimia ja huolen pitoa. 

Miekan tiellä kulkijat voivat sanoa: Miekka ei ratkaise kumpi voittaa vaan käyttäjä joka osaa käyttää oikein miekkaansa ja itseään, hän on hionut taitojaan, kunnostanut itseään, lakannut ajattelemasta ja jokainen liike on hänen käsiensä jatke, jalkojensa ja kehonsa tasapainoa, jatkuvaa liikettä. Kun hän tietää tämän ja on harjoitellut, hän luottaa itseensä ja taitoihinsa. Jokainen hänen liikkeensä on hiottu käyttöä varten ja juuri siksi hän välttää taistelua, koska hän tietää mitä tuhoa jokainen hänen liikkeensä toisessa tuottaa. Joten oletko sinä hionut taitojasi? > Minulla on varmuutta sanoa etten ole valmis taisteluun, en ole käyttänyt miekkaani, enkä nähnyt mitä se tekee. Olen vain kuullut tarinoita, nähnyt arpia ja paranevia haavoja. Tiedät siis osan, keksinkin mihin vien sinut huomenna jos haluat oppia jotain miekan tiestä? > Mielelläni, Ilo sanoi ja laski miekan pöydälle. Hän sanoikin että aloitit vasta matkasi, tahdoin vain tietää millainen luontosi on. Luontoni? Oletko rehellinen vai et? Miksi en olisi rehellinen. Tiedäthän että toisinaan on parempi olla vastaamatta joihinkin kysymyksiin, kaupungissamme on myös epärehellisiä ja he käyttävät tietoja jotka saavat sinua vastaan. Kumpi sinä olet? Voit olla rauhassa meidän luonamme olemme veljeni kanssa suulaita, rehellisiä ja tahdomme sinulle kaikkea hyvää. Mennään syömään.

Ilo söi runsaasti ja hänen olonsa oli raukea ja kylläinen, Enzo liittyi heidän seuraansa ja käveli ikkunan eteen, veljeni mikä sinulla on, olet niin hiljaa? > Minulla, minä olen vain väsynyt, tänään oli rankka päivä, olen valmis nukkumaan, enkä jaksa enää miettiä mitä kaikkea tänään tapahtui, Enzo vastasi hajamielisesti katse harhaillen.  > Sinun on syötävä, muuten kuihdut pois, Esther sanoi ja katsoi kun Ilo nousi pöydästä > Kiitos ruuasta minä menen jo nukkumaan. Kiitos teille molemmille. > Sinulle on puhtaita vaatteita oven vieressä olevassa kaapissa ja käymälä on kaksi ovea ennemmin huonettasi. Kiitos ja hyvää yötä, Ilo sanoi vielä ennenkuin vetäytyi nukkumaan. Enzo katsoi siskoaan. > Kerro minulle? Esther sanoi > Hän hämmentää minua, Enzo sanoi ja nyökkäsi käytävää kohti johon Ilo oli kadonnut > Hänkö laittoi sinut hiljaiseksi? Esther kysyi ja katsoi veljeään jatkaen toisella kysymyksellä, > Mitä hän sinulle sanoi? Minäkin tahdon kokeilla. > Hän sanoi rakastavansa minua, ennenkuin edes tuntee minut. > Ja nyt olet hämilläsi voiko hän tehdä niin? Vai myitkö jo sydämesi hänelle? Esther kysyi ja katsoi veljeään suoraa silmiin. En tosiaankaan tiedä, > voi suloista pikku veljeäni, hämmennyt niin kovasti tunteistasi. Käy huommenna töissäsi ja tutustu häneen illalla ja syö nyt jotain. Hänen sanansa tekivät sinuun lähtemättömän vaikutuksen. Rakkaus on sinun mielensopukoissasi, luulisi sinun jo tietävän mitä se on. > Niin minä luulinkin tämä on jotain erilaista, jotain hyvin erilaista ja se himmentää edelliset tunteet alleen, eiliseen, aivankuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan, Enzo sanoi ja söi leipää. Esther katsoi veljeään, hän ei ollut nähnyt häntä ikinä niin eksyksissä. Ajatellen omassa mielessään tämä voi olla vakavaakin. He söivät hetken hiljaa, Enzo katosi käytävään ja Esther jäi korjaamaan ruuat pois ja samalla hän ajatteli. Kuka tuo Ilo oikein oli? ja mitä hän saattoi haluta hänen veljestään? Huomenna hän ottaisi siitä selvää, se oli varmaa, hänen  veljeään ei vietäisi kuin pässiä narussa. 

Tarina soturiksi kasvamisesta 12. Kaupunki

...Juuri silloin heidän eteensä laskeutui jättimäinen musta tiikeri hopeisilla raidoilla, jonka selässä kulki huputettuun viittaan sonnustautunut hahmo, joka laskeutui ratsunsa selästä ja kulki kohti Iloa. Sudet murisivat tuntemattomalle tulijalle ja Ilo kavahti pystyyn ja katsoi tulijaa kohti, hän laskeutui suden selästä ja kysyi
> Kuka olet? Näytä itsesi! Tulija pysähtyi ja laskeutui polvensa varaan ja laski huppunsa taakseen ja kumarsi. > Anteeksi että näin vaivaan, tahtoisin kysyä, oletko matkalla seuraavaan kaupunkiin? kysyi pitkä ja laiha mies > Olen vaikka se ei sinulle kuulukkaan, vastasi Ilo. Itseasiassa kuuluu, kaupunki on minun, mies vastasi ja nousi ylös täyteen mittaansa. > Kaupunki on sinun? Ilo sanoi ja nauroi, kysyen lopulta naurunsa loputtua > Eikös se ole kansalaisten, jotka siellä asuvat? kun he päättävät että eivät tahdo asua siellä he muuttavat pois. Mitä tarjoat kansalaisille jotta he pysyisivät siellä? Millainen hallitsija olet? Miksi odotat minua täällä?
> Odotan sinua täällä koska minua pyydettiin ohjaamaan sinut kaupunkiini, olit kuulemma eksynyt.
> Matkani oli vain hieman hidas ja löysin suteni samalla, tulin niin nopeaan kuin suinkin osasin kulkea 
>Ystäväsi pyysi minua huolehtimaan sinusta, hän saapui ennen sinua ja jatkoi matkaansa, hän pyysi kertomaan sinulle." Ole omaitsesi ihmisten keskellä tutustu ihmisiin ja juttele heille ennenkuin lähdet kaupungista tulen hakemaan sinut kolmen päivän päästä, sitten menemme yhdessä katsomaan mustaa virtaa" Hän sanoi että ymmärtäisit.
> Kiitos, tulen kanssasi, paljon kaupunkiin on vielä matkaa tahtoisin kävellä?  Olen väsynyt ja käveleminen virkistäisi mieltäni
> Kävellään vain, kerrotko kuinka tutustuit ystävääsi?
> Hän se minuun tutustui, onko sinulla jotain sanottavaa hänestä?
> Etkö pelkää häntä?
> En, miksi pelkäisin? hän on ollut minulle ystävällinen ja opettaa minua, miksi kysyt?
> Minä pelkään häntä
> Pelkäät häntä? Et kai luvannut huolehtia minusta koska pelkäät häntä?
> En, olin hänelle palveluksen velkaa.
> Kuinka hän palveli sinua?
> Hän opetti minut rakastamaan, siksi rakastan kaupunkiani, siellä asuvia ihmisiä, katso tuonne näetkö kaupungin valot?
> Näen, kuinka hän sen teki? Kuinka hän opetti sinut rakastamaan? Ilo kysyi ja pysähtyi ja katsoi miehen silmiin pimeydessä.
> Hän opetti minut antamaan ja vastaan ottamaan. Mies jatkoi kävelemistään kohti kaupunkiaan puhuen ja Ilo käveli vierellä askeleen hänen jäljessään kuunnellen
>  Hän opetti minut näkemään näkemättömän. Lahjoittamaan rakkauttani, tuntemaan syvää kiintymystä, olemaan romanttinen ja tekemään mukavia tekoja toisille, löytämään jokaisesta asiasta, esineestä, olennosta, jotain rakastamisen arvoista, hän opetti minut kuuntelemaan ja kohtelemaan toisia paremmin. Rakkautta ei voi estää, rakkaus on ja ylittää kaikki esteet, silloin kun se on rakkautta, aitoa rakkautta eikä valheellinen verho kahden välillä. Hän opetti kuinka olla rakkauden arvoinen, olemalla omaitsensä. Sen kuinka rakastaa toista vaikka toinen vihaisi sinua koko sydämestään sillä hetkellä. Rakastamiseen tarvitsee vain avointa mieltä ja näkemisen lahja, sillä Rakkaus on kaikkien oikeus eikä sitä keltään voi viedä kun sen on löytänyt.
Ja että rakkauden toteuttaminen on jo aivan eri asia ja sitä oppii arvostamaan vasta sitten kun ajatukset ovat muuttuneet rakastaviksi.

> Rakastan sinua ja kaupunkiasi jo nyt Ilo sanoi ja käveli kevein askelin miehen ohi tämän pysähdyttyä,
> Rakastat minua jo nyt? Mies kysyi Ilo pysähtyi ja käänsi selkänsä kaupunkia kohden
> Enkö saakkaan rakastaa sinua? Sinulla kun on pehmeä ääni, olemuksestasi huokuu vakaumus ja tietoisuus sen takana, rakastat kaupunkiasi, rakastat elämääsi. Löysin sinusta rakastettavia piirteitä ja siksi rakastan sinua. Muuta en toivo kun että saan rakastaa sinua itsenäsi. Sitten Ilo kääntyi ja jatkoi matkaansa eteenpäin, mies jäi seisomaan paikoilleen, eläimet kävelivät miehen kohdalle, hänen tiikerinsä pysähtyi hänen rinnalleen ja kysyi > Miksi pysähdyit?   
> Minä yllätyin, vietkö meidät loppumatkan? mies kysyi ja taputti tiikerin hartiaa
> Vien tiikeri sanoi ja mies nousi tiikerinsä selkään, he tavoittivat Ilon ja hän pysähtyi
> Suteni eivät tule kaupunkiin, sanon niille pari sanaa ennen kuin tulen, mies nyökkäsi ja sudet tulivat heidän luokseen. Mies laskeutui tiikerin selästä ja katsoi kun Ilo jutteli susilleen.
> Menen kaupunkiin ja tiedän että odotatte minua täällä kolmanen päivän aamuna, kun jatkamme matkaa, menkää nyt ja tutkikaa, sen sanottuaan Ilo halasi susia ja ne läksivät omille teilleen kadoten pimeyteen. Ilo katsoi mieheen sanoen > Voimme mennä, en tiedä edelleenkään nimeäsi, olen Ilo ja sinä olet?
> Enzo, mies vastasi ja auttoi Ilon tiikerinsä selkään ja käveli itse vierellä loppumatkan kaupunkiin. 

Tarina soturiksi kasvamisesta 11. Kulkijat

Ilo käveli yhä syvemmälle metsään, hänellä oli outo olo aivan kuin joku katselisi häntä puiden joukosta. Pimeys hiipi metsän ylle ja Ilo jatkoi matkaansa polkua pitkin, hän ei ollut tavoittanut metsän reunaa ennen pimeää. Hän tiesi eksyneensä, koska oli kuullut tarinoita idästä tulleilta matkaajilta ja nämä olivat kulkeneet metsän läpi valoisana aikana, ennen pimeää. Ja he olivat kertoneet tarinoita että pimeässä metsässä asui jotain hyvin luonnotonta. Pelottavaa, hämyistä ja selkäpiitä karmivaa. 

Ilo tunsi ihokarvojensa nousevan pystyyn, tutustun tähän pelkoon Ilo ajatteli, silloin hän kuuli tuon äänen, aivan korvansa vierestä. Hengitys, se hyyti aivan jokaisen lihaksen ja jähmetti Ilon paikoilleen. Kuuma hengitys vasten hänen niskaansa, Ilo puristi tulikiviä nyrkissään. Hän tarvitsi valoa, jotta näkisi mikä hänen kimpussaan on. Hän aisti kuuman hengityksen ja askeleiden hiljaisen äänen, ne loittonivat hieman, niitä oli enemmän, ainakin kaksi. Ilo laskeutui alas ja löi tulta kuiviin lehtiin, jotka rahisivat olioiden liikkeistä. Tuli syttyi palamaan ja loi valoa niin että Ilo näki kaksi mustaa sutta, pitkät kielet valuivat niiden kidoista, ne näyttivät laihoilta vaikka olivatkin kookkaita. Ne kiersivät Iloa ja tulta tuijottaen häijyin silmin häntä. Ilo tarttui miekkaansa nosti sen eteensä ja puhui > Antakaa minun olla, menkää pois tai tuhoan teidät. Emme voi olemme sinun sutesi, olemme odottaneet sinua, sanoi toinen susi. > Minun suteni? En ole kuullutkaan teistä, joten kuinka voitte olla minun? 

> Kuinka olisimme tulleet kaupunkiin, kun meidät olisi sieltä ajettu pois tai tapettu? Emme yksin kertaisesti kuulu rajojen sisäpuolelle. Elämme rajoittamattomalla alueella, liikumme pitkiäkin matkoja ja monissa ympäristöissä. Hän näyttää tien ja minä opetan sinulle mitä tahdotkin luonnosta tietää. > Minunko tulisi niellä tämä tieto heti ja hyväksyä teidät noin vain, minun on ensin nähtävä millaisia te olette, nähtävä todellinen luontonne, ettette vain huijaa minua ja syö tilaisuuden tullen. Pelkäätkö meitä? Tähän asti hiljaa ollut susi kysyi, Ilo katsoi susiin jotka pysähtyivät > Haittaako se? Ilo kysyi ja laski miekkansa alas.

> Olen nimeltäni tieto ja hän on nimeltään taito, ensin puhunut susi sanoi ja laskeutui kumarruksen tapaiseen, toinenkin susi teki samoin. > Minun nimeni on Ilo, Ilo sanoi ja kumarsi susille. Tieto tuli lähemmäs ja laskeutui tulen luo katselemaan tulta, Ilo kasasi hiekka kehän tulen ympärille ja lisäsi lehtiä ja muutaman kuivan oksan kasaan ja istuutui hänkin tulen luo, Taito jäi kauemmas laskeutuen sekin makuulle.

> Kertokaa minulle miksi säikytätte matkamiehiä jotka kulkevat tästä läpi? Ilo kysyi > Mekö heitä säikytämme? Taito kysyi ja nousi jalkeille ja läksi kävelemään tulta ympäri samalla puhuen. > Voi sinua lapsi, et tiedäkkään mitä tämä metsä pitää sisällään. Me olemme ehkä kauhistuttavan näköisiä, isoine kitoinemme, hampainemme ja kokomme puolesta. Olemme jossain määrin uhkaavia ärsytettyinä, silti vältämme kohtaamista kaikin tavoin kuin se on mahdollista. > Toisin sanoen emme hae hankaluuksia, tieto sanoi ja sulki silmänsä. 

Taito käveli Ilon viereen ja istuutui siihen jatkaen jutustelua > Te olette säikkyjä luonnostanne, oksan rasahdus saa teidät säikkymään ja melkein suunniltanne, pelkäätte pahinta ja toisaalta silloin pahin tulee luoksenne, sillä se haistaa pelkonne kaukaa ja syö teidät. On sinun onnesi että tulimme luoksesi ensin. Pahin mikä se on? Ilo kysyi ja katsoi sutta silmiin, niin pelottava asia joka pakottaa olemaan pelkäämättä, elämään vailla pelkoa, koska muuten se tulee ja syö elävältä. > Miltä tuo pahin näyttää oletteko nähneet sen? > Vain varjon varjojen joukossa, se on taudeista pahin ja se leviää monien keskuudessa, kutsumme sitä nimellä Luulo.

> Luulo, epätietoisuus, harha? Täälläkö se vaeltaa? Pimeydessä ja syö elävältä? Kuinka tullaan syödyiksi elävältä? > Oletko nähnyt eläviä kuolleita? hengettömiä kuoria, joiden silmissä ei ole elämän paloa, sellaisia jotka eivät näe ympärilleen ja puhuvat koko ajan, lakkaamatta? Sellaisia jotka vain laahautuvat paikasta toiseen, tuijottavat tiedostamatta eteensä. Sellaisia joille elämällä ei ole enää väliä, ei mitään merkitystä. Luulo on vienyt heiltä kaiken ja syönyt elävältä, he ovat olematta olemassa, heidän kehonsa on paikalla, mieli on viety jonnekkin muualle. He eivät enää ole tietoisesti läsnä hetkessä heidän ympärillään. 

> Olen Ilo vastasi ja kysyi > Voiko mielen löytää uudelleen? Ilo kysyi ja katsoi sutta, joka vastasi hänelle. > Voi, se on vain vaikeaa.

> Meidän tulee jatkaa matkaa, Tieto sanoi ja nousi, Taito katsoi Iloon nyökäten, hyvä on viekää minut pois metsästä, niin voitte kulkea mukanani. Ilo sammutti nuotion ja piteli käsiään susien selkien päällä, jotka opastivat häntä ulos metsästä. Sormet lomittuivat tuuhean karvan sekaan ja hän tunsi olentojen lämmön, hengityksen ja askelluksen keinumisen. Hän tunsi olevansa sokea pimeässä, kaikkialla oli hiljaista joten hän kysyi > Onko kaikki hyvin kun on niin hiljaista? > Nouse selkääni, ratsasta minulla niin pääsemme nopeammin täältä pois, Taito sanoi ja laskeutui alas. Ilo nousi suden selkään ja kietoi kätensä suden kaulan ympärille ja painoi päänsä vasten turkkia, jotta heidän oli helpompi kulkea pienemmistä raoista puiden lomassa,  he etenivät nopeasti, vaivattomammin mitä Ilo oli ajatellut ja hän näki jo valon pilkahduksia, metsän laita oli lähellä, toisaalta myös jokin muukin oli heidän lähellään. 

He jatkoivat matkaansa metsästä avoimelle pelolle kohti kaupunkia, Ilo tunsi rauhoittuvansa nähdessään tähdet ja tunsi myös susien levottomuuden katoavan. Ilon silmät ummistuivat, vaikka hän taisteli unta vastaan, lopulta uni voitti ja hän nukahti suden selkään ja tämä kantoi häntä seuraavan kaupungin laitamille ja sudet juttelivat kahden kesken > Hän on nuori ja opetettavissa, se on hyvä asia ja hän nukkuu sikeästi. Pidä sinä vartiota. Kuka nyt kahden suden ja soturin kimppuun hyökkäisi pimeässä yössä? Tieto sanoi ja juuri silloin.

Tarina soturiksi kasvamisesta 10. Alku ja lähteminen

Ilo ja muukalainen söivät jutellen keskenään
> Haastan sinut lähtemään liikkeelle, tekemään asioita ja kasvattamaan kokemustasi, muukalainen sanoi ruokansa yli ja katsoi Iloa silmiin. > Aloittamaan matkani ja olemaan soturina? Ilo sanoi ja näytti lannistuneelta ja kysyi >  Joko nyt, miksi nyt?  Tähän muukalainen vastasi > Oletpa sinä utelias, se on hyvä asia. Muukalainen söi hetken ja katsoi Iloon kysyen > Miksi ei nyt? Mikä on tekosyysi olla aloittamatta? vai onko kyseessä tiedon puute, mihin tahdot vastauksen?
> En tiedä kuinka aloittaisin? Ilo vastasi tuijottaen muukalaisen ohi ikkunasta ulos > Lähde liikkeelle, liiku paikasta toiseen parhaaksi katsomallasi tavalla. Ilo katsoi muukalaista > Entä kun en tiedä mikä se on?
> Sinun on vain kokeiltava, jokaisella on oma tapansa, toisen tapa käy toiselle ja oma tapasi käy sinulle ja löydät sopivimman vain kokeilemalla ja muista sekin riippuu vain ympäristöstäsi mikä toimii. Olet tunteita herättävä olento jolla on päämääränä hankkia tietoutta, jotta voit sitä jälleen toisille opettaa, olet myös paljon muuta ja siitä sinun on itse otettava selvää.
> Ja vain itse kokeilemalla tulen sen ymmärtämään, Ilo sanoi ja söi viimeisen palan ruuastaan muukalaisen sanoessa > Juuri niin, olet jo varsin viisas siinä suhteessa että ymmärrät ettei sinun tarvitse kokeilla kaikkea itse vaan poimia päältä parhaimmat ja toteuttaa niitä.
> Valita siis keksityistä asioista itselleni sopivin, ja sen löydän kokeilemalla. Mistä tiedän sen olevan oikea? Ilo kysyi ja muukalainen vastasi > Se herättää sinussa tunteita, hyvin voimakkaita tunteita ja tunnet olevasi kotona, se on tavallaan sinä ja tulet ymmärtämään sen kun koet sen. On myös parempi että olet tunteidesi kanssa ystävä ja kuuntelet heitä ja silti päätät itse mitä tiedolla teet, koska sinä tulet herättämään kaikenlaisia tunteita ja on hyvä että tiedät kuinka voit tyynnyttää tai saada ne syttymään paremmin.
> Tieto on sanoja ja sanat tietoa, tietoisuus on järjestettyä tietoa ja alitajuisesti järjestäytynyttä tietoa. Sanoilla me kommunikoimme ja sanoilla voimme tehdä tuota kaikkea. Sanat ovat kuitenkin monitulkintaisia
> Harkitse ne siis tarkoin mitä puhut, millaisia sanoja käytät tai selitä sanasi. Sanat ovat taikasi, huomaa kuinka rakastat niitä ja saa niiden olemus heräämään henkiin itsessäsi, ole siis nuo sanat ja herätä itsesi eloon. Luot itse oman palosi itsessäsi, joten lähde sinä edeltä minä tulen perästäsi katsomaan minne asti olet mennyt, kunhan olen lopettanut oman ruokani.

Ilo nousi ja katsoi muukalaista minne menen, jotta tiedät missä olen? > Päätä itse, kyllä minä sinut löydän
> Lähden itään päin ja löydät minut seuraavasta kaupungista, Ilo sanoi ja muukalainen sanoi hänelle
 > Elämä on suunnittelijastaan kiinni, joten etsi elämän palosi ja virtaa vuolaana, täytä tyhjät ja tyhjennä täydet, anna itsestäsi ja lahjoita kokemuksia. Pyri vastavuoroisuuteen ja toisaalta toisinaan ole saituri joissain asioissa ja toisissa ole antelias. Onnea matkaasi ja ole omaitsesi. 

Ilo lähti kevein askelin kävelemään itään vievää tietä pitkin, jättäen taakseen vanhan kotinsa ja asteli varmoin askelin uuteen elämäänsä, joka oli vielä hänelle itselleenkin suuri arvoitus. Hän tahtoi oman seikkailunsa ja juuri nyt se oli avautumassa hänen silmiinsä. Hän käveli kaupungin porteista ulos ja kuuli kuinka portit sulkeutuivat hänen takanaan. Hän oli yksin suuressa maailmassa ja tämä oli haaste jonka hän osasi.

Yksin oleminen, hän rakasti omaa seuraansa, koska silloin hän ei ollut kukaan muu kuin hän itse. Oma aito itsensä ja sitähän muukalainen oli hänelle sanonut. Ilo kiipesi polkua synkkään kuusi metsään, jossa valoa oli vähän. Hänen matkansa oli alkanut.

Tarina soturiksi kasvamisesta osa 9. Elämästä ja kuolemasta

Ilo istui mäntypuiden seassa ruohikossa, kun muukalainen palasi hänen luokseen. Muukalainen tuli hiljaa, Ilo katsoi häntä sanomatta sanaakaan ja laski katseensa alas. Muukalainen laskeutui istumaan hänen viereensä ja laski katseensa heidän edessään olevaan kuolleeseen lintuun. > Kehoaankaan ei saanut mukaansa kun elämä haihtui, muukalainen sanoi ja tähän Ilo sanoi vain > Löysin sen tunti sitten.

He olivat tovin hiljaa ja sitten Ilo puhkesi puhumaan. > Kuolema on tapahtuma, jossa elämä kaikkoaa jonnekkin, häviää, minne sitä tiedä en? ja jokainen meistä kuolee ajallaan, silloin kuin on sen aika.
Olen peloton kuolemaa kohtaan, vaikka olen pelännyt niin montaa asiaa. Kuolema on loppuni, ainakin tässä kehossa. Olen tietoinen kuoleman olemassa olosta, hiukan surullinen, haikea, aina silloin kun jokin minua koskettanut asia tai olento kuolee. Tiedän että kuolema on välttämätön osa elämää, koska miksi muuten lisääntyä? ja kun ei kuole eikä lisäänny niin sitten vain on? Eli pitää lisätä jotta voi vähentyä ja pitää vähentyä jotta voi lisätä.

Ilo piti hetken tauon ja jatkoi > Kuolleet ovat uuden elämän kasvupaikan ravinteet, joten kuollut luo elämää ja elävä voi synnyttää elävää tai kuollutta. Ajattelin näitä puita, niiden neulaset tippuvat maahan raviten puuta muuttumalla takaisin maaksi, josta ne imevät ravinteita. Puut tuottavat siemeniä, joista osa maatuu maaksi ja osasta kasvaa puu. Elämä ja kuolema ovat sidoksissa toisiinsa ja tuo luominen sisältää tuhoamisen, jotta uutta voi tulla tilalle. Se on lisäämistä ja poistamista, kokeilua rakenteen toimivuudesta. Kuka siis on luonut meidät?

Muukalainen vastasi hänelle > Meidän isämme ja äitimme kokeilun halun jatkumossa, ja olemme ottaneet elävän muodon tuon kokeilun tuloksena. Kasvaneet elämässämme olevaisina olentoina tähän hetkeen asti, jota elämme. Me olemme niinkuin nuo puut jotka tiputtaa lehtensä tai säilyttämme niitä useamman vuoden. Sama tapahtuu ajatusrakenteillemme, tiputamme pois asioita joita emme enää tarvitse ja tilalle tulee uutta. Tuo muutos on joko hidasta tai nopeaa, riippuen siitä millaisia olemme. 

> Minussa siis kuolee pelon ajatuksia, jotta ne voivat olla eläviä pelottomuuden ajatuksia? Ilo sanoi kysyen
> Tavallaan niin on, ne muuntuvat toiseen muotoonsa ajatusrakenteesi muuttuessa, muukalainen vastasi ja
katsoi Iloon kysyen > Mitä ajattelit tehdä tuolle linnulle?
> Lähdetään, jokin elävä käyttää sen ravinnokseen. Joko tuollaisenaan tai sitten kun se on maatunut takaisin maaksi. Olen jo tarpeeksi miettinyt elämää ja kuolemaa tälle kerralle.

He nousivat ja lähtivät jatkamaan matkaa eteenpäin ja niin kuollut jäi yksin metsään, jossa se muuntuu jälleen eläväksi osaksi luonnon kiertokulkua.